Pekka Tyllilä luennoi omaan vetovoimaiseen tyyliinsä

Platon-Aristoteles kysymys

Ratamestari pohtii: eilisen sunnuntain Aamulehden pääkirjoitus käsitteli viime viikolla julki tullutta verottajan uutta tulkintaa yleishyödyllisten yhdistysten verotuksesta. Uuden tulkinnan mukaan jonkun yleishyödyllistä toimintaa harjoittavan yhdistyksen tukiyhdistys ei olekaan verovapaus mielessä yleishyödyllinen, jos tukiyhdistyksen tuki menee vain yhden varsinaista toimintaa harjoittavan yhdistyksen hyväksi.

Tällaista uutta tulkintaa vastaan voi huomauttaa monella tavalla ja paljon terävämmin, mitä Aamulehden pääkirjoittaja teki:
EU antaa direktiivit, eduskunta säätää lait ja valtioneuvosto antaa asetukset ja ylimmät oikeusasteet antavat sääntöjen sitovia tulkintoja niitä tarvittaessa. Tässä on lyhyesti se perusta, jota Suomi nimisen valtion ja erityisesti sen virkamiehistön pitäisi noudattaa. Mutta tämä noudattaminen on valikoivaa. Esimerkiksi tässä verotusasiassa toimeenpaneva viranomainen tekee varsin pitkälle meneviä ja luultavasti uusia tulkintoja ja vieläpä tulkintojen kohteen kannalta aivan yllättäen. Toisenlaista tulkintakulttuuria aikanaan reilut 10 vuotta sitten edusti Merenkulkulaitos ilmoittaessaan haluttomuudestaan antaa melontaturvallisuusohjetta – oli kuulemma Suomen perustuslakien kannalta sopimatonta antaa tällaista kansalaisia velvoittavaa (hyvää tarkoittavaa viimekädessä hukkumiskuolemia vähentävää) ohjetta. Näillä kahdella esimerkillä haluan vain panna lukijan miettimään viranomaisen vallankäyttöä. Välillä tulkitaan ja välillä siitä kieltäydytään – mahtaako tämä ylläpitää oikeusvaltion periaatteita vai onko se niitä tuhoavaa.

Mistä tämä tulee? Tyypillinen vastaus saadaan hallituksen (lakien ja asetusten valmisteluvastuussa olevan poliittisen blokin) edustajalta. Aivan riippumatta siitä, mikä poliittinen suunta on vallassa, on vastaus aina sama: Kun joidenkin sääntöjen tulkintaristiriita on tullut esiin, niin tässä asemassa oleva poliitikko tai valmisteluvastuussa oleva virkamies sanoo: sääntöjä pitää tarkentaa, pelisääntöjä selkeyttää, eli entisten sääntöjen ongelmat ajatellaan poistettavan lisäämällä sääntöjä.

Nykyisin on jo yleisesti tunnettua, että sääntöjä on todella paljon ja lisää vain tulee vaikka ongelma jo myönnetään. Sen sivuilmiö on huono lainsäädännön laatutaso. Kun säännöt ovat monimutkaisia ja niitä kiireessä muutetaan, niin tulos saattaakin muuttua entistä sekavammaksi (kuluttajaturvallisuuslainsäädäntö on tästä hyvä esimerkki luontomatkailupalveluiden osalta). Otetaan rinnastus toisaalle. Jos laajojen tietoteknisten järjestelmien sääntöjä (ohjelmia) muutettaisiin samantasoisesti, niin tietotekniikka ei palvelisi senkään vertaa, mitä nykyisin – error taitaisi olla päivän sana. Tietokone ei nimittäin selviydy yhtä liukkaasti tulkintaongelmista kuin verottaja tai Merenkulkulaitos.

Palataan verotus-esimerkkiin: Millä tavalla tukiyhdistys on vähemmän yleishyödyllinen kuin toimintaa harjoittava yhdistys, jos tukiyhdistyksen tuki leviää toimintaa harjoittavan yhdistyksen jäsenille yhtä yleishyödyllisellä tavalla, kuin jos se olisi suoraan toimintaa harjoittavan yhdistyksen itse hankkimaa rahaa. Verottajan tulkinta yleishyödyllisyyden rajoittuneisuudesta on hyvin erikoinen ja keinotekoinen. Se ei liity siihen ollenkaan, onko tukiyhdistyksen rahojen lopullisen käytön yleishyödyllisyydessä jotakin huomautettavaa, vaan siihen paljonko valtio saa veroja. Jotta asia vain monimutkaistuu, niin otetaan yksi yleishyödyllisyyden kriteeri esille: yleishyödyllisen toimijan avoimuus. Yleishyödyllistä on sellainen toiminta, johon kaikki halutessaan ovat vapaita liittymään. Näin ei kuitenkaan kaikissa yleishyödyllisiksi tulkituissa yhdistyksissä ole. Käsitykseni mukaan esimerkiksi suurten kaupunkien melontaseuroihin otetaan uusia jäseniä vain sen verran kuin on entisten poistuma, koska seuralla ei ole osoittaa uusille jäsenille tilaa seuran vajasta ja tämä johtuu siitä, että yhteiskunta ei tee käytännössä mahdolliseksi vajalaajennuksia samassa tahdissa kuin uusia jäseniä olisi tulossa. Myös turvallisuusnäkökulmasta “pakolliset” melonnan peruskurssit ovat selvä rajoite yleishyödyllisyyden avoimuuden näkökulmasta jos niin halutaan tulkita – tulkinta siellä toinen täällä ja kansalainen aina väärässä ja syteemi oikeassa – niinkö se menee? Onko vaarana, että tämän tyyppisiin yhteiskunnan yleishyödylliselle toiminnalle luomiin ongelmiinkin vedoten verottaja voi kiistää yleishyödyllisyyden?

Mistä tässä on oikeastaan kyse? Kerronpa teille. Jo Aristoteles ja Platon olivat tästä ongelmasta selvillä vajaat 2500 vuotta sitten (Aristoteles uskoi maäärittelemisen mahdollisuuteen, Platon ei uskonut) ja muutama sata vuotta myöhemmin Jeesus kritisoi fariseuksia (sen ajan juutalaisen kulttuurin sääntöjen luojia ja noudattajia) samasta syystä.

Ongelma on siinä, että aukottomia helposti tulkittavia sääntöjä on mahdotonta luoda. Se ei onnistu edes matematiikassa ja logiikassa (Gödelin epätäydellisyystodistukset), puhumattakaan mistään tajuntamme ulkopuolella olevaan todellisuuteen liittyvästä. Sääntöjen ja lainsäädännön lisääjät kuitenkin näyttävät toimivan aristotelisen uskon vallassa. He eivät näe, että tehottomalla keinolla (sääntöjen lisääminen) ongelmien paikkaaminen vain muuttuu vaikeammaksi.

Jotta sääntöjen luomisen ongelmallisuus tulisi selvästi esiin otan kaksi esimerkkiä: Raamatun tulkinta on varmaan aihealue, johon länsimainen kulttuuri on 2000 vuoden aikana panostanut enemmän kuin mihinkään muuhun sääntöjärjestelmään. Mikä on tulos? Niin suuret erot, että kirkko on jakautunut todella moneen kertaan sääntöerimielisyyksien takia. Toinen esimerkki on minkä tahansa urheilulajin sääntökirja. On oireellista että yksinkertaisesta pelistä saadaan paksuja sääntökirjoja aikaan, koska kaikkiin kysymyksiin pitää olla ennalta säädetty vastaus.

Ihmisen on huono tehdä omaatuntoaan vastaan sanoi uskonpuhdistajamme Luther. Tämä voisi olla vaihtoehto “moraalittomalle” sääntötehtailulle. Luther ei voinut vedota paljonkaan sääntöihin saadakseen legitimiteettiä. Hän oli yksin moraalisen valinnan edessä: mikä on oikeammin kuin jokin toinen. Turvaa ei voinut ottaa kasvottomasta systeemistä – vain vastapuolella oli systeemi ja hyvin hegemoninen ja säännöiltään pitkälle viety ja siksi ongelmissa.

Yksi keskeinen syy sääntötehtailuun on tämä Lutherin tilanne. Moraalisesti vastuullisen valinnan tekeminen. Sen miettiminen, mikä on oikein tai ainakin vähemmän väärin on vastuullisuudessaan epämiellyttävää. Siksi on nykyaikaisesti sanottuna “mukavampaa” lisätä sääntöjä ja luikkia niiden taakse piiloon.

Nykyisin pitäisi kulttuuria kääntää reilusti platonilaiseen suuntaan. Vähemmän sääntöjä ja tulkinta demokraattisessa mielessä vastuunalaiseksi. Tämä erityisesti siitä syystä, että nykyisin todellisuus muuttuu aivan toisella nopeudella kuin menneinä vuosisatoina ja siksi todellinenkin sääntöjen muuttamisen tarve on paljon suurempi kuin aikaisemmin. Sääntöuskovaisuus hallinnossa on paljon suurempi vaara kuin kasvihuoneimiö, väittää ratamestari, ja perustelu on yksinkertainen – kasvihuoneilmiön torjunnassa tarvittaisiin yksinkertaiset säännöt ja paljon moraalista vastuunottoa.

Vielä viimeinen roiskaisu: Väitän että ainakin tiedekorkeakoulusta tutkinnon suorittaneen pitäisi olla jollakin tavalla tästä Platon-Aristoteles kysymyksestä selvillä. Onko oppi jäänyt sivuraiteelle ja koulutuksen autuaaksitekevyyteen vannominen ainakin tässä asiassa hakoteillä.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail