Yhden ihmisiän aikahorisontilla tarkasteltuna ilmastonmuutos on täällä nyt ja on tullut jäädäkseen. Paluu entiseen kestää kauan, vaikka siihen panostettaisiin kaikki resurssit, jotka ihmiskunnasta lähtevät ja tällaistahan ei ole näkyvissä.
Suomessa ilmaston muutos ei onneksi aiheuta tappavia helteitä tai tee kuivuuden vuoksi maatalouttaa mahdottomaksi. Muutos on enemmänkin sitä, että vuodenajat muuttuvat toisenlaisiksi, mihin olemme tottuneet ja sään ääri-ilmiöt tulevat voimakkaammin esiin. Globaalisti vertailtuna Suomen sää pysyy silti varsin loivapiirteisenä: meillä ei oikeasti ole hirmumyrkyjä, polttavia helteitä, kaiken pysäyttäviä lumipyryja tai rankkasateita eikä edes tulipalopakkasia, vaikka maikkarin sääviiihteestä saa viikottain tällaisen erityisesti kaupungistuneen kulttuurin näkökulmasta vaarallisen lähes valeuutisen tasoa hipovan todellisuutta vääristävän vaikutelman.
Talvet täällä Tampereen tasolla ovat arvaamattomia, lämmin syksy voi jatkua pitkään, mutta sitten aika nopeasti sää muuttuu talveksi ja toisaalta keväällä kunnollinen talvisää voi loppua yhtäkkiä ja sää muuttua entiseen verrattuna kuukauden etuajassa varsin keväiseksi. Juuri päättynyt talvikausi on tästä hyvä esimerkki. Kesään voi sijoittua useita entistä kuumempia ja pidempiä hellejaksoja ja kesä voi olla myös pidempi ja sateinenkin.
Olennaista maastoliikunnan kannalta on se, että keskimäärin ihmisten vuodenaikamielikuvien mukaan välivuodenajat pitenevät ja toiminta suuntautuu sen mukaan. Syksyllä ei huomata kesälajikauden jatkumista eikä talven koittaessa siihen heti tartuta. Keväällä ei osata hyödyntää talviliikunnan viimeisiä hienoja mahdollisuuksia eikä huomata uudentyyppisen kevään tuomia kesäharrastusten vaihtoehtoja.
Tämä tarkoittaa seuraavaa:
Ihmisten mielissä syksy ja sen mukainen liikuntajakso alkaa elokuun lopulla, viimeistään syyskuussa vaikka olisikin kesäisen lämmintä ja aivan erinomaiset olsosuhteet kesäkauden liikuntaan: lämmintä noin +20 C, kaunis aurinkoinen sää, ei hikisen kuumaa, mutta ei kylmääkään. Hyvin harva silti huomaa melontakelien jatkuvan ja vielä harvempi sitä, että kelithän ovat paremmat kuin heinäkuussa lähes + 30 C helteellä. Vesikin on vielä kesäisen lämmintä, joten tuulinen sää järvellä ei tunnu kovin viileältä eikä kaatuminen ole kylmän veden vuoksi vaarallista. Nykyisillä liikuntaa ohjaavilla vanhaan vuodenaikarytmiin perustuvilla asenteilla hyvää melontakautta menetetään varovasti arvioituna noin kuukausi, jonakin vuonna vähän vähemmän ja toisena jopa pari kuukautta.
Talvi tulee arvaamattomasti. Sen saapuminen voi tarkoittaa useita syyskylmiä ja välillä pitkiä lämpimämpiä jaksoja. Voi käydä myös niin, että suhteellisen lämmin myöhäissyksyn +keli jatkuu vuoden vaihteeseen ja pidemmällekin. Samalla tavalla koko talvi voi olla hyvin jaksottainen, välillä talvista pakkaskeliä ja välillä useiden +asteiden suojakelejä jopa viikon verran keskellä talvea. Talviliikunnan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että perinteistä talvea odottavalla – ei nyt vielä lähdetä talviharrastuksiin asenteella myöhästytään pahasti, kun uuden tyyppisessä talvikelissä hyvät talvilajijaksot ovat entistä lyhyempiä, alkavat yhtäkkiä ja päättyvät samalla tavalla.
Retkiluistelussa (ratojen ulkopuolella) tämä on kaikkein selkeintä. Syksyllä voi olla useita pakkasjaksoja, jolloin erikokoisilla pikkujärvillä jo voi luistella ja sitten lämpimän sään jaksolla kelit katoavat. Sama on tilanne keväälläkin. Lumen hävittyä jäältä syntyy usein tilanne, jolloin kevätjäällä voi luistella. Olosuhde on ailahtelevasti kiinni säätyypistä. Kauniilla ilmalla ja varsinkin pidemmällä tämäntyyppisellä sääjaksolla: päivällä reilusti lämmintä ja yöllä pakkasta tilanne on otollisin. Usein on pienestä kiinni onko luisteltavaa vai ei. Luonnon jäällä luisteleminen on aina ollut hyvin olosuhdeherkkää ja keskimäärin nykyisen tyyppinen leudompi talvi merkitsee useampia hyviä luistelupäiviä entiseen verrattuna. Tästä syystä retkiluistelijat ovat ehkä ilmastonmuutoksen kannalta parhaiten ”uuteen normaaliin” sopeutunut talvilajia harrastava joukko.
Perinteisessä talvilajissa maastohiihdossa vanhat asenteet jarruttavat enemmän. Vain pieni osa maastohiihtäjistä (=varsinaiset harrastajat) osaa lähteä ladulle, kun on satanut noin 10 cm vahvuinen alkutalven lumi. Tähän olisi hyvät edellytykset, koska nykyiset latupohjat ovat siistejä ”tiepintoja”, joissa vähäinenkin lumi riittää. Hieman minua ihmetyttää se, että puru/hakepohjasta on luovuttu ja samaan aikaan panostetaan kalliiseen säilölumilatuun. Purupohjainen ura antaa mahdollisuuden maastohiihtoon jopa alle 5 cm lumella. Sukset eivät naarmuunnu. Sekin on hyvä huomata, että nykyaikainen komposiittisuksi toimii loistavasti vähäisellä lumella verrattuna entisaikojen puusukseen. Karvapohjainen latusuksi on tässä mielessä myös kehitystä, koska ei tarvitse pitovoidella. Vähän lumen alkutalven baanalla on usein paljon roskia, jotka ovat pitovoitelun kannalta hankalia. Uusimpana uutuutena Custom Ski niminen yritys on patentoinut mekaanisesti toteutetun vähän karvapohjaa muistuttavan pitopohjan, joka toimii erinomaisesti nimenomaan suojakelillä, joka on syksyllä ensilumilla aika todennäköistä.
Vasta noin 15 vuotta on suksiteollisuus tuottanut upotettuun karvaan perustuvia suksiratkaisuja. Ensimmäisten joukossa markkinoille tulivat liukulumikengät. Niiden hankkimisessa oli kova ostobuumi muutama vuosi sitten. Kuinka moni liukulumikenkien omistaja tai vuokravälineitä käyttävä on huomannut, että huippuhetki niillä liikkumiseen on alkutalvesta, kun lunta metsässä on vasta 5 cm- 15 cm. Liukulumikenkä toimii oivallisesti varvikossa, kun on vähänkin lunta liukasteena. Vähällä lumella ei tarvitse tarpoa, vaan välineen liukumisen voi maksimoida. Sama pätee latujen ulkopuolelle suunniteltuihin kynsi- tai karvapohjaisiin BC- suksiin. Nämä välineet toimivat oivallisesti myös kevään viimesillä hangilla. Silloinkaan ei juuri upota, koska käytännössä joka vuosi on suojakelien välissä myös yöpakkasia ja lumi on tiivistynyt. Pälvipaikkojen varvikot eivät haittaa samalla tavalla kuin voidelluissa suksissa.
Kevät muuttuu nykyisin entistä useammin ja entistä aikaisemmin melkein kesälämpöiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että lumet katovat yhtäkkiä ja järvistä lähtevät jäät keskimäärin monta viikkoa, jopa kuukauden aikaisemmin kuin ”vanhaan aikaan”. Talviliikuntamahdollisuudet katovat, mutta kuinka moni huomaa mahdollisuudet kesälajien harrastamiseen uuden tyyppisen pitkän kevään aikana. Juuri nyt ja aivan lähimenneisyydessä huhtikuun alkupuoliskolla on ollut pidempi kauniin ja lämpimän sään vähätuulinen jakso, mutta vähissä ovat melojat. Meillä on tähän päivään mennessä ollut yksi vuokra-asiakas ja kaksi ohjattua asiakasryhmää. Muuten olen nähnyt liikeellä muutaman melojan, vaikka meidän vieressä on suuri melontaseura Tampereen Vihuri. Toki on niin, että kajakissa istutaan jääkylmän veden pinnan tasolla ja melasta tulee kylmiä pärskeitä jonkin verran vaikka olisi lähes tyyni. Tämä tarkoittaa sitä, että kylmä vesi lisää kylmyyden tunnetta. Jotta ei jäädä tähän luutumaan, niin melontaa kannattaa tarkastella laajemmin. Inkkarissa istutaan korkeammalla eikä melan liike räiski vettä. Sopivalla pukeutumisella kauniilla kevätsäällä inkkarilla melominen on lähes optimaalista, ei ole kylmä, mutta ei tule myöskään hiki, on ihanan raikasta. Mitä suurempi kanootti, niin sitä paremmin tämä toteutuu myös tuulella. Meidän suurkanooteilla edellä kuvatun tunnelman voi saavuttaa jäitten seassakin tapahtuvalla melontaretkellä.
Melontaa vain kohtuullisen vähän harrastavien ryntäys lajiin tapahtuu heinäkuussa. Tämä näkyy todella selvästi meidän myyntitilastoista. Ruuhkaisimpia ovat kaikkein kovimmat hellepäivät, vaikka jokainen vähänkin enemmän melontaa harrastanut tietää, että lähes tyyni sää, yli 25 C lämmintä ja pilvetön taivas ei ole lähelläkään parasta melontaolosuhdetta. Tänäänkin on varsinkin inkkarikanootilla paljon paermpi melontakeli. Tällaiselle helteellä suppailu on paras melontamuoto. Olen viime vuosina 70- vuotiaana perehtynyt lajiin vähän enemmän. Sup lauta ei ole pelkkä ”rantalelu” ja auringonottoväline, vaan mielenkiintoinen uusi tapa retkimelontaan. Erityisesti vähätuulisilla vesialueilla suppailu sujuu mukavasti noin 4 km/h vauhdilla (vastaa patikkavaelluksen vauhtia Lapissa). Seisoma-asennossa maisema näyttää yllättävän erilaiselta kuin istualtaan.
Paljon olisi asenteiden muututtava, jotta uudesta ilmastotyypistä melonnassa saataisiin enemmän irti. Aika objektiivisesti voi sanoa, että paras melontasää on puolipilvinen keli, lämpöä +- 20 C. Jos on viileämpää, niin olosuhde on edelleen erinomainen jos melontareitti on vähätuulinen, jos on hellekeli, niin fiilis paranee reippaassa tuulessa.
Läskipyöräily on nykyiseen ilmastoomme sopiva ympärivuotinen laji. Alan harrastajat tietävät tämän, mutta kuinka harva satunnainen kokeilija keksii tulla läskipyöräilemään talvella. Pakkatunut lumi tasaa polkuja talvella ja tekee niistä helpommin ajettavia. Ylöjärven harjualue, kotimetsäni on parasta fättäily maastoa Tampereen ympäristössä. Sieltä löytyy kaikenlaista ajettavaa lapsuuteni kylätien tasoisista raskaille latukoneille tasoitetuista pääväylistä pieniin kangasmetsän polkuihin joista harjun rinteillä löytyy haastetta kenelle tahansa. Kun käyn kotimetsässäni kävelyllä olen huomannut että valtaosa noin silmämäärisesti arvioituna tyytyy ajamaan maastoajoon tarkoitetuilla pyörillä tien tasoisilla pääreiteillä. Miksi? Onko kyse kokeilunhalun, seikkailumielen puutteesta vai mistä. Saatoin olla ensimmäinen joka toteutti oikean viikon mittaisen maastopyörävaelluksen Suomessa syyskuussa 1991. Silloin kaikki lajiin liittyvä oli uutta. Koko retkeilymuoto oli keksittävä itse ja patikkavaellusten muodostamalta pojalta hahmotettava mahdolliset pyöräilyreitit. Juuri tästä syystä muistan retken paljon paremmin kuin jonkun muun pätkän yli 20 000 km retkeiytaipaleeltani.
Hitti tarjoaa Kaupinojalla ympärivuotisesti maastoliikuntaan liittyviä palveluita, vuokrausta, ohjattuja retkiä ja eri lajien koulutusta yksittäisestä asiakkaasta suurempiin ryhmiin. Olemme auki noin 360 päivää vuodessa. Myös bisneksen nääkökulmasta toivon, että liikunnan uudet mahdollisuudet huomattaisiin paremmin.
