Ratamestarin pohdintaa:
Olen muutaman kerran näissä jutuissani laajentanut jotakin liikuntaan liittyvää aihetta käsittelemällä hieman sitä yhteiskunnallista ympäristöä, johon liikunnallinen teema liittyy.
Jatkan nyt samaa linjaa, mutta hieman uudella tavalla. Aiheeni ei tällä kertaa tule ratamestarin päivittäisten askareiden konkretiasta, vaan siitä liikuntakulttuurista, johon päivittäin törmään.
Olen juuri saanut nauttia lenkkeilystä tyttäreni Virven ja hänen puolitoistavuotiaan poikansa Samuelin seurassa. Ylöjärven harjuilla vastaan tulevista lenkkeilijöistä varmaan puolella oli napit korvissa – Tilanne on jotenkin koominenkin. Puhumattakaan siitä, että vastaantulijat kuulisivat luonnon ääniä, he eivät kuule edes sitä, jos minä heitän heille huulta jostakin lenkkeilyyn ja kohtaamistilanteeseen liittyvästä!
Napit korvissa lenkkeily ainakin luonnossa kauniissa maisemassa keväällä lintujen laulaessa on luonnolle vierasta. Siitä aion sanoa pari sanaa.
Teknologinen kehitys on sen eduista huolimatta tuonut mukanaan myös varsin arveluttavia ilmiöitä. Tekniikka sinänsä on neutraalia, mutta ihmiset käyttävät sitä myös omaksi vahingokseen.
Teknisen kehityksen ensimmäinen aalto, mekanisaatio vapautti ihmisen käyttämästä ruumistaan voimakoneena. Tämän muutoksen seuraukset ovat järkyttäviä. Väestön keski-ikä nousee, mutta teknologinen kehitys on sivutuotteenaan laukaissut todellisia kansanterveydellisiä vitsauksia, ylipainoisuuden, II tyypin diabeteksen, tuki- ja liikuntaelin rappeutumissairaudet jne. Kaikki tilastot osoittavat, että tulevaisuudessa niiden hoito syö aivan käsittämättömän paljon taloudellisia resursseja. Tekniikka toisaalta luo edellytyksiä vauraudelle, mutta toisaalta houkuttelee ihmisen valitsemaan pitkässä juoksussa itselleen vahingollisia toimintamalleja joiden “hoito” nielee tekniikan avulla luotuja taloudellisia voimavaroja.
Sama meno jatkuu tietoon ja informaatioon liittyvän tekniikan alueella. Korkea-asteen koulutuksen saaneet ihmiset laskevat kännykällä niin yksinkertaisia laskutehtäviä, että jokainen kauppa-apulainen olisi selvittänyt ne leikiten 1950-luvulla päässälaskuna, vaikka takana olisi ollut vain sen aikainen kansakoulu!
Ja nyt varsinainen aihe: napit korvissa lenkillä. Arvaan, että tulevaisuuden psykologi/neurotieteilijä tulee osoittamaan kuinka negatiivista ihmisen hyvinvoinnille on lenkkeillä luonnossa napit korvissa – ja voihan näitä tutkimustuloksia jo ollakin, en vain tiedä niistä.
Arvauksen perustelu kulkee seuraavasti. On olemassa tutkimustuloksia, että metsä ja jo vihreä väri sinälläänkin rauhoittaa ihmistä ja vähentää stressitasoa. Samoin on rantamaiseman ja sinisen värin suhteen. Tämä ei kuitenkaan liene koko totuus. Emmekö jokainen, jos meillä vielä on yhteys itseemme aisti ja tunne, että tuulen aiheuttama puiden humina haavan lehtien kahinasta puhumattakaan on osa tuota rauhoittavaa vaikutusta, samoin rantamaisemassa laineiden liplatus tai joen varressa kosken kohina.
Ihminen on kokonaisuus. Tämä tiedetään ja usein unohdetaan. Aistipsykologiassa tämä tarkoittaa, että kaikki aistit tukevat toisiaan. Näin ei käy, kun metsässä lenkkeillessä juoksee napit korvissa. Se estää ihmistä saamasta kosketusta siihen ulkoiseen todellisuuteen, jossa hän on, koska napit ja sieltä luultavasti tuleva musiikki tai luettu kirja tai mikä vaan tuo lenkkeilyn keholliseen todellisuuteen ja luontoyhteyteen siihen liittymättömän virtuaalisen elementin – ei kuulu puiden suhina eikä lintujen laulu eikä omasta kehosta pulssi ja rasitustaso.
Psykologiatieteessä on jo pitkään tiedetty tunteiden, motivoitumisen ja älykkään toiminnan yhteydestä kehollisuuteen esimerkiksi lihasten toimintaan. Arvaan, että tulevaisuudessa pystytään osoittamaan; kehollisuuden kokemus, oman kehon tajuaminen ja lenkkeilyn ja siinä yhteydessä mukana olevan luonnon kokeminen häiriintyy toiminnan terveysvaikutuksia vähentävällä tavalla. Kun lenkkeillään napit korvissa. Stressaavaan katujuoksuun kaupunkivilinässä napit voi sopia, mutta tuskin metsäpoluille. Uskon myös niin, että luomulenkkeilyssä tavoitetaan paremmin sellainen tila, jossa aivot vapautuvat toimimaan luovemmin ja ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia.
Napit korvissa lenkkeily vieraannuttaa ihmistä myös toisella tavalla kehostaan. Se on omiaan katkaisemaan kehon viestin aivoihin siitä, mitä liikuntasuorituksessa tapahtuu. Tähän rakoon nykyajan kulutusyhteiskunta tarjoaa entistä kehittyneempiä sykemittareita ja sport trackereita – edellisen perusteella ollaan entistä syvemmällä suossa – aivan kuin se insinööri, joka laskee vaatimattomia aritmeettisia tehtäviä kännykällään – mistä hän tietää onko tulos lähimainkaan oikein, jos hänen laskurinsa on näin ruosteessa.
Jos ihminen ymmärtääkseen itseään tarvitsee laitteita, niin hänestä on tullut laitteiden ja niiden myyjien orja. Hän on menettänyt ne keinot, joilla hän ilman laitteita pystyy arvioimaan laitteiden todellista tarpeellisuutta – tätä on manipuloiva nykytodellisuus.
Jos mekaaninen tekniikka toi tullessaan sivuilmiönä II tyypin diabeteksen ja ennenaikaiset nivelkulumat yms., niin veikkaan, että tietotekniikka, jolla puututaan ihmisen hermostolliseen ohjausjärjestelmään tuo paljon pahempaa tulllessaan, mutta siihen herätään vasta sitten kun vahinko on jo hyvin laajamittainen.
Ihmiselle lajityypillisen tasapainoisen psykofyysisen prosessin edellyttämä kehitys on vienyt miljoonia vuosia. On aika lailla itsestäänselvyys, että mikä tahansa iso muutos poikii myös ongelmia – ihmisellä ei ole varastossa keinoja kaikkien muutoksen piirteiden kohtaamiseen.
Hiking Travelin ideologiaa on tuottamissamme liikuntapalveluissa välttää “turhaa” tekniikkaa ja auttaa asiakkaitamme löytämään oma kehonsa suoraan sisältä päin kuuntelemalla ja tuntemalla ilman koneita. Sanotaan sitä sitten vaikka osaksi Hitin arvoja. Kehoitamme jokaista kysymään, onko järkeä lähteä metsään kroppa tietotekniikalla kuorrutettuna?
