Aihearkisto: Yleinen

Yleisiä asioita

Ratamestari: Merimelonnasta erityisesti vaativuuden ja vaarallisuuden kannalta

Viikko pari sitten pidin suomalaisamerikkalaiselle pariskunnalle tiivistetyn esityksen valtamerimelonnan haasteista. Seuraavassa on kyse puoleen tuntiin tiivistetystä aiheen luennosta, josta kuitenkin käsitykseni mukaan selviää se, mistä on kyse ja mistä valtamerimelojan pitää olla selvillä oli hänen henkilökohtainen melontataitonsa mitä tasoa tahansa. Melontataito lopulta ratkaisee vain osittain sen, mikä kullekin melojalle on mahdollista. Paljon tärkeämpää on vaarojen tunnistaminen suhteessa omaan taitotasoon ja oikeiden valintojen tekeminen tämän perusteella.

Suurinkaan järvi ei ole valtameri eikä myöskään sisämeri kuten Itämeri. Vielä Välimeren kokoiseltakin merialueelta puuttuu osa valtamerille tyypillistä veden liikkumiseen liittyvistä ilmiöistä.

Nämä valtamerien perustavalaatuiset ilmiöt ovat merivirrat ja vuorovesi ja niihin liittyvänä se, että valtameren rannalla vesi on sopivissa paikoissa lähes aina liikkeessä myös mainingin vuoksi.

Maininki voi tulla tuhansien kilometrien päästä valtameren toisella puolella raivonneen myrskyn seurauksena. Se voi olla avomerellä loiventunut tuskin havaittavaksi aalloksi, mutta aiheuttaa silti voimakkaita tyrskyjä törmätessään mataloituvaan rantaan. Tyrskyt (kaatuvat aallot) voivat olla useassa portaassa, ensin kauempana avomerellä rannan mataloituessa ja sitten uudelleen edelleen matalammassa ja lopuksi aivan rannassa.

Yhteisvaikutuksena tästä seuraa muutamia yleisiä asioita, jotka pitää ottaa huomioon, kun lähdetään erityisesti valtamerelle melomaan.

1. Olosuhdetietämys

Ennakkoon on selvitettävä juuri kohteena olevan merialueen vaarat. Valtameri saattaa lähtöpaikalla näyttää vaarattomalta, koska rantaviivalla esimerkiksi lahden poukamassa eivät veden virtauksen ja aallokon aiheuttamat vaarat ole välittömästi samalla tavalla nähtävissä kuin esimerkiksi koskessa.

Edelliseen liittyviä osatekijöitä ovat:

1.1. Merivirrat, etäisyys rantaviivasta, suunta ja nopeus

1.2. Vuorovesi, voimakkuus, laskuveden ja nousuveden korkeusero.

Vuoroveden voimakkuuden muutokset juuri ajateltuna melonta-ajankohtana (vuorovesien voimakkuudesta löytyy taulukoita).

1.3. Maininki ja sen aiheuttamat vaaranpaikat aivan rantaviivan tuntumassa, turvalliset (ainakin taitavalle melojalle) mahdolliset rantautumispaikat.

Jos menettää yhden rantautumispaikan, niin seuraavalle voi olla matkaa vähintään kymmeniä kilometrejä.

1.4. Tuuli ja myrsky

Mitä avoimemmalta ulkomereltä tuulee kohti rantaa, niin sitä suuremmaksi aallot muodostuvat suhteessa tuulen nopeuteen. Kauempana syvemmällä vesialueella suuretkin aallot pysyvät suhteellisen loivina ja ovat siksi helpompia melonnan kannalta. Yhtäkkinen veden mataloituminen jyrkentää aaltoja, vaikka niistä ei vielä kaatuvia tulisikaan ja siksi melontatilanteen hallitseminen vaikeutuu. Ulapalta rannalle päin käyvä tuuli on aina siinä mielessä turvallinen, että jo rannalta kovapäisempikin meloja näkee ja ymmärtää vaaran ja haasteet. Maalta merelle päin käyvä tuuli on sillä tavalla vaarallinen, että se kuljettaa melojan vaarallisen helposti niin kauas rannasta, että turvallisen rantautumispaikan saavuttaminen voi olla hyvin vaikeaa. Kun tasaisen tuulen nopeus ylittää 8 m/s, niin voidaan jo puhua aika haastavasta melonnasta, jos tuuli käy rannattomalta ulapalta tai sinne päin. Kun tasaisen tuulen nopeus on 10 -12 m/s, niin osaavankin melojan on ymmärrettävä haasteet. Pienikin tuuliennustetta kovempi tuuli voi tehdä tilanteesta jo mahdottoman. Näin kovissa tuulissa kajakin oikea lastaus on olennaista. Jos melotaan vastatuuleen, niin kajakki on lastattava vastatuulikajakiksi eli keulapainoiseksi ja päinvastoin. Edellä mainittua kovemmat tuulet ovat taitavankin melojan kannalta riskituulia. On aivan tarpeetonta kehuskella sillä, kuinka kovassa tuulessa ja millaisella merialueella on vielä pystynyt melomaan. Kun muut olosuhteet: meren syvyys ja sen vaihtelu, rantautumispaikkojen saatavuus, merivirrat, vuorovesi ja vanha maininki ovat suotuisia, niin voidaan meloa huomattavasti kovemmassa tuulessa ja tuuliaallokossa kuin päinvastaisessa tapauksessa. Jostakin onnistuneesta tuulimelontatilanteesta ei siksi pidä eikä voi tehdä päätelmiä jonkin toisen tilanteen riskeihin ja mahdollisuuksiin.

2. Ilmeiset vaarat

Usein on niin, että aivan rannan tuntumassa on melonnan kannalta vaarallisia ilmiöitä, jotka kaikki eivät kunnolla näy eivätkä ole kovin helposti hahmotettavissa

2.1. Valtameren vesi on suolaista.

Jos meloja joutuu veden varaan aallokon ja virtauksien riepoteltavaksi, niin silloin helposti suolaista vettä joutuu hengitysteihin ja se yskittää ja tilanne pahenee ja tästä syystä uimari voi menettää toimintakykynsä.

2.2. Jos vesi maallikon silmälläkin näyttä vaarallisesta, pyörii ja liikkuu, kuohuu ja poreilee kuin vesikattila, niin sinne ei kannata mennä.

2.3. Murtuviin aaltoihin ei pidä mennä leikkimään, jos ei osaa sujuvan varmasti eskimopyörähdystä ja hallitse kajakkiaan hyvinkin vaativissa oloissa, kun aallot ja virtaukset riepottelevat.

Yleensä tällaisissa kuohuvissa paikoissa on virtauksia, joita vastaan uimasilleen joutuneen on hyvin vaikea ponnistella.

2.4. Pitkän mainingin rannalle tuoma vesi virtaa aina jollakin tavalla takaisin päin.

Syvässä rannassa (lähellä rantaa) voi olla voimakas pystyvirtaus, joka nielee uimasilleen joutuneen välittömästi. Tästä syystä ei kannata meloa aivan lähellä rantaa, jos rannassa on pystyjyrkät kalliot, vaan vähän ulompana.

Lahden poukamasta takaisin virtaus yleensä kulkee sen sivuilla ulospäin. Keskellä poukamaa on kaatuvien aaltojen sumppu, joka näyttääkin pelottavalta ja sivuilla vaarattomammalta näyttävät takaisin virtaukset, jotka kuljettavat melojan ulos ja takaisin keskellä olevaan sumppuun. Tällaisessa paikassa pitää pystyä arvioimaan oma melontataito ja voima sen kannalta, kuinka pystyy melomaan virtausta vastaan, niin että ei ajaudu vielä hankalampaan paikkaan.

Rantavirtaus voi hyvin olla niin voimakas, että uimasilleen joutunut pystyy turvallisesti kahlaamaan vasta aivan matalassa. Jo vyötärölle ulottuva vesi voi hyvin kaapata kahlaajan mukaansa. Uimarin kannattaa uida vinottain virtauksessa ja yrittää ajautua tällä tavalla niin matalaan, että voi kahlata maalle.

2.5. Vuorovesi

Vuorovesi vaihtelee kuuden tunnin jaksoissa ja se voi olla niin voimakas, että sitä vastaan on turha meloa eli virtaus on nopeampi kuin melojan maksiminopeus. Jos vuorovesi vie sinut avomerelle, niin silloin on odotettava virtauksen vaimentumista/ kääntymistä, jotta pääsee takaisin rantaan. Avun kutsuminen on oikea toimenpide tällaisessa tilanteessa. Hätänumero ja sieltä saatavissa oleva apu ja todennäköinen odotusaika pitää tietää ennakkoon. Helpointa melonta on vuoroveden kääntymisvaiheessa. Silloin virtaus on hitainta.

Vähänkin pidemmissä lahdissa vuoroveden virtauksen logiikka on saman tyyppinen kuin joessa/koskessa. Nousuvedellä keskellä lahtea on voimakas virtaus kohti lahden pohjukkaa ja laskuvedellä toisinpäin. Rannoilla on ”akanvirrat” eli nousuvedellä rannat virtaavat kohti lahden suuta ja laskuvedellä päinvastoin. Tämä on sellainen perusasia, joka pitää ymmärtää, jotta voi meloa vuorovesilahdissa paljon hallitummin. Jos laskuvesi on ajamassa sinua ulkomerelle, niin pitää ajoissa päästä kiinni toiseen suuntaa menevään rantavirtaukseen tai päinvastoin. Lahden kuroutuessa suupuolessa kapeaksi ja matalammaksi syntyy vuorovesikoski. Se on niin voimakas, että eskimopyörähdyksiä joutuu tekemään toistuvasti.

Niemien kärjet ovat vaarallisia, koska niissä ei ole samalla tavalla edellä kerrottua logiikkaa, vaan meloja ehtii ajautua ulos ennen, kuin saa kiinni päinvastaisesta virtauksesta.

2.6. Merivirrat

Merivirrat ovat harvoin voimakkaita lähellä rantaviivaa. Erityisesti näin on, jos rannikko on rikkonainen (lahtia ja saaria). Avoimella rannalla merivirta voi olla voimakas lähellä rantaakin, kuten USA:ssa Floridan salmessa. Merivirran aiheuttama vaara tulee esiin tyypillisesti silloin, jos vuorovesi on onnistunut työntämään melojan kauas rantaviivasta. Silloin erityisesti jonkin niemen kärjen kohdalla voimakas virtaus voi olla niin lähellä, että se kaappaa melojan mukaansa. Silloin paluu vuoroveden kääntyessä lähtöpaikkaan voi olla täysin mahdotonta.

2.7. Vuoroveden, mainingin ja merivirran yhtyessä sopivalla tavalla syntyy kaikkein vaarallisimpia veden virtausilmiöitä.

Tällaiset paikat on ehdottomasti tiedettävä etukäteen ja selvitettävä niiden vaarallisuuden ajallinen jaksotus ja laajuus.

2.8. Eläinten ja kasvien aiheuttamat vaarat

Paikallisesti melonta-alueella on oma eläin- ja kasvikuntansa, jonka vaarallisuus on selvitettävä. Tyypillisin vaaratekijä on myrkyllisyys.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastapainoa päättyvälle Black Weekille… ehkä jo joululahjaideaa

🖤Black Week oli ja meni!🖤 Jos tämä hillitön “kulutusjuhla” sai sinutkin pyörryksiin😵‍💫, niin Hitillä on tähän vastapainoa: lahjakortit!
Lahjakortit ovat mainio, aineeton lahja muistaa lähimmäistä! 💚
💚Voit ostaa lahjan saajalle elämyksen johonkin tiettyyn aktiviteettiin tai vaihtoehtoisesti antaa hänen itse valita monipuolisesta valikoimastamme mieluisin tekeminen.
Tässä voi olla myös oiva joululahjaidea. 🎁
💌Tiesitkö, että voimme postittaa lahjakortin suoraan sen saajalle! Näin voit tehdä ostoksesi vaikka heti kotisohvalta, lähettämällä meille viestiä osoitteeseen hikingtravel@hikingtravelhit.fi (haluttu summa/tietty aktiviteetti ja saajan osoitetiedot), kuinka näppärää!!🤩
FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ratamestarin pohdiskelua matkailusta

Sattui tuossa muutama päivä sitten silmään tällainen Ylen uutinen:

“Suomi haluaa kestävän matkailun ykkösmaaksi, mutta asiantuntijat pitävät sitä viherpesuna: Matkailun haitat ylittävät sen hyödyt.”

Tämä on varmaankin suurelta osalta totta. Minä en koskaan ole oikein innostunut kestävästä matkailusta pauhaamisesta, koska aivan vaistomaisesti olen tuntenut sisälläni sen, että tuossa kyllä tärkeästä ympäristöarvosta (ekologisesta kestävyydestä, johon liittyy myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys) tehdään hyvää vauhtia markkinointitermiä ja tuloksena on tutkijoiden toteama viherpesu.

Silti lantilla on myös toinen puoli, ei sen tarvitse aivan niinkään olla, mitä tutkijat väittävät, vaan ainakin huomattavasti kestävämpää matkailua kyllä voidaan harjoittaa, jos se organisoidaan sopivalla tavalla ja reseptikin on hyvin yksinkertainen.

Mitä kauemmaksi matkustat, niin pysy sitten kohteessa mahdollisimman kauan. Australian ja Uuden-Seelannin eurooppalaistaustainen väestö toimi näin silloin, kun lentäminen oli kallista. Vanhaa Eurooppaa tultiin katsomaan kerran tai kahdesti elinaikana, mutta kun tultiin, niin täällä viivyttiin pari kuukautta tai pidempäänkin. Jokainen voi harjoittaa hieman jako/kertolaskua, kuinka paljon pienempi tällaisen matkan ylivoimaisesti saastuttavin komponentti eli lentäminen on yhtä matkailupäivää kohti laskettuna verrattuna siihen, jos kohteessa ollaan viikko tai pahimmillaan vielä tätäkin lyhyempi aika.

Tätä pitkään kohteessa olo periaatetta voi noudattaa myös lähemmäksi suuntautuvassa matkailussa vaikkapa Euroopan sisällä. Jos pidentää kohdemaassa käyntiaikaa ja matkustaa sinne vieläpä junalla, niin tilanne on aivan toinen kuin lentämällä. Junan hitaus ei myöskään syö prosenteissa yhtä paljon loma-ajasta, jos lomamatka on ajallisesti pidempi, Sitäpaitsi “hitaan” junan ikkunasta voi katsella hienoja maisemia.

Kotimaa Suomi on eurooppalaisen mittapuun mukaan iso maa ja täällä sisäiset matkatkin ovat pitkiä. Jos täältä Etelä-Suomesta lähtee Lappiin, niin kohteeseen matkustaminen on merktittävä tekijä ekologisilta vaikutuksiltaan. Siksi tässäkin kannattaa pidentää loma-aikaa kohteessa, mieluummin kaksi viikkoa eikä yksi ja entistä varauksellisempi suhtautuminen lyhytlomiin. Kahden viikon matkalla autojuna tai juna bussimatka yhdistelmä ei haittaa hitautensa puolesta lähimainkaan samalla tavalla (verrattuna lentämiseen) kuin lyhyemmillä lomareissuilla.

Todettakoon tähän väliin se, että en minä tällaisia asioita tuumaile, enkä elämässäni toteutua siksi, että olisin jotenkin eettisesti parempi yksilö, vaan olen yksinkertaisesti aina ollut siinä määrässä “köyhä”, että puhdas taloudellinen harkinta on myös johtanut tähän ajattelutapaan. Säästeliäs ja kustannustietoinen elämäntapa onkin useissa tapauksissa myös yksi mahdollinen polku ekologisempaan elämäntapaan.

Sitten vähän matkakohteen toimintasisällöstä. Mitä vähemmän matkasi sisällön tuottamisessa käytetään energiaa, niin sitä parempi. Jos vaikkapa kaupunkimatkalla pääasiassa tutustut kohteeseen kävelemällä tai polkupyörällä, liikut puistoissa, ihmettelet patsaita ja muistomerkkejä, käyt kirkoissa, museoissa ja hautausmailla, syöt suhteellisen vaatimattomasti etkä pröystäile majoituksessa, niin olet ekologisempi kuin sellainen turisti, joka toimii juuri päinvastaisella tavalla.

Luontomatkailua on erityisen helppo toteuttaa sillä tavalla, että hiilijalanjälki pysyy pienenä. Jos lähdetään retkelle kaukokohteeseen, niin tärkeintä on tehdä ajallisesti pitkä retki, jotta yhtä retkipäivää kohti laskettu matkustamisen hiilijalanjälki pysyy pienenä. Patikka-, hiihto- ja melontaretkellä varsinaisessa toiminnassa hiilijalanjälki jää pieneksi, koska kaikki liikkuminen tapahtuu lihasvoimalla ja ruokakin on mitä luultavimmin huomattavasti kasvisvoittoisempaa kuin muulloin. Retkellä syötävä säilykeruoka ei lähtökohtaisesti tarjoa samoja mahdollisuuksia lihalla mässäilyyn kuin vaikkapa päivittäisen työmaaruokalan noutopöytä. Retkeilyssä on myös hyvä muistaa: miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun aivan lähelläkin on mielenkiintoista vaikka miten paljon. Toki voi kuulostaa aika komealta, jos voi kehua patikoineensa Himalajalla tai Andeilla tai käyneensä edes Pyrenneillä pyhiinvaelluspolulla. Mutta retken iltatarinoita syntyy myös minun tavastani toteuttaa suuria unelmia. Noin vuodesta 2000 lähtien olen toteuttanut lähes kaikki melontaretkeni teemalla Tampere outward, eli Tampereelta poispäin. Tällä tavalla olen kolunnut aika tarkkaankin Kokemäenjoen vesistön ja valtaosalta Kymijoen vesistön – Suomi on laaja, kauemmaksi en ole ehtinyt, vaikka lähes joka kesä olen tämän teeman alla retkeillyt 150 – 300 km retken. Myös Lapissa olen aikaisemmin vuodesta 1985 vuoteen 2005 melonut systemaattisesti ajatuksella meloa kaikilla olennaisilla joilla. Systemaattisuudesta tulee sisältöä omaan retkeilyyn ja näemmä sellaista, jota muutkin kuuntelevat – jollakin tavallahan meidän pitää päästä paistattelemaan sosiaalisen hyväksynnän valokeilassa. Jälleen on paikallaan huomatuttaa, että syy miksi olen näin tehnyt on arkinen, loman varaaminen varsinaiseen sisältöön, eikä kohteeseen matkustamiseen. Kun melot lähellä, niin voit meloa enemmän ja toisena motiivina on ollut raha. Mitä vähemmän ajellaan autolla, niin sitä halvempaa melontaretki on yhtä retkipäivää kohti laskettuna.

Lähi/korttelimatkailussa HIking Travel tuottaa sellaisia palveluita, joiden kuluttamisen voi toteuttaa hyvinkin ekologisesti. Talvella ylläpitämämme luistinrata noudattelee Tampereen keskustan asuttuja rantoja ja on siksi suurelle määrälle tamperelaisia kävelymatkan päässä. Kesäinen päätoimintamme liittyy melontaan. Jos tulet vuokraamoomme polkupyörällä tai kävelemällä tai vaikkapa nykyajan tyyliin sähköpotkulaudalla, niin aika pieneksi jää silloinkin hiilijalanjälki verrattuna moneen muuhun ajallisesti yhtä pitään vapaa-ajan aktiiviseen toimintoon. Tässäkin asiassa on huomautettava, että emme korostuneesti ole ekomoraalisen lipun heiluttajia, vaan tällainen liiketoiminta-ajatus on vahvistunut yksinkertaisesti siitä syystä, että se myy. Palvelun kuluttamisen kokonaiskustannus sen ostajan näkökulmasta on hyvinkin hintakilpailukykyinen. Koska palvelu on lähellä ja helposti saavutettavissa, niin sen kuluttamisen mahdollistavat liitännäispalvelut jäävät hinnaltaan vähäisiksi. Ekologisuuden näkökulmasta on toivoa herättävää se, että edellä kuvaamani palvelu on myyvää. Mitä paremmin se menestyy, niin sitä enemmän se syö pois tunteja jotka mahdollistaisivat myös epäekologisemman ajankulun. “Terve sielu terveessä ruumiissa” on hyvä osviitta ekologiseen tuotteistamiseen, tuotantoon ja kuluttamiseen. Meidän on pakko oppia tekemään enemmän rahaa eli pyörittämään taloutta sillä tavalla, että tuotteiden ydinsisältö on oman kropan kunnossa pitämistä eli liikuntaa ja oman pään kunnossa pitämistä eli ajattelua eikä energiaintensiivistä kuluttamista. Markkinatalousyhteiskunnassa valitettavasti häiriötön yhteiskunnallinen tilanne perustuu jatkuvan kasvun ajatteluun ja tämä rakenne on varmasti hyvin jäykkä. Uusia palvelutuotemarkkinoita on siksi hyvä suunnata ekologisesti mahdollisjmman vaarattomille alueille.

-ratamestari

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Retkiluistelija vajosi jäihin ja kömpi sieltä pois, Ratamestari analysoi

Jos et välitä jutun yleisitä perusteluista ja taustoituksesta, niin voit siirtyä suoraan videoselosteeseen. Upotettu video jutun lopussa.

Retkiluistelukausi on alkanut Pirkanmaalla kuluneella viikolla. Näin syksyllä ensijäillä sattuu aina jäihin vajoamisia niin retkiluistelijoille kuin muillekin ja siksi juuri nyt on oikea hetki asiapitoisesti ja perusteellisesti käsitellä tätä ilmiötä oikein videon kera. Tässä keskitytään retkiluisteluun, koska autenttinen tositilanteen video kuvaa juuri tätä. Lisäperusteena on se, että retkiluistelu on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut erittäin voimakkaasti kasvava laji – esimerkiksi viime talvena perinteistä talvilajia maastohiihtoa ei Etelä-Suomessa lumettomuuden vuoksi voinut harrastaa juuri muualla kuin tykkilumiladuilla, mutta retkiluistelun kannalta talvi oli poikkeuksellisen hyvä. Ei ole ihme, että retkiluistelusta on tulossa uusi massalaji. Tätä lisää myös se, että hyvin monien asutuskeskusten liepeillä on nykyisin aurattuja luisteluratoja, jotka madaltavat kynnystä siirtyä varsinaiseen retkiluisteluun radan ulkopuolelle.

Joka syksy lajin piiriin tulee uusia luistelijoita, joilla ei välttämättä ole juurikaan aikaisempaa kokemusta heikoista jäistä. Erityisesti tänä syksynä näin on luultavasti vielä suuremmassa määrässä, koska korona epidemia ajaa ihmisiä luonnonläheisiin harrastuksiin ja lisäksi pikkujärvien jäätyminenkin on alkanut vasta nyt, aika myöhään. Psyykkistä painetta on – koska sinne päästään. Tämä voi lisätä myös hätiköintiä ja siksi vaarallisuutta keskimäärin sitä enemmän, mitä vähemmän uudella harrastajalla on yleistä retkeilykokemusta.

Yleismediassa heikkojen jäiden vaaroista kertominen alkaa syksyllä ensijäiden ilmaantuessa samalla kun uutisoidaan jäihin vajoamisista. Uutiset ovat hyvin yleisluonteisia: luistelija vajosi jäihin, pilkkijä oli vähällä hukkua, moottirokelkkailija ajoi sulaan ja hukkui. Tämän lisäksi jutuissa on viranomaisten yleistä varoittelua heikoista jäistä ja niiden vaaroista. Mustavalkoinen pelotteluohjeistus, kieltely ja siihen liitetty muutaman kohdan luettelo oikeasta toiminnasta on liian vähän, enemmän tarvitaan. Meidän kaikkien on huomattava, että kasvihuonetalvien aikakaudella retkiluisteluharrastus on kuin ”epidemia”, joka leviää. Siihen eivät viranomaisten toimet löydä ”rokotetta”. Siksi luistelijoiden on ”rokotettava” itse itsensä käyttäytymällä siten, että mitään ei satu tai jos sattuu, niin tilanteesta selvitään omatoimisesti – tämä on muuten hyvä yleisohje muissakin epidemioissa.

Videoseloste

Retkiluistelijan turvallinen varustautuminen ja turvallinen toiminta yleisesti ja tilanteessa, jossa varovaisuudesta huolimatta vajotaan jäihin, esimerkkinä videolle ikuistettu tapahtumasarja.

Tässä videossa myöhemmin tektissä esitettävä turvallisuuteen liittyvä ennakkovarustautuminen on kunnossa. Luistelijoilla on asialliset varusteet.

Myös toiminnallinen turvallisuus on kunnossa. Luistelijakolmikko luistelee lähellä rantaa sopivalla etäisyydellä toisistaan ja ainakin kärkiluistelijalla on päällään myös kuivapuku. Kärkiluistelija on myös käynyt Hitin järjestämässä jäihin putoamisharjoituksessa, jossa hän on saanut tuntuman siihen, miltä jäihin putoaminen tuntuu ja kuinka avannosta noustaan uudelleen jäälle.

Jäihin vajottaessa toiminta on johdonmukaista ja neuvottelu pelastavan luistelijan ja avannossa olijan kanssa sujuu rauhallisesti. Rauhalliseen toimintaan lienee osasyynä kuivapuku, jonka ansiosta avannossa olijalle ei kylmyys tuota liikaa hätäilyä. Toiminta näyttää jopa niin järkiperäiseltä, että sitä luulisi harjoitukseksi, vaikka kyseessä on tarkoitukseton tositilanne.

Videosta tulee sellainen tunne, että kävipäs kaikki helposti ”kuin elokuvissa” ja niinhän se onkin. Jos varusteet ovat kunnossa ja on ennakko-osaamista, niin ei avannosta jäälle ryömiminen naskaleiden avulla (ja vielä lisäturvana pelastaja heittoköyden toisessa päässä) ole kummallinen suoritus liikunnallisten vaatimusten kannalta. Kyseessähän on ryömiminen, joka opitaan jo ennen kävelyä. Silti tällä helppoudella on myös kääntöpuolensa. Uimari on kuitenkin jääkylmässä vedessä, jossa ilman kuivapukua hypotermia alkaa hiipiä minuutissa parissa ja kuivapuvussakin tulee kylmä muutamassa minuutissa. Palelemien ja hypotermiseksi muuttuminen on aika yksilöllistä. Siksi on turha puhua minuuteista kovin täsmällisesti. Vaara on siten koko ajan olemassa. Lisäksi on niin, että jäihin vajotessa voi syntyä kaatumisvamma, joka ainakin osittain lamauttaa avannossa olijan toimintakykyä. Näistä syistä ei pidä tuudittautua sellaiseen ajatukseen, että luistelemalla jäihin tippuminen on riskitön rutiinitapahtuma. Mutta toisaalta pitää orientoitua niin, että syksyn ensimmäisillä jäillä luistellessa minäkin ennemmin tai myöhemmin jäihin tipahdan ja samoin käy, jos luistelen viimeisillä kevätjäillä. Olenko siis oikein varustautunut, osaanko käyttää varusteitani, osaavatko luistelukaverini käyttäytyä oikein ja käyttää varusteitaan, olenko psykologisesti ennakkoon varautunut mielikuvissani jäihin putoamiseen ja sieltä ylös nousemiseen, miten tämä asia on muilla luistelijoilla meidän ryhmässä, olemmeko kenties harjoitelleet asiaa ennakkoon.

Jos tästä videosta pitää kaivella esiin jotakin, missä kenties olisi parantamisen varaa, niin voi esittää kysymyksen luisteleeko kärkimies vähän liian rennosti, koska jää laulaa eli ollaan ohuella jäällä ja kierretään pieni niemeke ja videoltakin voi aavistella että niemen kärjessä näyttäisi olevan jäätymisrajakin. Se useimmiten tarkoittaa jään vahvuuden muutosta. Tästä näkökulmasta vauhtia olisi pitänyt hidastaa ja lähestyä niemen kärkeä hitaasti ja piikata tiheään jäätä sauvalla, jotta sen oheneminen huomataan ajoissa. Ennakoiva käyttäytyminen on tärkeä osa turvallisuutta ja lähes aina jälkikäteen on kovin helppoa nähdä, mitä olisi pitänyt tehdä, jotta koko tilannetta ei olisi sattunut. Tästä pitää myös osata tehdä se päätelmä, että kaikkea ei aina huomata ei huolellisinkaan jään tarkkailija. Siksi avantotoiminan osaaminen ja siihen varustautuminen on tärkeää.

Videolla avannossa olijan käytöksestä myös näkee sen, että sopivan rauhallisesta toiminnasta huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole rutiinisuoritus. Tällaisia asioita kannattaa aina miettiä. Koskaan ei tulla valmiiksi ei yksilöinä eikä ryhmänä.

Seuraavasssa videolla nähtyyn toimintaan liittyvästä retkiluistelijan turvallisuudesta tiivistetysti

Ennakkovarustautuminen

Retkiluistelijan turvavarustukseen kuuluu:

1. Reppu, jossa vaihtovaatteet ovat vesitiiviisti pakattuina. Reppuun on hyvä liittää myös haararemmi, joka pitää repun paikallaan myös avannossa. Reppu ei pääse nousemaan ylöspäin, vaan kelluttaa uimaria paremmin. Yläkroppa on aika korkealla, jolloin jäälle kiipeäminen on helpompaa. (Hit valmistaa mihin tahansa lantiovyölliseen reppuun kiinnitettävää haararemmiä.)

2. Repussa on kiinnitettynä heittoköysi siten, että sen käyttö tositilanteessa on mahdollisimman helppoa. (Hit on kehittänyt heittoköysimallin, jossa pussi on tarralla repun viilekkeessä kiinni kaulan vieressä ja siitä käsityksemme mukaan aika panikoitunutkin henkilö sen saa esille. Köyden toinen pää on valmiiksi olkapään tasalla repussa kiinni. Kiinnityspaikan pitää olla sellinen, että se ei paina uimaria jään reunaa vasten, jos pelastaja vetää köyden toisestä päästä (kiinnityspiste liikaa selän puolella olkapäällä) eikä myöskään köysi hirttäydy jään reunaan (kiinnityspiste liian alhaalla jäätason alapuolella.))

3. Jäänaskalit helposti saatavilla, tyypillisesti kaulassa lyhyessä narussa. Toinen mahdollisuus on kiinnittää naskalit reppuun. Tätä puoltaa se, että silloin ne pysyvät mukana – eivät unohdu, kun on kova into päästä ensijäille. Olennaista naskaleiden sijoittamisessa on se, että ne ovat varmasti ja helposti saatavilla, jos jäihin vajotaan ja toisaalta se, että kaatuessaan luistelija ei lyö itseeän omiin naskaleihin. Tästä syystä kaulakiinnityksen pitää olla lyhyt.

4. Retkiluistelija kantaa mukanaan jääsauvaa tai hänellä on suksisauvojen tyyppisesti sauva molemmissa käissä. Olennaista on se, että sauvoissa on iskupää, jolla voi vaivattomasti hakata reijän alle 10 cm jäähän eli tutkia jään paksuutta. Pienellä harjoittelulla oppii, millainen isku juuri minun sauvallani ja voimillani tarvitaan, jotta reikä tulee yhdellä lyönnillä 5 cm jäähän. Kun reikä tulee tällä harjoitellulla ”vakioiskulla”, niin se on merkki kriittisestä jään vahvuudesta. Jos käytetään kahta sauvaa, joilla voi lisätä vauhtia samaan tapaan kuin vapaan tyylin hiihdossa, niin sauvojen lenkeissä ei saa olla tarrakiinnityksiä ja niiden pitää olla riittävän väljät. Jään halkeamaan uppoava kiinni juuttuva sauva voi aiheuttaa vielä vaarallisemman kaatumisen, jos sauva ei pääse kädestä irti.

5. Kännykkä vesitiiviisti pakattuna. Varustautumisesta huolimatta voi jossakin haveritilanteessa käydä siten, että paikalle tarvitaan ulkopuoleista apua. Sen hälyyttämistä varten tarvitaan kännykkä. Väärää ”kännykkäturvallisuutta” on ajattelu: ”onhan meillä kännykät jos sattuu jotakin, niin hälytetään sitten apua”. Ensitilanteessa viranomaisapu tulee käytännössä aina liian myöhään. Omilla toimenpiteillä pitää pystyä selviytymään akuutista tilanteeesta vaikkapa saamaan uimari ylös avannosta tai kaatuessaan vammautunut rantaan tai ainakin kantavalle jäälle. Akuuttia haveria mahdollisesti seuraavien jatkotapahtumien vaikkapa sairauskohtauksen kannalta viranomaisavun hälyttämisvalmius on olennaista.

Lisäturvavarusteet:

5. Jäämittari. Reppuun voi kiinnittää myös koukun mallisen jäämittarin, jolla jään paksuuden varmistaminen sujuu näppärästi pienestäkin retkiluistelusauvalla isketystä reijästä max. 10 cm jäähän.

6. Ennakkoon heikoiksi tunnetuilla jäillä luistellessa kuivapuku on hyvä lisävaruste. Se voi olla joko tavanomainen esimerkiksi melojien käyttämä tai ns. välikuivapuku. Jos päällä on kuivapuku ja jäihin vajotaan, niin silloin avannossa ei kovin nopeasti tule kylmä. On aikaa rauhassa harkita ylös kömpimisen toimenpiteet. Kuivapuku myös yksinkertaistaa vaatteiden vaihtamista. Jos puku on täysin ehjä ja tiivis, niin ei tarvitse vaihtaa kuin käsineet, pipo ja mahdollisesti sukat. Silti pitää mukana olla varavaatteet.

7. Retkiluistelun riskeihin kuuluu myös vammoja aiheuttava kaatuminen. Siksi kypärää kannattaa pitää päässä ja polvisuojia polvissa. Oikeaoppisessa kaatumisessa luistelija vetää polvet koukkuun. Silloin pudotaan mukavasti polvisuojille ja eteenpäin kaatuvan yläkropan liike-energia on vähäisempi eikä siten aiheuta yhtä todennäköisesti helposti refleksinä eteen työntyvään käteen murtumaa ranteeseen tai kyynärpäähän tai olkapään luksaatiota. Lähinnä paikallaan seisoskeleva luistelija voi horjahtaa myös taaksepäin. Siksi jotkut käyttävät selkäpanssaria.

Toiminnallinen turvallisuus

Toiminnan aikainen turvallisuus on ainakin yhtä tärkeää kuin ennakkovarustautuminen oikeilla välineillä. Jos välineet ja toiminta eivät liity oikealla tavalla toisiinsa, niin luistelija voikin olla ”varustejoulukuusi”. Varusteet on mukana, mutta, miten niitä käytetään onkin toinen kysymys. Pahimmillaan tämä voi aiheuttaa valheellisen turvallisuuden tunteen, joka houkuttelee ottamaan entistä suurempia riskejä.

Toiminnalliseen turvallisuuteen liittyviä asioita ovat:

1. Ei lähdetä yksin luistelemaan, vaan vähintään yhden kaverin kanssa ja molemmilla asiallinen varustus.

2. Kärkiluistelija luistelee muutaman kymmenen metrin päässä muiden edellä. Muu ryhmä luistelee vähintään 5 m päässä toisistaan jonomuodossa. Jos kärkiluistelija vajoaa jäihin, niin muu ryhmä ehtii hyvin pysähtyä eikä joudu samaan avantoon. Näin toimitaan erityisesti tilanteissa, joissa jää ei varmuudella ole luistelun näkökulmasta paksua (yli 10 cm).

3. Kun jää tiedetään ohueksi tai ei tiedetä sen olevan paksua, niin luistellaan sopivan lähellä rantaa. Jos jotakin sattuu, niin lähellä oleva ranta lisää turvallisuutta. Aivan rantaviivan tuntumassa voi jäässä olla heikkoja kohtia monestakin syystä. Siksi useissa tapauksissa pieni etäisyys rannasta on hyväksi. Ryhmän vetäjä tietää ja osaa välttää heikkoihin jäihin liittyvät tunnetut vaaranpaikat, purojen suut ja luusuat, niemien kärjet, matalikot, suorannat, siltojen aluset, myöhemmin jäätyneet tuuliavannot ja muut jäätymisrajat yms. paikat, joissa jää todennäköisesti on ympäristöä heikompaa.

Jäihin putoaminen oikein varustautuneessa osaavassa ryhmässä (vähintään 2 luistelijaa) ei ole kovin vaarallista, mutta ei se aivan samanlainen rutiinisuoritus ole kuin eskimopyörähdys tai toveripelastus osaavassa melontaporukassa. Tapahtumaympäristö, jääkylmä vesi ja avanto ja alun kaatumistilanne meritsevät lähtökohtaisesti suurempaa vaaraa.

Hit suunnittelee ja valmistaa useisiin luontoliikuntalajeihin liittyviä urheiluvälineitä. Ohjaamme erilaisia ulkoiluaktiviteettejä ja vuokraamme välineitä, niin yksilöille kuin ryhmille. Joka vuosi meille syntyy tuhansien asiakastilanteiden lisäkokemus, mitä kaikkea voi sattua. Näiden kokemusten perusteella ja omassa kehitystoiminnassa syntynyttä tietoa jaamme auliisti. Myös tänä talvena on tarkoitus järjestää luisteluturvallisuutta lisäävä jäihinputoamisharjoitus.

Tervetuloa asiakkaaksemme! Hyvää retkiluistelukautta kaikille ja kiitos Sepolle avoimuudesta antaa julkaista tositilanteessa syntynyt ”opetusvideo”.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail