Suomen Melontakouluttajien avokanoottikoulutus syksy 2013

Saadun spontaanin palautteen perusteella voimme arvioida, että kurssilaiset saivat sitä mitä olivat tulleet hakemaan. Kokeneet kouluttajat saivat vahvistusta ohjaajakurssien sisältöön inkkarimelonnan näkökulmasta ja vähemmän kouluttautuneet ja/tai enemmän kajakkimelontaan perehtyneet käsitystä ohjaajatason vaatimuksista, kun melontavälineenä on kaksikkoinkkari.

Osallistujaryhmä oli siinä mielessä optimaalinen, että noin puolet osallistujista oli ”vanhempaa kouluttajakaartia” ja toinen puoli ”uusia tulokkaita” eli henkilöitä, jotka ovat lähteneet mukaan Melontakouluttajat yhdistyksen jäseniksi ilmeisesti hakemaan juuri tällaista toimintaa.

Tämän tyyppinen koulutustilanne: heterogeeninen ryhmä, laaja aineisto, monta näkökulmaa johtaa käsityksemme mukaan onnistumista tavoiteltaessa pakosta hyvin toimintapainotteiseen koulutussisältöön:

– liikunnan oppiminen ja sen opettamisen oppiminen on mallioppimista: samaa asiaa pitää käytännössä toistaa sen verran että se jää sekä ”tempun” oppimisen että opetustilanteen järjestelyn kannalta mieleen, pelkkä näyttäminen ei riitä, kaikkien on päästävä tekemään

– kun oppijoilla on monta näkökulmaa aiheeseen, niin tämä tarkoittaa myös entistä suurempaa toiminnan tehokkuusvaatimusta – koko ajan pitää tapahtua, että kaikki saavat omista tavoitteistaan lähtien hakemaansa sisältöä.

Edellinen johtaa siihen, että tämän tyyppisessä koulutustilanteessa on hyvin vähän tilaa ”hienosäädölle”. Jos jossakin melatekniikassa lähdetään hakemaan parempaa ja parempaa suoritustapaa, niin se on kaikki kokonaisuuden kustannuksella ja johtaa helposti siihen, että yksi tekee ja toinen arvioi ja muut katselevat. Aivan samalla tavalla käy jos ryhdytään jotakin opetustilannetta, vaikka koskeen suunniteltua ”rataa” säätämään vielä paremmaksi – aikaa kuluu ja se on kaikki pois melonnasta – meidän mielestämme tämän tyyppiseen ryhmätilanteeseen pätee hyvin selkeästi se, että paras on hyvän pahin vihollinen – yksityiskohdissa aika vaatimattomaankin hyvään tyytyminen parantaa kokonaisuutta.

Optimaalisten suoritustekniikoiden hakeminen: oli sitten kyse henkilökohtaisesta taidosta tai sen opettamisesta on toisenlaisen koulutustilaisuuden teema. Toivottavasti pääsemme sellaistakin koulutusta järjestämään tulevina vuosina.

Meidän koulutusideologiamme taustalta toivomme, että koulutusviikonloppu jäi osallistujille mieleen positiivisena esimerkkinä yhdestä mahdollisesta tavasta organisoida ja ohjata tämän tyyppistä toimintaa, koska

– oppiminen perustui melontaan eikä puheeseen

– kustakin yksittäisestä melatekniikasta lähes jokainen pääsi tekemään aiheen laajuuteen nähden aika monta henkilökohtaista toistoa (etu/takamelojien vaihdot eivät menneet niin, että varmasti jokainen pääsi tekemään kaiken kummassakin roolissa)

– harjoittelutilanteet jäivät oppimistilanteen organisointina mieleen esimerkkeinä, kuinka noin 15 melojaa pääsee lähes koko ajan harjoittelemaan kulloinkin meneillään olevaa tekniikkaa.

Edellisen lisäksi koulutuksessa oli sisään rakennettuna pari muutakin meille tyypillistä koulutuskäytäntöä:

– eteneminen helposta vaikeampaan ja vaativampaan (erityisesti vastavirtastartissa ja akanvirtaan pyörähtämisessä tästä on moniportainen esimerkki)

– eteenpäin kuormittaminen: siirrytään aika nopeassa tempossa asiasta seuraavaan eikä jäädä säätämään kovin pitkäksi toviksi yhtä juttua – tämä kuormittaa aivojen motorista oppimiskykyä ja ikään kuin pakottaa oppimaan – menetelmän tehokkuus näkyy jälkikäteen: raakileina hautumaan jätetyt tekniikat ovat parantuneet aivan itsestään, kun niihin palataan uudestaan

Kolmantena seikkana haluamme tuoda esiin tulevaisuuteen ennakoivan koulutusnäkökulman. Meidän mielestämme toimivaa koulutusta on sellainen, jossa jo hieman raotetaan seuraavaa askelta. Tämän tyyppistä aineistoa koulutusviikonlopussa edusti kampeamisvetoharjoitteiden laajuus. Niitä ei vaadita ohjaajatason c2 melonnassa, mutta Muroleessa ne olivat hyvä lisä ja samalla toivat melontaan vaativuutta, jota kuivan syksyn kesyttämästä koskesta (virtapaikka) puuttui. Samaa ajatusta edusti suurkanoottimelonta ja osa sunnuntain pelastusnikseistä. Päinvastaista ja meidän mielestä huonoa koulutuskäytäntöä edustaa tekniikoiden pihtaaminen: ”ei alkeiskurssille kuulu näin monimutkaiset asiat”.

Kesystä koskesta on myös hyvä tehdä se havainto, että se auttaa tämän tyyppisessä koulutuksessa tehokkuuteen. Kaikki eri taitotasoilla olevat pääsevät paremmin mukaan (kyseessä on tekniikoiden opettelu eikä niiden soveltaminen vaativassa melontatilanteessa) ja toiminta ei keskeydy ”tarpeettomien” kaatumisten vuoksi.

Ote palautteista:

“Kiitos ammattitaitoisille opettajille Pekalle ja Tapiolle!
Koulutus oli todella tehokasta ja asiat mietitty valmiiksi. Tehtäväannot olivat selkeät eikä turhaa odottelua tullut vaan ruletti pyöri koko ajan. Onneksi oli pieniä hengähdystaukoja välillä.
Oli kiva verrata seuraavana viikonloppuna EPP testejä. Muroleen koulutuksessa liipattiin jo EPP 4 tason asioita, eli kyseisen portaan yläpäätä. Suomessa on vasta epävirallisesti EPP 3 tason vastaanottajia.

Weltsu”

Voit lukea koulutussuunnitelman täältä.

rannalla

c2piirileikki

c6startti

c6kaato

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail