Jos et välitä jutun yleisitä perusteluista ja taustoituksesta, niin voit siirtyä suoraan videoselosteeseen. Upotettu video jutun lopussa.

Retkiluistelukausi on alkanut Pirkanmaalla kuluneella viikolla. Näin syksyllä ensijäillä sattuu aina jäihin vajoamisia niin retkiluistelijoille kuin muillekin ja siksi juuri nyt on oikea hetki asiapitoisesti ja perusteellisesti käsitellä tätä ilmiötä oikein videon kera. Tässä keskitytään retkiluisteluun, koska autenttinen tositilanteen video kuvaa juuri tätä. Lisäperusteena on se, että retkiluistelu on 1990-luvun puolivälistä lähtien ollut erittäin voimakkaasti kasvava laji – esimerkiksi viime talvena perinteistä talvilajia maastohiihtoa ei Etelä-Suomessa lumettomuuden vuoksi voinut harrastaa juuri muualla kuin tykkilumiladuilla, mutta retkiluistelun kannalta talvi oli poikkeuksellisen hyvä. Ei ole ihme, että retkiluistelusta on tulossa uusi massalaji. Tätä lisää myös se, että hyvin monien asutuskeskusten liepeillä on nykyisin aurattuja luisteluratoja, jotka madaltavat kynnystä siirtyä varsinaiseen retkiluisteluun radan ulkopuolelle.

Joka syksy lajin piiriin tulee uusia luistelijoita, joilla ei välttämättä ole juurikaan aikaisempaa kokemusta heikoista jäistä. Erityisesti tänä syksynä näin on luultavasti vielä suuremmassa määrässä, koska korona epidemia ajaa ihmisiä luonnonläheisiin harrastuksiin ja lisäksi pikkujärvien jäätyminenkin on alkanut vasta nyt, aika myöhään. Psyykkistä painetta on – koska sinne päästään. Tämä voi lisätä myös hätiköintiä ja siksi vaarallisuutta keskimäärin sitä enemmän, mitä vähemmän uudella harrastajalla on yleistä retkeilykokemusta.

Yleismediassa heikkojen jäiden vaaroista kertominen alkaa syksyllä ensijäiden ilmaantuessa samalla kun uutisoidaan jäihin vajoamisista. Uutiset ovat hyvin yleisluonteisia: luistelija vajosi jäihin, pilkkijä oli vähällä hukkua, moottirokelkkailija ajoi sulaan ja hukkui. Tämän lisäksi jutuissa on viranomaisten yleistä varoittelua heikoista jäistä ja niiden vaaroista. Mustavalkoinen pelotteluohjeistus, kieltely ja siihen liitetty muutaman kohdan luettelo oikeasta toiminnasta on liian vähän, enemmän tarvitaan. Meidän kaikkien on huomattava, että kasvihuonetalvien aikakaudella retkiluisteluharrastus on kuin ”epidemia”, joka leviää. Siihen eivät viranomaisten toimet löydä ”rokotetta”. Siksi luistelijoiden on ”rokotettava” itse itsensä käyttäytymällä siten, että mitään ei satu tai jos sattuu, niin tilanteesta selvitään omatoimisesti – tämä on muuten hyvä yleisohje muissakin epidemioissa.

Videoseloste

Retkiluistelijan turvallinen varustautuminen ja turvallinen toiminta yleisesti ja tilanteessa, jossa varovaisuudesta huolimatta vajotaan jäihin, esimerkkinä videolle ikuistettu tapahtumasarja.

Tässä videossa myöhemmin tektissä esitettävä turvallisuuteen liittyvä ennakkovarustautuminen on kunnossa. Luistelijoilla on asialliset varusteet.

Myös toiminnallinen turvallisuus on kunnossa. Luistelijakolmikko luistelee lähellä rantaa sopivalla etäisyydellä toisistaan ja ainakin kärkiluistelijalla on päällään myös kuivapuku. Kärkiluistelija on myös käynyt Hitin järjestämässä jäihin putoamisharjoituksessa, jossa hän on saanut tuntuman siihen, miltä jäihin putoaminen tuntuu ja kuinka avannosta noustaan uudelleen jäälle.

Jäihin vajottaessa toiminta on johdonmukaista ja neuvottelu pelastavan luistelijan ja avannossa olijan kanssa sujuu rauhallisesti. Rauhalliseen toimintaan lienee osasyynä kuivapuku, jonka ansiosta avannossa olijalle ei kylmyys tuota liikaa hätäilyä. Toiminta näyttää jopa niin järkiperäiseltä, että sitä luulisi harjoitukseksi, vaikka kyseessä on tarkoitukseton tositilanne.

Videosta tulee sellainen tunne, että kävipäs kaikki helposti ”kuin elokuvissa” ja niinhän se onkin. Jos varusteet ovat kunnossa ja on ennakko-osaamista, niin ei avannosta jäälle ryömiminen naskaleiden avulla (ja vielä lisäturvana pelastaja heittoköyden toisessa päässä) ole kummallinen suoritus liikunnallisten vaatimusten kannalta. Kyseessähän on ryömiminen, joka opitaan jo ennen kävelyä. Silti tällä helppoudella on myös kääntöpuolensa. Uimari on kuitenkin jääkylmässä vedessä, jossa ilman kuivapukua hypotermia alkaa hiipiä minuutissa parissa ja kuivapuvussakin tulee kylmä muutamassa minuutissa. Palelemien ja hypotermiseksi muuttuminen on aika yksilöllistä. Siksi on turha puhua minuuteista kovin täsmällisesti. Vaara on siten koko ajan olemassa. Lisäksi on niin, että jäihin vajotessa voi syntyä kaatumisvamma, joka ainakin osittain lamauttaa avannossa olijan toimintakykyä. Näistä syistä ei pidä tuudittautua sellaiseen ajatukseen, että luistelemalla jäihin tippuminen on riskitön rutiinitapahtuma. Mutta toisaalta pitää orientoitua niin, että syksyn ensimmäisillä jäillä luistellessa minäkin ennemmin tai myöhemmin jäihin tipahdan ja samoin käy, jos luistelen viimeisillä kevätjäillä. Olenko siis oikein varustautunut, osaanko käyttää varusteitani, osaavatko luistelukaverini käyttäytyä oikein ja käyttää varusteitaan, olenko psykologisesti ennakkoon varautunut mielikuvissani jäihin putoamiseen ja sieltä ylös nousemiseen, miten tämä asia on muilla luistelijoilla meidän ryhmässä, olemmeko kenties harjoitelleet asiaa ennakkoon.

Jos tästä videosta pitää kaivella esiin jotakin, missä kenties olisi parantamisen varaa, niin voi esittää kysymyksen luisteleeko kärkimies vähän liian rennosti, koska jää laulaa eli ollaan ohuella jäällä ja kierretään pieni niemeke ja videoltakin voi aavistella että niemen kärjessä näyttäisi olevan jäätymisrajakin. Se useimmiten tarkoittaa jään vahvuuden muutosta. Tästä näkökulmasta vauhtia olisi pitänyt hidastaa ja lähestyä niemen kärkeä hitaasti ja piikata tiheään jäätä sauvalla, jotta sen oheneminen huomataan ajoissa. Ennakoiva käyttäytyminen on tärkeä osa turvallisuutta ja lähes aina jälkikäteen on kovin helppoa nähdä, mitä olisi pitänyt tehdä, jotta koko tilannetta ei olisi sattunut. Tästä pitää myös osata tehdä se päätelmä, että kaikkea ei aina huomata ei huolellisinkaan jään tarkkailija. Siksi avantotoiminan osaaminen ja siihen varustautuminen on tärkeää.

Videolla avannossa olijan käytöksestä myös näkee sen, että sopivan rauhallisesta toiminnasta huolimatta kyseessä ei kuitenkaan ole rutiinisuoritus. Tällaisia asioita kannattaa aina miettiä. Koskaan ei tulla valmiiksi ei yksilöinä eikä ryhmänä.

Seuraavasssa videolla nähtyyn toimintaan liittyvästä retkiluistelijan turvallisuudesta tiivistetysti

Ennakkovarustautuminen

Retkiluistelijan turvavarustukseen kuuluu:

1. Reppu, jossa vaihtovaatteet ovat vesitiiviisti pakattuina. Reppuun on hyvä liittää myös haararemmi, joka pitää repun paikallaan myös avannossa. Reppu ei pääse nousemaan ylöspäin, vaan kelluttaa uimaria paremmin. Yläkroppa on aika korkealla, jolloin jäälle kiipeäminen on helpompaa. (Hit valmistaa mihin tahansa lantiovyölliseen reppuun kiinnitettävää haararemmiä.)

2. Repussa on kiinnitettynä heittoköysi siten, että sen käyttö tositilanteessa on mahdollisimman helppoa. (Hit on kehittänyt heittoköysimallin, jossa pussi on tarralla repun viilekkeessä kiinni kaulan vieressä ja siitä käsityksemme mukaan aika panikoitunutkin henkilö sen saa esille. Köyden toinen pää on valmiiksi olkapään tasalla repussa kiinni. Kiinnityspaikan pitää olla sellinen, että se ei paina uimaria jään reunaa vasten, jos pelastaja vetää köyden toisestä päästä (kiinnityspiste liikaa selän puolella olkapäällä) eikä myöskään köysi hirttäydy jään reunaan (kiinnityspiste liian alhaalla jäätason alapuolella.))

3. Jäänaskalit helposti saatavilla, tyypillisesti kaulassa lyhyessä narussa. Toinen mahdollisuus on kiinnittää naskalit reppuun. Tätä puoltaa se, että silloin ne pysyvät mukana – eivät unohdu, kun on kova into päästä ensijäille. Olennaista naskaleiden sijoittamisessa on se, että ne ovat varmasti ja helposti saatavilla, jos jäihin vajotaan ja toisaalta se, että kaatuessaan luistelija ei lyö itseeän omiin naskaleihin. Tästä syystä kaulakiinnityksen pitää olla lyhyt.

4. Retkiluistelija kantaa mukanaan jääsauvaa tai hänellä on suksisauvojen tyyppisesti sauva molemmissa käissä. Olennaista on se, että sauvoissa on iskupää, jolla voi vaivattomasti hakata reijän alle 10 cm jäähän eli tutkia jään paksuutta. Pienellä harjoittelulla oppii, millainen isku juuri minun sauvallani ja voimillani tarvitaan, jotta reikä tulee yhdellä lyönnillä 5 cm jäähän. Kun reikä tulee tällä harjoitellulla ”vakioiskulla”, niin se on merkki kriittisestä jään vahvuudesta. Jos käytetään kahta sauvaa, joilla voi lisätä vauhtia samaan tapaan kuin vapaan tyylin hiihdossa, niin sauvojen lenkeissä ei saa olla tarrakiinnityksiä ja niiden pitää olla riittävän väljät. Jään halkeamaan uppoava kiinni juuttuva sauva voi aiheuttaa vielä vaarallisemman kaatumisen, jos sauva ei pääse kädestä irti.

5. Kännykkä vesitiiviisti pakattuna. Varustautumisesta huolimatta voi jossakin haveritilanteessa käydä siten, että paikalle tarvitaan ulkopuoleista apua. Sen hälyyttämistä varten tarvitaan kännykkä. Väärää ”kännykkäturvallisuutta” on ajattelu: ”onhan meillä kännykät jos sattuu jotakin, niin hälytetään sitten apua”. Ensitilanteessa viranomaisapu tulee käytännössä aina liian myöhään. Omilla toimenpiteillä pitää pystyä selviytymään akuutista tilanteeesta vaikkapa saamaan uimari ylös avannosta tai kaatuessaan vammautunut rantaan tai ainakin kantavalle jäälle. Akuuttia haveria mahdollisesti seuraavien jatkotapahtumien vaikkapa sairauskohtauksen kannalta viranomaisavun hälyttämisvalmius on olennaista.

Lisäturvavarusteet:

5. Jäämittari. Reppuun voi kiinnittää myös koukun mallisen jäämittarin, jolla jään paksuuden varmistaminen sujuu näppärästi pienestäkin retkiluistelusauvalla isketystä reijästä max. 10 cm jäähän.

6. Ennakkoon heikoiksi tunnetuilla jäillä luistellessa kuivapuku on hyvä lisävaruste. Se voi olla joko tavanomainen esimerkiksi melojien käyttämä tai ns. välikuivapuku. Jos päällä on kuivapuku ja jäihin vajotaan, niin silloin avannossa ei kovin nopeasti tule kylmä. On aikaa rauhassa harkita ylös kömpimisen toimenpiteet. Kuivapuku myös yksinkertaistaa vaatteiden vaihtamista. Jos puku on täysin ehjä ja tiivis, niin ei tarvitse vaihtaa kuin käsineet, pipo ja mahdollisesti sukat. Silti pitää mukana olla varavaatteet.

7. Retkiluistelun riskeihin kuuluu myös vammoja aiheuttava kaatuminen. Siksi kypärää kannattaa pitää päässä ja polvisuojia polvissa. Oikeaoppisessa kaatumisessa luistelija vetää polvet koukkuun. Silloin pudotaan mukavasti polvisuojille ja eteenpäin kaatuvan yläkropan liike-energia on vähäisempi eikä siten aiheuta yhtä todennäköisesti helposti refleksinä eteen työntyvään käteen murtumaa ranteeseen tai kyynärpäähän tai olkapään luksaatiota. Lähinnä paikallaan seisoskeleva luistelija voi horjahtaa myös taaksepäin. Siksi jotkut käyttävät selkäpanssaria.

Toiminnallinen turvallisuus

Toiminnan aikainen turvallisuus on ainakin yhtä tärkeää kuin ennakkovarustautuminen oikeilla välineillä. Jos välineet ja toiminta eivät liity oikealla tavalla toisiinsa, niin luistelija voikin olla ”varustejoulukuusi”. Varusteet on mukana, mutta, miten niitä käytetään onkin toinen kysymys. Pahimmillaan tämä voi aiheuttaa valheellisen turvallisuuden tunteen, joka houkuttelee ottamaan entistä suurempia riskejä.

Toiminnalliseen turvallisuuteen liittyviä asioita ovat:

1. Ei lähdetä yksin luistelemaan, vaan vähintään yhden kaverin kanssa ja molemmilla asiallinen varustus.

2. Kärkiluistelija luistelee muutaman kymmenen metrin päässä muiden edellä. Muu ryhmä luistelee vähintään 5 m päässä toisistaan jonomuodossa. Jos kärkiluistelija vajoaa jäihin, niin muu ryhmä ehtii hyvin pysähtyä eikä joudu samaan avantoon. Näin toimitaan erityisesti tilanteissa, joissa jää ei varmuudella ole luistelun näkökulmasta paksua (yli 10 cm).

3. Kun jää tiedetään ohueksi tai ei tiedetä sen olevan paksua, niin luistellaan sopivan lähellä rantaa. Jos jotakin sattuu, niin lähellä oleva ranta lisää turvallisuutta. Aivan rantaviivan tuntumassa voi jäässä olla heikkoja kohtia monestakin syystä. Siksi useissa tapauksissa pieni etäisyys rannasta on hyväksi. Ryhmän vetäjä tietää ja osaa välttää heikkoihin jäihin liittyvät tunnetut vaaranpaikat, purojen suut ja luusuat, niemien kärjet, matalikot, suorannat, siltojen aluset, myöhemmin jäätyneet tuuliavannot ja muut jäätymisrajat yms. paikat, joissa jää todennäköisesti on ympäristöä heikompaa.

Jäihin putoaminen oikein varustautuneessa osaavassa ryhmässä (vähintään 2 luistelijaa) ei ole kovin vaarallista, mutta ei se aivan samanlainen rutiinisuoritus ole kuin eskimopyörähdys tai toveripelastus osaavassa melontaporukassa. Tapahtumaympäristö, jääkylmä vesi ja avanto ja alun kaatumistilanne meritsevät lähtökohtaisesti suurempaa vaaraa.

Hit suunnittelee ja valmistaa useisiin luontoliikuntalajeihin liittyviä urheiluvälineitä. Ohjaamme erilaisia ulkoiluaktiviteettejä ja vuokraamme välineitä, niin yksilöille kuin ryhmille. Joka vuosi meille syntyy tuhansien asiakastilanteiden lisäkokemus, mitä kaikkea voi sattua. Näiden kokemusten perusteella ja omassa kehitystoiminnassa syntynyttä tietoa jaamme auliisti. Myös tänä talvena on tarkoitus järjestää luisteluturvallisuutta lisäävä jäihinputoamisharjoitus.

Tervetuloa asiakkaaksemme! Hyvää retkiluistelukautta kaikille ja kiitos Sepolle avoimuudesta antaa julkaista tositilanteessa syntynyt ”opetusvideo”.