Viikko pari sitten pidin suomalaisamerikkalaiselle pariskunnalle tiivistetyn esityksen valtamerimelonnan haasteista. Seuraavassa on kyse puoleen tuntiin tiivistetystä aiheen luennosta, josta kuitenkin käsitykseni mukaan selviää se, mistä on kyse ja mistä valtamerimelojan pitää olla selvillä oli hänen henkilökohtainen melontataitonsa mitä tasoa tahansa. Melontataito lopulta ratkaisee vain osittain sen, mikä kullekin melojalle on mahdollista. Paljon tärkeämpää on vaarojen tunnistaminen suhteessa omaan taitotasoon ja oikeiden valintojen tekeminen tämän perusteella.

Suurinkaan järvi ei ole valtameri eikä myöskään sisämeri kuten Itämeri. Vielä Välimeren kokoiseltakin merialueelta puuttuu osa valtamerille tyypillistä veden liikkumiseen liittyvistä ilmiöistä.

Nämä valtamerien perustavalaatuiset ilmiöt ovat merivirrat ja vuorovesi ja niihin liittyvänä se, että valtameren rannalla vesi on sopivissa paikoissa lähes aina liikkeessä myös mainingin vuoksi.

Maininki voi tulla tuhansien kilometrien päästä valtameren toisella puolella raivonneen myrskyn seurauksena. Se voi olla avomerellä loiventunut tuskin havaittavaksi aalloksi, mutta aiheuttaa silti voimakkaita tyrskyjä törmätessään mataloituvaan rantaan. Tyrskyt (kaatuvat aallot) voivat olla useassa portaassa, ensin kauempana avomerellä rannan mataloituessa ja sitten uudelleen edelleen matalammassa ja lopuksi aivan rannassa.

Yhteisvaikutuksena tästä seuraa muutamia yleisiä asioita, jotka pitää ottaa huomioon, kun lähdetään erityisesti valtamerelle melomaan.

1. Olosuhdetietämys

Ennakkoon on selvitettävä juuri kohteena olevan merialueen vaarat. Valtameri saattaa lähtöpaikalla näyttää vaarattomalta, koska rantaviivalla esimerkiksi lahden poukamassa eivät veden virtauksen ja aallokon aiheuttamat vaarat ole välittömästi samalla tavalla nähtävissä kuin esimerkiksi koskessa.

Edelliseen liittyviä osatekijöitä ovat:

1.1. Merivirrat, etäisyys rantaviivasta, suunta ja nopeus

1.2. Vuorovesi, voimakkuus, laskuveden ja nousuveden korkeusero.

Vuoroveden voimakkuuden muutokset juuri ajateltuna melonta-ajankohtana (vuorovesien voimakkuudesta löytyy taulukoita).

1.3. Maininki ja sen aiheuttamat vaaranpaikat aivan rantaviivan tuntumassa, turvalliset (ainakin taitavalle melojalle) mahdolliset rantautumispaikat.

Jos menettää yhden rantautumispaikan, niin seuraavalle voi olla matkaa vähintään kymmeniä kilometrejä.

1.4. Tuuli ja myrsky

Mitä avoimemmalta ulkomereltä tuulee kohti rantaa, niin sitä suuremmaksi aallot muodostuvat suhteessa tuulen nopeuteen. Kauempana syvemmällä vesialueella suuretkin aallot pysyvät suhteellisen loivina ja ovat siksi helpompia melonnan kannalta. Yhtäkkinen veden mataloituminen jyrkentää aaltoja, vaikka niistä ei vielä kaatuvia tulisikaan ja siksi melontatilanteen hallitseminen vaikeutuu. Ulapalta rannalle päin käyvä tuuli on aina siinä mielessä turvallinen, että jo rannalta kovapäisempikin meloja näkee ja ymmärtää vaaran ja haasteet. Maalta merelle päin käyvä tuuli on sillä tavalla vaarallinen, että se kuljettaa melojan vaarallisen helposti niin kauas rannasta, että turvallisen rantautumispaikan saavuttaminen voi olla hyvin vaikeaa. Kun tasaisen tuulen nopeus ylittää 8 m/s, niin voidaan jo puhua aika haastavasta melonnasta, jos tuuli käy rannattomalta ulapalta tai sinne päin. Kun tasaisen tuulen nopeus on 10 -12 m/s, niin osaavankin melojan on ymmärrettävä haasteet. Pienikin tuuliennustetta kovempi tuuli voi tehdä tilanteesta jo mahdottoman. Näin kovissa tuulissa kajakin oikea lastaus on olennaista. Jos melotaan vastatuuleen, niin kajakki on lastattava vastatuulikajakiksi eli keulapainoiseksi ja päinvastoin. Edellä mainittua kovemmat tuulet ovat taitavankin melojan kannalta riskituulia. On aivan tarpeetonta kehuskella sillä, kuinka kovassa tuulessa ja millaisella merialueella on vielä pystynyt melomaan. Kun muut olosuhteet: meren syvyys ja sen vaihtelu, rantautumispaikkojen saatavuus, merivirrat, vuorovesi ja vanha maininki ovat suotuisia, niin voidaan meloa huomattavasti kovemmassa tuulessa ja tuuliaallokossa kuin päinvastaisessa tapauksessa. Jostakin onnistuneesta tuulimelontatilanteesta ei siksi pidä eikä voi tehdä päätelmiä jonkin toisen tilanteen riskeihin ja mahdollisuuksiin.

2. Ilmeiset vaarat

Usein on niin, että aivan rannan tuntumassa on melonnan kannalta vaarallisia ilmiöitä, jotka kaikki eivät kunnolla näy eivätkä ole kovin helposti hahmotettavissa

2.1. Valtameren vesi on suolaista.

Jos meloja joutuu veden varaan aallokon ja virtauksien riepoteltavaksi, niin silloin helposti suolaista vettä joutuu hengitysteihin ja se yskittää ja tilanne pahenee ja tästä syystä uimari voi menettää toimintakykynsä.

2.2. Jos vesi maallikon silmälläkin näyttä vaarallisesta, pyörii ja liikkuu, kuohuu ja poreilee kuin vesikattila, niin sinne ei kannata mennä.

2.3. Murtuviin aaltoihin ei pidä mennä leikkimään, jos ei osaa sujuvan varmasti eskimopyörähdystä ja hallitse kajakkiaan hyvinkin vaativissa oloissa, kun aallot ja virtaukset riepottelevat.

Yleensä tällaisissa kuohuvissa paikoissa on virtauksia, joita vastaan uimasilleen joutuneen on hyvin vaikea ponnistella.

2.4. Pitkän mainingin rannalle tuoma vesi virtaa aina jollakin tavalla takaisin päin.

Syvässä rannassa (lähellä rantaa) voi olla voimakas pystyvirtaus, joka nielee uimasilleen joutuneen välittömästi. Tästä syystä ei kannata meloa aivan lähellä rantaa, jos rannassa on pystyjyrkät kalliot, vaan vähän ulompana.

Lahden poukamasta takaisin virtaus yleensä kulkee sen sivuilla ulospäin. Keskellä poukamaa on kaatuvien aaltojen sumppu, joka näyttääkin pelottavalta ja sivuilla vaarattomammalta näyttävät takaisin virtaukset, jotka kuljettavat melojan ulos ja takaisin keskellä olevaan sumppuun. Tällaisessa paikassa pitää pystyä arvioimaan oma melontataito ja voima sen kannalta, kuinka pystyy melomaan virtausta vastaan, niin että ei ajaudu vielä hankalampaan paikkaan.

Rantavirtaus voi hyvin olla niin voimakas, että uimasilleen joutunut pystyy turvallisesti kahlaamaan vasta aivan matalassa. Jo vyötärölle ulottuva vesi voi hyvin kaapata kahlaajan mukaansa. Uimarin kannattaa uida vinottain virtauksessa ja yrittää ajautua tällä tavalla niin matalaan, että voi kahlata maalle.

2.5. Vuorovesi

Vuorovesi vaihtelee kuuden tunnin jaksoissa ja se voi olla niin voimakas, että sitä vastaan on turha meloa eli virtaus on nopeampi kuin melojan maksiminopeus. Jos vuorovesi vie sinut avomerelle, niin silloin on odotettava virtauksen vaimentumista/ kääntymistä, jotta pääsee takaisin rantaan. Avun kutsuminen on oikea toimenpide tällaisessa tilanteessa. Hätänumero ja sieltä saatavissa oleva apu ja todennäköinen odotusaika pitää tietää ennakkoon. Helpointa melonta on vuoroveden kääntymisvaiheessa. Silloin virtaus on hitainta.

Vähänkin pidemmissä lahdissa vuoroveden virtauksen logiikka on saman tyyppinen kuin joessa/koskessa. Nousuvedellä keskellä lahtea on voimakas virtaus kohti lahden pohjukkaa ja laskuvedellä toisinpäin. Rannoilla on ”akanvirrat” eli nousuvedellä rannat virtaavat kohti lahden suuta ja laskuvedellä päinvastoin. Tämä on sellainen perusasia, joka pitää ymmärtää, jotta voi meloa vuorovesilahdissa paljon hallitummin. Jos laskuvesi on ajamassa sinua ulkomerelle, niin pitää ajoissa päästä kiinni toiseen suuntaa menevään rantavirtaukseen tai päinvastoin. Lahden kuroutuessa suupuolessa kapeaksi ja matalammaksi syntyy vuorovesikoski. Se on niin voimakas, että eskimopyörähdyksiä joutuu tekemään toistuvasti.

Niemien kärjet ovat vaarallisia, koska niissä ei ole samalla tavalla edellä kerrottua logiikkaa, vaan meloja ehtii ajautua ulos ennen, kuin saa kiinni päinvastaisesta virtauksesta.

2.6. Merivirrat

Merivirrat ovat harvoin voimakkaita lähellä rantaviivaa. Erityisesti näin on, jos rannikko on rikkonainen (lahtia ja saaria). Avoimella rannalla merivirta voi olla voimakas lähellä rantaakin, kuten USA:ssa Floridan salmessa. Merivirran aiheuttama vaara tulee esiin tyypillisesti silloin, jos vuorovesi on onnistunut työntämään melojan kauas rantaviivasta. Silloin erityisesti jonkin niemen kärjen kohdalla voimakas virtaus voi olla niin lähellä, että se kaappaa melojan mukaansa. Silloin paluu vuoroveden kääntyessä lähtöpaikkaan voi olla täysin mahdotonta.

2.7. Vuoroveden, mainingin ja merivirran yhtyessä sopivalla tavalla syntyy kaikkein vaarallisimpia veden virtausilmiöitä.

Tällaiset paikat on ehdottomasti tiedettävä etukäteen ja selvitettävä niiden vaarallisuuden ajallinen jaksotus ja laajuus.

2.8. Eläinten ja kasvien aiheuttamat vaarat

Paikallisesti melonta-alueella on oma eläin- ja kasvikuntansa, jonka vaarallisuus on selvitettävä. Tyypillisin vaaratekijä on myrkyllisyys.