Valmennus: Manhattan Circumnavigation

Hitin Tapio toimi 2012 keväänä ja kesänä personal trainerina asiakkaalle, jolla oli tavoitteena meloa Manhattan Circumnavigation reitti New Yorkissa. Tavoite saavutettiin. Tässä asiakkaan terveisiä New Yorkista:

“Hei Tapsa

Terveiset Manhattanin liepeiltä. Kiitos henkilökohtaisesta valmennuksesta HITille ja Sinulle, melonta sujui helteessäkin hyvin.
Eilen siis startattiin Manhattan Kayaking C:n laiturista nro 66 (W street 26, 12 Avenue) etelään kohti Battery Parkia, josta liikenne lähtee mm. Vapauden patsaalle ja Ellis Islandille. Sää oli edellisen päivän hellelukemista (41 C) hieman armollisempi. Matkaan lähti viisi osallistujaa vetäjänään Nano, argentiinalainen melonnan ammattilainen. Kolme oli keskeyttänyt, liekö helle ollut liian pelottava.

Matka suuntautui siis aluksi Hudson-jokea pitkin kohtalaisen kovassa muttei vaikeasti melottavassa maininginomaisessa aallokossa läpi Manhattanin eteläkärjen liikenteen kurvaten sitten East Riverille ja edelleen Harlem Riverille. Matkasta yksityiskohtia myöhemmin. Kuvassa olemme saapumassa pohjoisesta Hudsonia pitkin määränpäähämme laituriin 66. Matka oli miellyttävä kokemus, jota jo tässä vaiheessa voin suositella New Yorkissa piipahtaville melojille. Mutta vielä kerran kiitos ohjelmasta, jota toteutin noin 70 prosenttisesti ja uskon, että siitä oli apua kestävyystyyppisellä, helteen höystämällä 45 kilometrin melontareitillä. Matkalla oli myös virtauskohtansa, joista selviämiseen kevään Muroleen koskikurssi antoi itsevarmuutta.

Terveisin Seppo”

manhattan

Manhattan Circumnavigation

Personal Training asiakkaamme Seppo Paavola suoritti Manhattanin ympärimelonnan kesällä 2012. Alla lyhyt kertomus reissun ennakkoasetelmista, hyvin lyhyt yhteenveto ohjelmasta ja kuvakavalkaadi.

Lainaus New York Kayak Companyn nettisivuillaan antamasta retken yleisluonnehdinnasta:

“Water surrounds Manhattan and is in constant motion. New York City`s most famous Island is said to be one of the most complex harbor and waterways systems of any great city. The Atlantic Ocean meets the Hudson on the west side of Manhattan and the Atlantic also flows up and back down the East River through the Hells Gate narrows out to the Long Island. Sound on the other, North of Hells Gate on the east side, the skinny Harlem River completes the water route connecting the tides of the East River to the tides of the Hudson, all of them pulsing back and forth and changing direction four times a day.”

Vaikka Seppo on kokenut meloja oli hänellä mielessään seuraavia aatoksia matkaa suunnitellessa:

“Miten omatoiminen meloja selviäisi matkasta? Suomalaisille retkimelojille ei 45 kilometrin päiväretki sinänsä ole ongelma. Atlantin aallotkaan sekoittuneena New Yorkin vesiliikenteen kuohuihin eivät sinänsä ole meriretkeilijälle ongelma. Navigointikin on erittäin helppoa kunhan pitää Manhattanin vain kiertosuunnan sisällä. Itse en lähtisi omatoimisesti matkaan kahdesta syystä. Manhattanin eteläkärjen vesiliikenteestä selviäminen vaatii kokemusta ja alueen liikenteen käyttäytymissääntöjen ja kulttuurin tuntemusta.”

Retkikokemus vain vahvisti edeltävää käsitystä:

“Retkemme Manhattanin vilkkaimpaan vesialueeseen, Battery Parkin alueelle, ajoittui noin klo 10-11 väliin ja lienee tarkkaan näin harkittu. Toinen juttu ja ehkä vaativampi, on vuorovesivirtausten tunteminen. Retken suunnittelussa on otettava huomioon kolmen joen virtaukset. Vaativin haaste on ajoittaa matka niin, että saa eri jokien virtauksista parhaan hyödyn. Väärät valinnat voivat tehdä matkasta varsin vaivalloisen, jopa mahdottoman. Reitillä oli sijainniltaan kaksi tärkeää kohtaa, joissa molemmissa pidimme tauon. Toinen sijoittui East Riverin ja Harlem Riverin risteyskohtaan. Taukopaikkanamme oli pieni saari risteyksen keskivaiheilla. Reittimme kääntyi siis vasemmalle Harlem Riverille, mutta mahdollisuus oli jatkaa myös kohti Long Islandia. Melojakaverit kertoivat, että East Riverin virta voi väärin sijoittuneen melojan viedäkin Long Islandille tahtoi tämä tai ei. Sitä en tiedä mitä siellä lähellä Atlantin voimaa tapahtuisi. Taukopaikkamme tuntumassa veden pinta kupli epäilyttävästi ja muistin saamani neuvot, että tällaisella alueella veden vaste saattaa yhtäkkiä olla olematon. Niinpä meloin suhteellisen kevyesti ja nopeatahtisesti alueen yli. Toinen kohta, jossa pidimme noin puolen tunnin tauon oli kohdassa, jossa Harlem River kohtasi Hudson-virran. Siinä oppaamme kurkisteli sillan alta olevaa näkymää Hudson-joelle ja seurasi erityisesti vesilintujen käyttäytymistä päätellen siitä virtauksen suunnan ja voiman.”

Näitä koettelemuksia varten olimme laatineet Sepolle seuraavanlaisen ohjelman:

Seppo Paavola – Manhattan Circumnavigation treeniohjelma

– 26.4.-8.7.

– tavoite: maraton

– keinot saavuttaa tavoite: 2 omatoimista fysiikkatreeniä/vko, 1 omatoiminen lihaskuntotreeni/vko, 1 ohjattu fysiikkataito-treeni/vko

– 4 viikon seteissä: 1. helppo, 2. kovempi, 3. kovin ja 4. lepo.

– valmentaja mukana 1 fysiikkataitotreenissä/vko

Sepon onnistunut reissu oli ensisijaisesti henkilökohtainen saavutus. Meillä oli ilo olla mukana auttamassa häntä tavoitteen saavuttamisessa.

Alla kuvia retkeltä:

manhattankayakco

Sepon käyttämä paikallinen melontayritys.

seppo

Seppo lähtötunnelmissa.

nano

Retken argentiinalainen opas Nano.

manhattanlandscape

Manhattanin silhuetti.

hellgate

Hell Gaten virtauskuviot.

taitekohta

Retken lopputaite Henry Hudson Bridgen kohdalla siirryttäessä Hudson virtaan.

maaliin

Seppo saapumassa retken maaliin.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail