Avainsana-arkisto: avokanootti

Avokanootin valinta

Ratamestari jatkaa melontaan liittyvää artikkelisarjaa kertomalla kanootin erityisesti inkkarin valintaperusteista:

Kanootin valinta: kajakki, avokanootti vai kenties sup-lauta?

Osalle melottavan laitteen hankkimista miettivistä ei vielä päätöstä aprikoitaessa ole täysin fokusoitunut haluaako alleen kajakin, avokanootin vai sup-laudan, mutta selvää on, että melomaan pitäisi päästä. Heille ja vähän muillekin seuraavassa rakennusaineksia valintapäätöksen kannalta tärkeistä asioista.

Niille, joille päälinjan valinta on jo selvinnyt, sanon, että kannattaa mitä luultavimmin noudattaa sitä. Oman valinnan takana on yleensä hyvä motivaatio ja se on harrastuksen kannalta hyvin ratkaiseva asia. Tätä juttuani suosittelen heille vain eräänlaisena tarkastuslistana. Jos jotakin aivan olennaista omassa päätöksenteossa olisi jäänyt kokonaan huomiotta, niin silloin asiaa ehkä pitäisi tarkastella uudestaan.

Usein jutun otsikon valintapäätöstä tehtäessä analysoidaan vain laitteita ja niiden eroja ja unohdetaan, että meloja on ”puolet” kokonaisuudesta. Lähtökohdaksi kannattaa siis miettiä, millainen liikkuja olen? Mitä liikunnalta haluan: tunnelmointia ja sosiaalista tilannetta kavereiden kanssa, oman kehon kokemusta ja kenties siihen liittyvänä ”urheilusuoritusta”/ taidon kehittymisen kokemusta, luonnon rauhaa ja siihen liittyvää oman olemisen ytiedostamista, maisemien vaihtumista ja ”matkustamista” sen alkuperäisessä mielessä oman lihasvoiman avulla vai mitä? Tässä pohdittavat laitteet eroavat toisistaan edellä kuvattujen aihealueiden suhteen.

Tässä artikkelissa keskitytään avokanoottiin. Kajakeista sup-laudoista tulee omat jutut.

Avokanootti on hyvin monipuolinen melontaväline. Tämä seuraa jo sen historiallisista esikuvista. Nykyisten avokanoottien esikuvat tulevat Pohjois-Amerikan intiaaneilta ja turkismetsästäjiltä. Heidän toimintaympäristössään kehittyi prospector tyyppinen kanootti. Sillä voitiin keveytensä vuoksi matkata satoja kilometrejä välillä maakannasten yli vesistöä vaihtamalla sekä järvillä, joilla ja jopa koskissakin. Kanootissa voitiin kuljettaa myös suuri määrä tavaraa: kuivamuonaa pitkälle retkelle, saaliiksi saatua kalaa/lihaa ja tuoda metsästettyjen turkiseläinten nahat myyntiin.

Nykyisissä avokanooteissa edellisen kaltaisen toiminnan edellyttämät ominaisuudet ovat edelleen olemassa. Perus inkkariin voi ottaa lapset kyytiin, sillä voi tehdä vaikka viikkojen retken ja se on edelleen käypä peli vesilintujahdissa ja virkistyskalastuksessa.

Pitkillä retkillä inkkarin pakkaustilat eivät lopu kesken. Ongelmana paremminkin on välttää ”turhan tavaran” mukaan ottamista. Peitteisessä maastossa, joka suojelee teräviltä kiviltä inkkaria voi huoletta vetää perässään kilometrien taipaleita, jos pitää sitä helpompana kuin kantamista.

Vesilintujahdissa inkkari on hyvin huomaamaton ja hiljainen kulkuneuvo, jolla myös hankalaan paikkaan tipahtaneen saaliin nouto onnistuu paljon paremmin kuin raskastekoisella veneellä. Inkkarilla voi myös laskea ja kokea verkot, katiskat ja rysät.

Avokanootilla on yksinkertaista lähteä melomaan: liivit päälle, mela käteen ja eikun menoksi. Inkkari on myös siinä mielessä turvallinen, että sen kaatuessa kyydistä putoaa, ei ole vaaraa jäädä kaantuneen aluksen alle kiinni, vaikka olisi tottumaton aloittelija. Tässä mielessä inkkari on hyvä peli kesämökkirannassa, sopii hyvin lasten luonnostaan vesiturvallisuutta edistäviin leikkeihin, koko perheen onkiretkille, aikuisten pidemmille kuntolenkeille tai pariskunnan elokuun kuutamomelonnalle.

Avokanoottiin liittyy myös joukko virheellisiä asenteita ja mielikuvia. Ne on syytä tiedostaa.

Suomalaisessa soutuvenekulttuurissa vasta melontaharrastusta miettivät pitävät avokanoottia venemäisen tukevana kajakkiin verrattuna. Tämä ei pidä paikkaansa. Avokanootti on kuitenkin selvästi pienempi ja erityisesti kevyempi kuin pienikin soutuvene, ja siksi se kaatuu rantatilanteessa helposti, jos siihen vain astutaan tai sieltä poistutaan kuin se olisi soutuvene. Heti, kun kanootti ui ja miehistö joko istuu penkeillä tai on polviasennossa, muuttuu kanootti kenen tahansa terveen ihmisen tasapainokykyjen kannalta riittävän vakaaksi.

Monet ensikertalaiset myös kuvittelevat, että avokanootin melonta on jotenkin helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin kajakin melominen, koska sitä melotaan yksilapaisella melalla ja tyypillisesti kahdestaan. Todellisuudessa asia ei ole näin. Yhdessä toimiminen vaatii aina yhteistyökykyä, toimintaroolien tunnistamista ja oppimistilan antamista kaverille. Avokanootti jää ainakin vähäksi aikaa paikalleen pyörimään ja/tai tekemään siksak liikettä, ennenkuin yhteistyö alkaa sujua. Helpoimmin parityöskentelyn perusasiat oppii ostamalla yhden tai kaksi ohjattua parin tunnin jaksoa Hitin koko kesän pyörivistä keskiviikkoillan ohjauksista tai muualta. Kun yhteistyö alkaa sujua, niin inkkari lipuu mukavasti eteenpäin melko pienelläkin ponnistelulla. Inkkarin melominen yksin on huomattavasti taitoa vaativaa, erityisesti, jos vähänkin pirteämmin tuulee tai aallokko rullaa. Tavanomaisella kahden melottavalla inkkarilla yksin melominen on vielä haasteellisempaa kuin sellaisella kanootilla, joka on suuniteltu yksinmelontaan.

Erityisesti kajakkimelontaan hurahtaneet ovat taipuvaisia ajattelemaan, että inkkari on toivottoman hidas ja että sillä ei tee aallokossa ja tuulessa mitään. Toki on niin, että merikajakin esikuvana ovat maailman vaativimpiin kuuluville merialueille kehittyneet eskimokajakit ja avokanootin taustalla ovat Pohjois-Amerikan sisävedet. Silti on aika suoraviivaisesti todettava, että edellinen ei pidä paikkaansa. Avokanooteista on olemassa malleja, jotka ovat runkolinjoiltaan solakoita ja siksi nopeudeltaan lähes kajakkien luokkaa. Aivan tavallisella inkkarilla pärjää isoissakin aalloissa, jos melojat siirtyvät aluksen keskelle. Aluksen runko on sen verran lyhyt, että se mahtuu kiipeämään aaltojen päälle eikä keihästä, kun vain melojat ovat keskellä. Vettä ei tule pärskeitä enempää sisään. Melojat voivat kevyttä alusta myös helposti omalla massallaan kallistaa kohti tulevaa aaltoa, niin että kaatumisriski muuttuu olemattomaksi. Tuuliaaltoihin kaatumisessa onkin kyse paremminkin taidon puutteesta ja/tai melontavirheestä kuin kanootin ominaisuuksien riittämättömyydestä.

Kaatuneen avokanootin voi vesillä tyhjentää vedestä jopa yksinään uimasiltaan vippaamalla sen sopivasti kumoltaan oikein päin. Kahdestaan tämä temppu onnistuu paljon helpommin. Mitä kevyempi on kanootti ja mitä enemmän siinä on kellukeita erityisesti perässä ja keulassa sekä laidoissa, niin sitä helpompaa kanootin tyhjentäminen on. Avolaitaisen kanootin tyhjentäminen on helpompaa kuin laidoiltaan sisään päin kääntyvän. Toisella kanootilla/kajakilla kaatuneen kanootin tyhjentäminen ja melojien kyytiin nouseminen käy samantyyppisesti kuin kajakillakin. Kaatuneeseen kanoottiin pelastautuminen on myös avokanoottimelonnassa niitä perustaitoja, jotka kannattaa heti opetella.

Tällä hetkellä suurin osa markkinoilla myynnissä olevista perusinkkareista on valmistettu polyeteenimuovista. Lähtökohtaisesti polyeteeni on avokanootin valmistusmateriaalina liian vetelää. Jos asialle ei tehdä mitään, niin tuloksena oleva kanootti ei pidä muotoaan, vaan notkahtaa pohjastaan pahasti siäänpäin, ja notkuu aallokossa, kun sillä melotaan. Kun polyeteenillä lisäksi on suuri lämpölaajenemiskerroin, niin aurinkoon jätettynä kanootin paisteinen syrjä turvotessaan venyttää varjon syrjää. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran, niin kanootti jää kuhmuraiseksi. Tämän muuten kulutusta ja vaikkapa kosken ja rannan kiviä hyvin kestävän polyeteenin huonon piirteen korjaamiseksi on kaksi tietä. Kanootissa pitää olla jäykistävä runko tai sen pitää olla kerrosmuovirakenteinen tai molempia. Jäykistävässä rungossa pitää kiinnittää huomiota sen riittävään kestävyyteen. Jos kanootilla on tarkoitus meloa kevätpuroja, niin kivikossa rymistelyn seurauksena kanootti voi olla toki ehjä, mutta jäykisterunko ei: puinen kölipalkki poikki ja alumiininen vastaava pilalle vääntynyt. Hyvät runkopalkit ovat riittävän jäykkiä, mutta samalla jousimaisia. Kerroksellinen polyeteenirunko ratkaisee aika pitkälle jäykkyysongelman, mutta tulos jää aika painavaksi. Jotta inkkari on tarpeeksi jäykkä, niin sille kertyy painoa yleensä vähintään 35 kg. Tämä on miehellekin aika paljon ja naiselle lähes aina liikaa, jos kanootti pitää nostaa yksin auton katolle.

Kerrosmuovilevy royalex on ollut 1980-luvulta viime vuosiin saakka hyvä ja arvostettu inkkarikanootin raknennusmateriaali. Sillä saavutetaan saman tasoiset hankauskestävyyteen ja tömäyskestävyyteen liittyvät lujuusominaisuudet, mitä polyeteenillä on, mutta rakenteesta tulee painoltaan selvästi kevyempi noin 30 kg luokkaa. Ongelma on siinä, että tämän hyvän materiaalin valmistus on lopetettu. Jos jossakin vielä on sopiva royalex kanootti hyllyssä, niin se kannattaa ostaa, koska uusia ei tule. Sama pätee käytettyihin hyväkuntoisiin. Meillä on vielä myynnissä yksi hieno Esquif Canyon.

Perinteisempi nykyaikainen avokanootin valmistusmatriaali on lasikuitu, yleisemmin komposiittirakenne.

Suomessa laskikuitukanootilla on ansioitaan huonompi maine. Tämä johtuu siitä, että laskuitukanoottien tullessa 1970-luvulla markkinoille niitä ryhtyi valmistamaan tosi moni pikkupaja, jolla ei ollut tietoa kanootin käyttöolosuhteiden edellyttämistä lujuusvaatimuksista. Tältä taustalta kanoottien runkoja laminoitiin siihen heikosti soveltuvasta katkokuitumatosta ja tulos oli kiville ajossa helposti rikkoutuva. Sopivista kudotuista laseista tehtynä ja tarkoitukseen sopivalla hartsilla laminoituna lasikuitukanootti on tavanomaisessa käytössä aivan riittävän kestävä. Vasta varsinaisessa koskimelonnassa materiaalien rajat tulevat vastaan. Lasikuiturakenteisesta kanootista saadaan muutama kilo kevyempi kuin saman kokoisesta polyeteenikanootista ja silti rungon lujuus on riittävä. Rakenne on hyvin muotojäykkä ja rungon muodot voivat olla teräviä ja hyvin vettä leikkaavia. Kanootti luistaa hyvin vedessä.

Hienoimmat kanootit ovat komposiittirakenteisia. Käyttämällä hartsina epoksia ja kuituina kevlaria (aramidia) ja hiiltä ja muutamia uutuuksia kuten innegraa saadaan todella kevyt ja luja rakenne. Painossa päästään jopa alle 20 kilon. Käsin tehdyissä kanooteissa on helppo lisätä rakenteen lujuutta sinne, missä sitä tarvitaan. Kokemuksieni mukaan 80 % vettä tihkuvaan reikään johtavista törmäyksen aiheuttamista murtumista tulee kanootin runkoon perään ja keulaan noin 50 cm matkalle noin 20 cm leveälle kaistalle. Loput murtumista tulevat kanootin pohjan ja kyljen kaarteen jyrkimpään kohtaan. Jos murtuma on muualla, niin se tarkoittaa yleensä sitä, että kanootti on ajelehtinut vesilastissa vähillä kellukkeilla varustettuna kosken alas kaatumistilanteen jälkiseurauksena.

Huippuluokan komposiittikanootti on myös jokimelonnassa (koskissa) hyvin kestävä erityisesti melojalla, joka ei kaada kanoottiaan. Niin kauan, kun kanoottia melotaan tulevat kivien kolhaisut niille alueille, jotka on sitä varten vahvistettu. Kaatuneena kanootti pysyy koskessa sitä paremmin ehjänä, mitä enemmän siinä on kellukkeita.

Tyypillinen yleiskäyttöinen kahden melottava retki-inkkari on pituudeltaan 16-17 jalkaa eli noin 480 cm – 510 cm. Normaali inkkarikanootin leveys on 90 cm. Paarrekorkeus vaihtelee 40 cm kahden puolen. Tällaista inkkaria voi meloa myös yksin, leppoisimmin etupenkiltä perä edellä. Silloin melojan paino on lähempänä kanootin keskikohtaa ja suunnan hallitseminen on helpompaa. Kanoottien malleista, niiden runkolinjojen ja kaarimuotojen vaikutuksesta melontaominaisuuksiin niin järvellä, joella, koskessa, tyynessä ja tuulessa on tarkoitus kirjoittaa oma artikelinsa.

Edellä luonnehditun perusinkkarin hinta alhaisimmillaan yksikerroksisena jäykistysrungolla varustettuna polyeteeniratkaisuna tai perus lasikuituinkkarina on selvästi alle 1000 €. Kerrosrakenteiset polyeteenikanootit ovat hinnaltaan yleensä reilut 1000 €. Royalex kanootit (jos sellaisen vielä jostakin saa) noin 2000 € ja huippuluokan komposiittikanootit 3000 euron tuntumassa alle ja päälle. Royalexin poistuttua markkinoille on tunkemassa myös uuden tyyppisiä rakenneratkaisuja. Suksiteollisuudessa erilaisia kestomuoveja on jo kymmeiä vuosia yhdistetty komposiittirunkoon. Tämä tyyppiset ideat ovat vähitellen löytämässä tiensä myös kanoottimarkkinoille.

Ohessa pari videota, josta voit katsoa, miten erilailla eri tyyppiset kanootit käyttäytyvät vakio olosuhteessa, kun niillä tehdään samat temput: https://youtu.be/DnrpMMoR6jk, https://youtu.be/myKIaAMoMcA. Lähiaikoina voit katsoa keskiviikko-ohjauksiemme aikataulut ja muut tarjoamamme palvelut täältä: https://hikingtravelhit.fi/kanoottimelonta-tampere/

Hännän huippu! Kirjoittajan ja todellisessa tiedon tarpeessa olevien kannalta olisi kiva jos jutua jaetaan.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Hit Proto C2

Olemme pikku hiljaa rakentaneet omalla verstaallamme uutta kanoottimallia. Kanoottia on lähdetty kehittämään aikaisemmin Pekka Tyllilän suunnittelemasta Teno Special kanootista. Ensimmäiset testimelonnat on suoritettu, ja malli toimi hyvin. Alla kanootin mittoja:

Kanootin maksimipituus on n. 507 cm. Vesilinja kahden henkilön kuormalla (+varusteilla) noin 5 m, soolo melonnassa vesilinja lyhenee selvästi, ehkä 15 cm. Vauhtia tämä ei hidasta, koska soolossa kallellaan meloessa myös märkäpinta vähenee paljon (johtuu v-pohjasta).

Paarteista maksimileveys on n. 91-92 cm (Teno Special oli noin 90 cm maksimileveydeltään). Vesilinjaleveys ei ole paljonkaan tätä vähemmän, koska ulkopuoleinen paarre on 8-9 mm (paarteeksi valmistuksessa integroitava polyeteenireunus on 8 mm ja tämä on paarteen minimimitta). Kanootin kyljissä on vain muutaman % kallistuma. Siksi vesilinjaleveys ei ole paljokaan kapeampi kuin paarreleveys-ulkopaarteiden paksuus. Kanootissa on tapetun v-pohjan muotoon ja kantavuuteen nähden sen verran rockeria, että se on kokoonsa nähden hyvin ketterä.

Tavoitteena on saada ”karvalakkimalli” eli lasikuidusta ja polyesterihartsista tehty kanootti painoltaan 30-35 kg painoiseksi ja kevyempi sekä kalliimpi malli n. 20 kg painoiseksi.

Lisätietoja kanootista saa Pekka Tyllilältä:
p. 040 5176527/ pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi

Tästä linkistä pääset katsomaan videokuvaa proto kanootista:
http://youtu.be/0PxJuU-V2Fk

Alla vielä muutama kuva:

protoc2vesilla

protoc2vesilla2

protoc2maalla2

protoc2maalla

 

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Suomen Melontakouluttajien avokanoottikoulutus syksy 2013

Saadun spontaanin palautteen perusteella voimme arvioida, että kurssilaiset saivat sitä mitä olivat tulleet hakemaan. Kokeneet kouluttajat saivat vahvistusta ohjaajakurssien sisältöön inkkarimelonnan näkökulmasta ja vähemmän kouluttautuneet ja/tai enemmän kajakkimelontaan perehtyneet käsitystä ohjaajatason vaatimuksista, kun melontavälineenä on kaksikkoinkkari.

Osallistujaryhmä oli siinä mielessä optimaalinen, että noin puolet osallistujista oli ”vanhempaa kouluttajakaartia” ja toinen puoli ”uusia tulokkaita” eli henkilöitä, jotka ovat lähteneet mukaan Melontakouluttajat yhdistyksen jäseniksi ilmeisesti hakemaan juuri tällaista toimintaa.

Tämän tyyppinen koulutustilanne: heterogeeninen ryhmä, laaja aineisto, monta näkökulmaa johtaa käsityksemme mukaan onnistumista tavoiteltaessa pakosta hyvin toimintapainotteiseen koulutussisältöön:

– liikunnan oppiminen ja sen opettamisen oppiminen on mallioppimista: samaa asiaa pitää käytännössä toistaa sen verran että se jää sekä ”tempun” oppimisen että opetustilanteen järjestelyn kannalta mieleen, pelkkä näyttäminen ei riitä, kaikkien on päästävä tekemään

– kun oppijoilla on monta näkökulmaa aiheeseen, niin tämä tarkoittaa myös entistä suurempaa toiminnan tehokkuusvaatimusta – koko ajan pitää tapahtua, että kaikki saavat omista tavoitteistaan lähtien hakemaansa sisältöä.

Edellinen johtaa siihen, että tämän tyyppisessä koulutustilanteessa on hyvin vähän tilaa ”hienosäädölle”. Jos jossakin melatekniikassa lähdetään hakemaan parempaa ja parempaa suoritustapaa, niin se on kaikki kokonaisuuden kustannuksella ja johtaa helposti siihen, että yksi tekee ja toinen arvioi ja muut katselevat. Aivan samalla tavalla käy jos ryhdytään jotakin opetustilannetta, vaikka koskeen suunniteltua ”rataa” säätämään vielä paremmaksi – aikaa kuluu ja se on kaikki pois melonnasta – meidän mielestämme tämän tyyppiseen ryhmätilanteeseen pätee hyvin selkeästi se, että paras on hyvän pahin vihollinen – yksityiskohdissa aika vaatimattomaankin hyvään tyytyminen parantaa kokonaisuutta.

Optimaalisten suoritustekniikoiden hakeminen: oli sitten kyse henkilökohtaisesta taidosta tai sen opettamisesta on toisenlaisen koulutustilaisuuden teema. Toivottavasti pääsemme sellaistakin koulutusta järjestämään tulevina vuosina.

Meidän koulutusideologiamme taustalta toivomme, että koulutusviikonloppu jäi osallistujille mieleen positiivisena esimerkkinä yhdestä mahdollisesta tavasta organisoida ja ohjata tämän tyyppistä toimintaa, koska

– oppiminen perustui melontaan eikä puheeseen

– kustakin yksittäisestä melatekniikasta lähes jokainen pääsi tekemään aiheen laajuuteen nähden aika monta henkilökohtaista toistoa (etu/takamelojien vaihdot eivät menneet niin, että varmasti jokainen pääsi tekemään kaiken kummassakin roolissa)

– harjoittelutilanteet jäivät oppimistilanteen organisointina mieleen esimerkkeinä, kuinka noin 15 melojaa pääsee lähes koko ajan harjoittelemaan kulloinkin meneillään olevaa tekniikkaa.

Edellisen lisäksi koulutuksessa oli sisään rakennettuna pari muutakin meille tyypillistä koulutuskäytäntöä:

– eteneminen helposta vaikeampaan ja vaativampaan (erityisesti vastavirtastartissa ja akanvirtaan pyörähtämisessä tästä on moniportainen esimerkki)

– eteenpäin kuormittaminen: siirrytään aika nopeassa tempossa asiasta seuraavaan eikä jäädä säätämään kovin pitkäksi toviksi yhtä juttua – tämä kuormittaa aivojen motorista oppimiskykyä ja ikään kuin pakottaa oppimaan – menetelmän tehokkuus näkyy jälkikäteen: raakileina hautumaan jätetyt tekniikat ovat parantuneet aivan itsestään, kun niihin palataan uudestaan

Kolmantena seikkana haluamme tuoda esiin tulevaisuuteen ennakoivan koulutusnäkökulman. Meidän mielestämme toimivaa koulutusta on sellainen, jossa jo hieman raotetaan seuraavaa askelta. Tämän tyyppistä aineistoa koulutusviikonlopussa edusti kampeamisvetoharjoitteiden laajuus. Niitä ei vaadita ohjaajatason c2 melonnassa, mutta Muroleessa ne olivat hyvä lisä ja samalla toivat melontaan vaativuutta, jota kuivan syksyn kesyttämästä koskesta (virtapaikka) puuttui. Samaa ajatusta edusti suurkanoottimelonta ja osa sunnuntain pelastusnikseistä. Päinvastaista ja meidän mielestä huonoa koulutuskäytäntöä edustaa tekniikoiden pihtaaminen: ”ei alkeiskurssille kuulu näin monimutkaiset asiat”.

Kesystä koskesta on myös hyvä tehdä se havainto, että se auttaa tämän tyyppisessä koulutuksessa tehokkuuteen. Kaikki eri taitotasoilla olevat pääsevät paremmin mukaan (kyseessä on tekniikoiden opettelu eikä niiden soveltaminen vaativassa melontatilanteessa) ja toiminta ei keskeydy ”tarpeettomien” kaatumisten vuoksi.

Ote palautteista:

”Kiitos ammattitaitoisille opettajille Pekalle ja Tapiolle!
Koulutus oli todella tehokasta ja asiat mietitty valmiiksi. Tehtäväannot olivat selkeät eikä turhaa odottelua tullut vaan ruletti pyöri koko ajan. Onneksi oli pieniä hengähdystaukoja välillä.
Oli kiva verrata seuraavana viikonloppuna EPP testejä. Muroleen koulutuksessa liipattiin jo EPP 4 tason asioita, eli kyseisen portaan yläpäätä. Suomessa on vasta epävirallisesti EPP 3 tason vastaanottajia.

Weltsu”

Voit lukea koulutussuunnitelman täältä.

rannalla

c2piirileikki

c6startti

c6kaato

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

C8 Retki: Hämeenlinna-Tampere

Lokakuussa oli aika tehdä jo jokavuotiseksi perinteeksi muodostunut suurkanoottiretki. Matkaan lähti puolen tusinan miehistö plus perämies. Keulapiikissä tahtia määräsi kanootin kehittäjä Pekka ja perää piti poikansa Tapio. Muu miehistö koostui avokanoottiyhdistyksen jäsenistä. Matkaa kertyi reilun kahden päivän aikana 96 kilometriä keskivauhdin ollessa hieman alle 7 km/h. Leiritulilla paistettiin räiskäleitä ja yöllä uni maittoi raikkaassa ilmassa.

Asiakkaille tiedoksi, että tässä on reitti jolle pääsee myös junalla!

Kuvia retkeltä:

c8retki21

c8retki22

c8retki24

c8retki23

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

C8 Retki Kuruun

Syksyllä 08 teimme kanoottiretken Kuruun C8 suurkanootillamme. Tämä oli aluksen ensimmäinen yönyliretki ja sellaisenaan myös testi nähdäksemme kuinka se toimii retkeilyssä.

Sää oli karu, 10 m/s tuulta kun lähdimme Kaupinojan rannasta. Tuuli vain yltyi matkan ensimmäisen päivän aikana, ja koko yön satoi. Tästä huolimatta meillä oli huippuhauskaa, pääsimme jopa surffaamaan isolla paatilla aina välillä ja
iso kotatelttamme piti sään ulkona.

Muutama kuva retkeltä:

c8retki3

c8retki5

c8retki2

c8retki4

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail