Aihearkisto: Yleinen

Avokanootin valinta

Ratamestari jatkaa melontaan liittyvää artikkelisarjaa kertomalla kanootin erityisesti inkkarin valintaperusteista:

Kanootin valinta: kajakki, avokanootti vai kenties sup-lauta?

Osalle melottavan laitteen hankkimista miettivistä ei vielä päätöstä aprikoitaessa ole täysin fokusoitunut haluaako alleen kajakin, avokanootin vai sup-laudan, mutta selvää on, että melomaan pitäisi päästä. Heille ja vähän muillekin seuraavassa rakennusaineksia valintapäätöksen kannalta tärkeistä asioista.

Niille, joille päälinjan valinta on jo selvinnyt, sanon, että kannattaa mitä luultavimmin noudattaa sitä. Oman valinnan takana on yleensä hyvä motivaatio ja se on harrastuksen kannalta hyvin ratkaiseva asia. Tätä juttuani suosittelen heille vain eräänlaisena tarkastuslistana. Jos jotakin aivan olennaista omassa päätöksenteossa olisi jäänyt kokonaan huomiotta, niin silloin asiaa ehkä pitäisi tarkastella uudestaan.

Usein jutun otsikon valintapäätöstä tehtäessä analysoidaan vain laitteita ja niiden eroja ja unohdetaan, että meloja on ”puolet” kokonaisuudesta. Lähtökohdaksi kannattaa siis miettiä, millainen liikkuja olen? Mitä liikunnalta haluan: tunnelmointia ja sosiaalista tilannetta kavereiden kanssa, oman kehon kokemusta ja kenties siihen liittyvänä ”urheilusuoritusta”/ taidon kehittymisen kokemusta, luonnon rauhaa ja siihen liittyvää oman olemisen tiedostamista, maisemien vaihtumista ja ”matkustamista” sen alkuperäisessä mielessä oman lihasvoiman avulla vai mitä? Tässä pohdittavat laitteet eroavat toisistaan edellä kuvattujen aihealueiden suhteen.

Tässä artikkelissa keskitytään avokanoottiin. Kajakeista sup-laudoista tulee omat jutut.

Avokanootti on hyvin monipuolinen melontaväline. Tämä seuraa jo sen historiallisista esikuvista. Nykyisten avokanoottien esikuvat tulevat Pohjois-Amerikan intiaaneilta ja turkismetsästäjiltä. Heidän toimintaympäristössään kehittyi prospector tyyppinen kanootti. Sillä voitiin keveytensä vuoksi matkata satoja kilometrejä välillä maakannasten yli vesistöä vaihtamalla sekä järvillä, joilla ja jopa koskissakin. Kanootissa voitiin kuljettaa myös suuri määrä tavaraa: kuivamuonaa pitkälle retkelle, saaliiksi saatua kalaa/lihaa ja tuoda metsästettyjen turkiseläinten nahat myyntiin.

Nykyisissä avokanooteissa edellisen kaltaisen toiminnan edellyttämät ominaisuudet ovat edelleen olemassa. Perus inkkariin voi ottaa lapset kyytiin, sillä voi tehdä vaikka viikkojen retken ja se on edelleen käypä peli vesilintujahdissa ja virkistyskalastuksessa.

Pitkillä retkillä inkkarin pakkaustilat eivät lopu kesken. Ongelmana paremminkin on välttää ”turhan tavaran” mukaan ottamista. Peitteisessä maastossa, joka suojelee teräviltä kiviltä inkkaria voi huoletta vetää perässään kilometrien taipaleita, jos pitää sitä helpompana kuin kantamista.

Vesilintujahdissa inkkari on hyvin huomaamaton ja hiljainen kulkuneuvo, jolla myös hankalaan paikkaan tipahtaneen saaliin nouto onnistuu paljon paremmin kuin raskastekoisella veneellä. Inkkarilla voi myös laskea ja kokea verkot, katiskat ja rysät.

Avokanootilla on yksinkertaista lähteä melomaan: liivit päälle, mela käteen ja eikun menoksi. Inkkari on myös siinä mielessä turvallinen, että sen kaatuessa kyydistä putoaa, ei ole vaaraa jäädä kaantuneen aluksen alle kiinni, vaikka olisi tottumaton aloittelija. Tässä mielessä inkkari on hyvä peli kesämökkirannassa, sopii hyvin lasten luonnostaan vesiturvallisuutta edistäviin leikkeihin, koko perheen onkiretkille, aikuisten pidemmille kuntolenkeille tai pariskunnan elokuun kuutamomelonnalle.

Avokanoottiin liittyy myös joukko virheellisiä asenteita ja mielikuvia. Ne on syytä tiedostaa.

Suomalaisessa soutuvenekulttuurissa vasta melontaharrastusta miettivät pitävät avokanoottia venemäisen tukevana kajakkiin verrattuna. Tämä ei pidä paikkaansa. Avokanootti on kuitenkin selvästi pienempi ja erityisesti kevyempi kuin pienikin soutuvene, ja siksi se kaatuu rantatilanteessa helposti, jos siihen vain astutaan tai sieltä poistutaan kuin se olisi soutuvene. Heti, kun kanootti ui ja miehistö joko istuu penkeillä tai on polviasennossa, muuttuu kanootti kenen tahansa terveen ihmisen tasapainokykyjen kannalta riittävän vakaaksi.

Monet ensikertalaiset myös kuvittelevat, että avokanootin melonta on jotenkin helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin kajakin melominen, koska sitä melotaan yksilapaisella melalla ja tyypillisesti kahdestaan. Todellisuudessa asia ei ole näin. Yhdessä toimiminen vaatii aina yhteistyökykyä, toimintaroolien tunnistamista ja oppimistilan antamista kaverille. Avokanootti jää ainakin vähäksi aikaa paikalleen pyörimään ja/tai tekemään siksak liikettä, ennenkuin yhteistyö alkaa sujua. Helpoimmin parityöskentelyn perusasiat oppii ostamalla yhden tai kaksi ohjattua parin tunnin jaksoa Hitin koko kesän pyörivistä keskiviikkoillan ohjauksista tai muualta. Kun yhteistyö alkaa sujua, niin inkkari lipuu mukavasti eteenpäin melko pienelläkin ponnistelulla. Inkkarin melominen yksin on huomattavasti taitoa vaativaa, erityisesti, jos vähänkin pirteämmin tuulee tai aallokko rullaa. Tavanomaisella kahden melottavalla inkkarilla yksin melominen on vielä haasteellisempaa kuin sellaisella kanootilla, joka on suuniteltu yksinmelontaan.

Erityisesti kajakkimelontaan hurahtaneet ovat taipuvaisia ajattelemaan, että inkkari on toivottoman hidas ja että sillä ei tee aallokossa ja tuulessa mitään. Toki on niin, että merikajakin esikuvana ovat maailman vaativimpiin kuuluville merialueille kehittyneet eskimokajakit ja avokanootin taustalla ovat Pohjois-Amerikan sisävedet. Silti on aika suoraviivaisesti todettava, että edellinen ei pidä paikkaansa. Avokanooteista on olemassa malleja, jotka ovat runkolinjoiltaan solakoita ja siksi nopeudeltaan lähes kajakkien luokkaa. Aivan tavallisella inkkarilla pärjää isoissakin aalloissa, jos melojat siirtyvät aluksen keskelle. Aluksen runko on sen verran lyhyt, että se mahtuu kiipeämään aaltojen päälle eikä keihästä, kun vain melojat ovat keskellä. Vettä ei tule pärskeitä enempää sisään. Melojat voivat kevyttä alusta myös helposti omalla massallaan kallistaa kohti tulevaa aaltoa, niin että kaatumisriski muuttuu olemattomaksi. Tuuliaaltoihin kaatumisessa onkin kyse paremminkin taidon puutteesta ja/tai melontavirheestä kuin kanootin ominaisuuksien riittämättömyydestä.

Kaatuneen avokanootin voi vesillä tyhjentää vedestä jopa yksinään uimasiltaan vippaamalla sen sopivasti kumoltaan oikein päin. Kahdestaan tämä temppu onnistuu paljon helpommin. Mitä kevyempi on kanootti ja mitä enemmän siinä on kellukeita erityisesti perässä ja keulassa sekä laidoissa, niin sitä helpompaa kanootin tyhjentäminen on. Avolaitaisen kanootin tyhjentäminen on helpompaa kuin laidoiltaan sisään päin kääntyvän. Toisella kanootilla/kajakilla kaatuneen kanootin tyhjentäminen ja melojien kyytiin nouseminen käy samantyyppisesti kuin kajakillakin. Kaatuneeseen kanoottiin pelastautuminen on myös avokanoottimelonnassa niitä perustaitoja, jotka kannattaa heti opetella.

Tällä hetkellä suurin osa markkinoilla myynnissä olevista perusinkkareista on valmistettu polyeteenimuovista. Lähtökohtaisesti polyeteeni on avokanootin valmistusmateriaalina liian vetelää. Jos asialle ei tehdä mitään, niin tuloksena oleva kanootti ei pidä muotoaan, vaan notkahtaa pohjastaan pahasti siäänpäin, ja notkuu aallokossa, kun sillä melotaan. Kun polyeteenillä lisäksi on suuri lämpölaajenemiskerroin, niin aurinkoon jätettynä kanootin paisteinen syrjä turvotessaan venyttää varjon syrjää. Kun tämä tapahtuu muutaman kerran, niin kanootti jää kuhmuraiseksi. Tämän muuten kulutusta ja vaikkapa kosken ja rannan kiviä hyvin kestävän polyeteenin huonon piirteen korjaamiseksi on kaksi tietä. Kanootissa pitää olla jäykistävä runko tai sen pitää olla kerrosmuovirakenteinen tai molempia. Jäykistävässä rungossa pitää kiinnittää huomiota sen riittävään kestävyyteen. Jos kanootilla on tarkoitus meloa kevätpuroja, niin kivikossa rymistelyn seurauksena kanootti voi olla toki ehjä, mutta jäykisterunko ei: puinen kölipalkki poikki ja alumiininen vastaava pilalle vääntynyt. Hyvät runkopalkit ovat riittävän jäykkiä, mutta samalla jousimaisia. Kerroksellinen polyeteenirunko ratkaisee aika pitkälle jäykkyysongelman, mutta tulos jää aika painavaksi. Jotta inkkari on tarpeeksi jäykkä, niin sille kertyy painoa yleensä vähintään 35 kg. Tämä on miehellekin aika paljon ja naiselle lähes aina liikaa, jos kanootti pitää nostaa yksin auton katolle.

Kerrosmuovilevy royalex on ollut 1980-luvulta viime vuosiin saakka hyvä ja arvostettu inkkarikanootin raknennusmateriaali. Sillä saavutetaan saman tasoiset hankauskestävyyteen ja tömäyskestävyyteen liittyvät lujuusominaisuudet, mitä polyeteenillä on, mutta rakenteesta tulee painoltaan selvästi kevyempi noin 30 kg luokkaa. Ongelma on siinä, että tämän hyvän materiaalin valmistus on lopetettu. Jos jossakin vielä on sopiva royalex kanootti hyllyssä, niin se kannattaa ostaa, koska uusia ei tule. Sama pätee käytettyihin hyväkuntoisiin. Meillä on vielä myynnissä yksi hieno Esquif Canyon.

Perinteisempi nykyaikainen avokanootin valmistusmatriaali on lasikuitu, yleisemmin komposiittirakenne.

Suomessa laskikuitukanootilla on ansioitaan huonompi maine. Tämä johtuu siitä, että laskuitukanoottien tullessa 1970-luvulla markkinoille niitä ryhtyi valmistamaan tosi moni pikkupaja, jolla ei ollut tietoa kanootin käyttöolosuhteiden edellyttämistä lujuusvaatimuksista. Tältä taustalta kanoottien runkoja laminoitiin siihen heikosti soveltuvasta katkokuitumatosta ja tulos oli kiville ajossa helposti rikkoutuva. Sopivista kudotuista laseista tehtynä ja tarkoitukseen sopivalla hartsilla laminoituna lasikuitukanootti on tavanomaisessa käytössä aivan riittävän kestävä. Vasta varsinaisessa koskimelonnassa materiaalien rajat tulevat vastaan. Lasikuiturakenteisesta kanootista saadaan muutama kilo kevyempi kuin saman kokoisesta polyeteenikanootista ja silti rungon lujuus on riittävä. Rakenne on hyvin muotojäykkä ja rungon muodot voivat olla teräviä ja hyvin vettä leikkaavia. Kanootti luistaa hyvin vedessä.

Hienoimmat kanootit ovat komposiittirakenteisia. Käyttämällä hartsina epoksia ja kuituina kevlaria (aramidia) ja hiiltä ja muutamia uutuuksia kuten innegraa saadaan todella kevyt ja luja rakenne. Painossa päästään jopa alle 20 kilon. Käsin tehdyissä kanooteissa on helppo lisätä rakenteen lujuutta sinne, missä sitä tarvitaan. Kokemuksieni mukaan 80 % vettä tihkuvaan reikään johtavista törmäyksen aiheuttamista murtumista tulee kanootin runkoon perään ja keulaan noin 50 cm matkalle noin 20 cm leveälle kaistalle. Loput murtumista tulevat kanootin pohjan ja kyljen kaarteen jyrkimpään kohtaan. Jos murtuma on muualla, niin se tarkoittaa yleensä sitä, että kanootti on ajelehtinut vesilastissa vähillä kellukkeilla varustettuna kosken alas kaatumistilanteen jälkiseurauksena.

Huippuluokan komposiittikanootti on myös jokimelonnassa (koskissa) hyvin kestävä erityisesti melojalla, joka ei kaada kanoottiaan. Niin kauan, kun kanoottia melotaan tulevat kivien kolhaisut niille alueille, jotka on sitä varten vahvistettu. Kaatuneena kanootti pysyy koskessa sitä paremmin ehjänä, mitä enemmän siinä on kellukkeita.

Tyypillinen yleiskäyttöinen kahden melottava retki-inkkari on pituudeltaan 16-17 jalkaa eli noin 480 cm – 510 cm. Normaali inkkarikanootin leveys on 90 cm. Paarrekorkeus vaihtelee 40 cm kahden puolen. Tällaista inkkaria voi meloa myös yksin, leppoisimmin etupenkiltä perä edellä. Silloin melojan paino on lähempänä kanootin keskikohtaa ja suunnan hallitseminen on helpompaa. Kanoottien malleista, niiden runkolinjojen ja kaarimuotojen vaikutuksesta melontaominaisuuksiin niin järvellä, joella, koskessa, tyynessä ja tuulessa on tarkoitus kirjoittaa oma artikelinsa.

Edellä luonnehditun perusinkkarin hinta alhaisimmillaan yksikerroksisena jäykistysrungolla varustettuna polyeteeniratkaisuna tai perus lasikuituinkkarina on selvästi alle 1000 €. Kerrosrakenteiset polyeteenikanootit ovat hinnaltaan yleensä reilut 1000 €. Royalex kanootit (jos sellaisen vielä jostakin saa) noin 2000 € ja huippuluokan komposiittikanootit 3000 euron tuntumassa alle ja päälle. Royalexin poistuttua markkinoille on tunkemassa myös uuden tyyppisiä rakenneratkaisuja. Suksiteollisuudessa erilaisia kestomuoveja on jo kymmeiä vuosia yhdistetty komposiittirunkoon. Tämä tyyppiset ideat ovat vähitellen löytämässä tiensä myös kanoottimarkkinoille.

Ohessa pari videota, josta voit katsoa, miten erilailla eri tyyppiset kanootit käyttäytyvät vakio olosuhteessa, kun niillä tehdään samat temput: https://youtu.be/DnrpMMoR6jk, https://youtu.be/myKIaAMoMcA. Lähiaikoina voit katsoa keskiviikko-ohjauksiemme aikataulut ja muut tarjoamamme palvelut täältä: https://hikingtravelhit.fi/kanoottimelonta-tampere/

Hännän huippu! Kirjoittajan ja todellisessa tiedon tarpeessa olevien kannalta olisi kiva jos jutua jaetaan.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kajakki- ja kanoottimarkkinoista

Kevät etenee ja vapun seudussa Nässy luo jäänsä ja sitten alkaa melontakausi.
 
Meillä on monenlaista tarjottavaa melontaan lähes kaikissa muodoissa, ohjattuja tuotteita, vuokrausta ja tämän lisäksi myös myymme melontavälineitä.
 
Tavoiteenani on kirjoittaaa nyt lähiaikoina juttusarja kajakeista ja kanooteista yms. melontaan liittyvästä tänne faceen. Aloitan markkinatilanteen muutoksesta. Keskiviikkona 17.4. Aamulehdessä oli sellainen sivun mainos sivulla A5, että juttusarja on syytä aloittaa nyt. Ja nimenomaan otsikon teemalla.
 
Nettikauppa ja kansainvälinen sellainen tunkee kaikkialle ja siitä Aamulehdessä julkaistu SeaBirdin mainos on esimerkki. Siinä luvataan kuvasta katsottuna hyvän näköisiä kajakkeja alkaen 369 € ja hintahaarukan yläpäässä on merikajakin näköisiä laitteita 750 € hinnalla. Mainoksen aleprosentit ovat kuin huonekalukaupasta. Jo edellisenä vuonna sama firma mainosti samaan tyyliin eli kysymys kuuluu: koska ja missä näitä myydään svh hinnalla?
 
Tällainen mainos voi hyvinkin harhauttaa ostajaa, koska vielä pari vuotta sitten Suomessa mainoksen kalliimman 750 € hintaluokan kajakista joutui maksamaan sen ilmoitetun svh hinnan tasolla. Muovisen merikajakin hintahaarukka oli silloin hieman alle 1000 € tasosta johonkin 1400-1500 € tasolle. Jos silloin joku nyt ostopäätöstä harkitsevan kaveri oli ostanut kajakin ja sanonut maksaneensa siitä 1000 € ja saaneensa halvalla, niin silloinhan mainos voi saada hätäisen ostajan välittömästi liikkeelle.
 
Viime kesänä kaikki muuttui. Kiinalaiset valmistajat tulivat ryminällä markkinoille ja nyt sellaisilla tuotteilla, joita kehtaa myydä. Pari kolme vuotta aikaisemmin jo samasta suunnasta alkoi tulla laitteita Suomeen, mutta silloin niissä oli vielä liikaa lastentauteja ja siksi markkinoiden hintataso muuttui radikaalisti vasta viime kesänä. Samainen SeaBird nettikauppa oli silloinkin jo talvella liikkeellä saman tyyppisillä sivun mainoksilla. Aamulehdessä niitä ei muistaakseni ollut, mutta Iltasanomissa ja/tai Iltalehdessä kyllä.
 
Minä jäin tässä rytinässä pienenä toimijana heti maton alle. Kajakkimyynti viime kesänä oli aivan olematonta, vaikka hinnoissa olisin pystynyt samaan ja jopa alle siitä, mitä tämä Aamulehden mainos lupaa ja lisäksi meillä pääsääntö on se, että kajakkia ei osteta muovipussissa, vaan tarjoamiamme vaihtoehtoja pääsee melomalla kokeilemaan ja vertailemaan. Tämä saattaa olla yhden kajakin hinnan suuruinen etu, jos sillä välttää väärän ostoksen. Hitti vain ei ehtinyt pienenä toimijana viestittää tarpeeksi tehokkaasti olevansa edelleen kehissä mukana vakavasti otettavana ostopaikkana. Muutos oli niin raju ja nopea, että emme ehtineet edes nettikauppaan päivittää tarjoamiamme uusia mahdollisuuksia eivätkä ne ole siellä vieläkään, mutta vappuna kyllä.
 
Sensijaan kaikki suuret suomalaiset melontakauppiaat reagoivat heti kesällä 2018 uudella hintatasolla. Kajakkeja sai useasta paikasta kivijalkakaupasta vähintäänkin yhtä edullisesti kuin mitä SeaBird lupaa nettikauppahinnoissaan ja lisäarvona sai sellaisten myyjien ammatttaidon, jotka ovat kenties myyneet kajakkeja kymmeniä vuosia ja/tai ovat pitkäaikasia melonnan harrastajia.
 
Kehoitan kaikkia lukijoitani yleiseminkin kiinnittämään huomiota pitkälle kehittyneiden harrastusvälineiden valinnassa nettikaupan vaaroihin. Sama pätee kaikkeen erikoiskauppaan. Niin kauan, kun on kivijalkaliikkeitä, joihin vielä voi mennä tuotteita hypistelemään ja samalla näkee luonnollisessa koossa livenä useita kilpailevia mahdollisuuksia, tilanne on aika hyvä, mutta entäs sitten, jos kuluttajien avustuksella nettikaupat menestyvät niin hyvin, että kivijalkaliikkeet katoavat kokonaan tai niitä ei jää muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Suomalaiset vaurastumistaustaltaan nuorena ja korkean verotuksen kulttuurina ovat kovin innokkaita kaikesta itsepalvelusta ja digitalisaatiosta, josta nettikauppakin on esimerkki, eivätkä näe niitä vaaroja, joita tällä tavalla avitettu ihminen-ihminen palveluiden katoaminen tuottaa. Monessa asiassa Tampereen kokoinenkin kaupunki saattaa tulevaisuudessa olla samassa asemassa kuin vaikkapa Virrat tänä päivänä. Palveluita on vaikea palauttaa sitten, kun ne ovat hävinneet.
 
Melonnassa alan erikoiskauppa alkoi kunnolla pääkaupunkiseudulla 1980-luvun alkupuolella ja siellä se on menestynyt kohtuullisesti. Muualla melontaan erikoistuneet liikkeet ovat paljon pienempiä. Parhaimmillaan ne korkeintaan pysyvät sellaisina, mutta voivat myös hävitä kokonaan. Tästä on jo esimekkejä, varhaisimmat noin 10 vuoden takaa. Ruotsissa sama ilmiö on nähtävissä vielä selvemmin.
 
Kiinalaisten aiheuttama kuluttajahintojen roima pudotus (lähes puoleen muutaman vuoden takaisesta) merkitsee myös automaattisesti sitä, että kauppiaiden rahamääräiset katteet luultavasti putoavat ja toiminnan kehittämismahdollisuudet sitä myötä joutuvat melkoiseen puristukseen. Jos tuotteiden keskimääräinen myyntihinta putoaa puoleen ja prosenttikate pysyy entisenä, niin silloin myynti pitää kaksinkertaistaa henkilökuntaa lisäämättä, jotta kauppias ansaitsee saman, mitä aikaisemmin.
 
Näin raju muutos tarkoittaa mitä luultavimmin aikamoista pudotuspeliä ja se on juuri nyt menossa. Nyt on hintalapun kannalta oikea hetki ostaa kajakki/kanootti ja niin oli jo viime vuonna, mutta tuskin kovin montaa vuotta eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun markkinoilta poistuneiden toimijoiden vuoksi on syntynyt uutta tilaa, tuskin käy niin, että jäljelle jääneet jatkavat kovaa hintakilpailua ja toisaalta on myös niin, että ei kiinalaisten tuotteiden hinta tehtaan ovella kovin montaa vuotta pysy nykyisellä tasolla. Kajakkien vähittäismyyntihinnat ovat nyt sellaisella tasolla, että hieman ihmetyttää, miten se on mahdollista, koska raaka-aineet jo maksavat melkoisesti. Polyeteeni on öljypohjainen tuote, jonka markkinahinta suurina erinä ostettuna on sama kaikkialla.
 
Vertailuksi pikku esimerkki muuhun saman muovilaadun myyntiin Suomessa. Jos menet ostamaan 5 mm vahvuista halvimman sorttista HD 300 polyeteeniä kahden neliön levyinä, joudut maksamaan noin kajakin painoisesta 5 m2 erästä reilut 250 € eli vajaa puolet sitä, mitä valmis kajakki kaikkine lisukkeineen maksaa. Sitäpaitsi jo tällä hinnalla saa kolmikerrosrakenteisen täysverisen merikajakin. Tästä voi ajatella, että joko muovilevyn myynti on hyvä bisenes tai sitten kajakkien myynti varsin huono. Yritin tällä hieman taustoittaa väitettäni, että nyt elämme aikaa, jolloin on ostajan markkinat. Onhan muovilevyn valmistaminen kustannusten kannalta tosi paljon yksinkertaisempaa ja edullisempaa kuin kajakkivalmistus.
 
Hitin polku tässä markkinatilanteessa poikkeaa muista. Meidän pääbisnes on liikuntapalveluiden myynti ja liikuntavälineiden myynti on sen kylkiäinen. Meidän ei tarvitse elää välinemyynnillä ja siksi voimme kiristyvässäkin kilpailutilanteessa helpommin sopeutua kovaankin hintakilpailuun.
 
Myymme kajakkeja ja kanootteja tulevalla kaudella samalla hintatasolla kuin muutkin ja tämä tarkoittaa, että pääsemme ainakin samalle tasolle kuin käsitellyssä SeaBirdin mainoksessa.
 
Nyt emme myöhästy lähdossä. Lähiaikoina nettikauppaamme tulee uusia tuotteita, joissa hinnat ovat tällä uudella tasolla. Meiltä tulee saamaan kilpailukykyisen merikajakin noin 600 € hinnalla. Meillä on tarkoitus pitää myös toukokuun loppupuolella Kaupinojalla erityinen myyntipäivä, jolloin pääsee helposti kokeilemaan erilaisia malleja, jos kajakin/kanootin osto on mielessä. Toki aina kun kauppamme on auki ja melontaedellytykset ovat olemassa toimimme juuri päinvastoin kuin nettikauppa. Eli tule meille kokeilemaan erilaisia laitteita, vuokraa, osta ohjausta ja jos laji enemmän koukuttaa niin sitten kun osto on sinulle taloudellisesti oikea valinta, niin osta. Emme yritä myydä kuluttajille kahta kajakkia, ensin mökkimallia, joka osoittautuu heti huonoksi, jos melonta vähänkin enemmän innostaa ja vasta sen jälkeen oikeaa kajakkia. Kerran viikossa kesäisin järjestämillämme alkeiskursseilla on vuosien varrella käynyt todella paljon asiakkaita, jotka pistävät melan ensimmäistä kertaa veteen ja kaikki ovat heti ensimmäisenä iltana meloneet oikealla kajakilla, vaikka Nässy olisi vaahtopäillä. Kajakkiostoksen kannalta tällaisella 30 € hintaisella kurssilla voi parhaimmillaan vältää heti harrastuksen edetessä turhaksi osoittautuvan mökkikajakkiostoksen (n. 400 €). Näin ei synny myöskään turhaa kenties roskaksi päätyvää muovijätettä.
 
Yritin tässä artikkelissa tuoda ilmi yleistä kuluttajavalistuksellista näkökulmaa tämän hetken markkinamurrokseen enkä vain myydä Hitin tarjontaa. Jos olet samaa mieltä, niin toivon sinun jakavan artikkelia. Toivottavasti siitä on hyötyä mahdollisimman monelle.
 
Jäiden lähdettyä olet tervetullut katsomaan, kuinka palvelukonseptimme käytännössä toimii.
FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ratamestari: Retkiluistelukausi on alkamassa, tilanne lähipäivinä ja kauden suunnitelmat

Hitin tiimilläkin on mieli jäälle. Toivottavasti jo huomenna pääsemme koeretkelle tai jos huonommin käy, niin sitten vasta lauantaina. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupallinenkin retki voi olla mahdollinen aivan lähipäivinä, viimeistään sunnuntaina. Jos sinua retki kiinnostaa, niin kommentoi heti kiinnostuksestasi tämän artikkelin perään ja seuraa faceamme. Siellä julkaisen myös varsinaisen retken. Vuokraamo päivystää viikonloppuna.

Toivon, että jaat tätä lähipäiviin ja kauden suunnitelmiin keskittyvää julkaisua, että mahdollisiman monella on heti tietoa, missä menään.

Uuden tyyppinen sää on niin ailahtelevaa, että huiputeknologinen ihminen pysyy sen perässä lähinnä vain täällä internetissä. Koko syksy on huokailtu käsittämättömän lämpimiä ja viimeisten viikkojen aikana sumuisen harmaita kelejä ja sitten käykin niin, että muutamassa päivässä meille on tulossa luistelukelit. Lumen puutteesta valittavien turistien kanssa kamppaileva Lapin matkailukin on tämän tosiasian edessä. Ei ole lunta, mutta järvet ovat peilinä, ja ei ole luistimia. Eilen minulle soitti alan yrittäjä Äkäslompolosta ja mietimme josko meidän luistimia lähtisi sinne tarpeeseen. Ei lähtenyt, koska joku hänen kumppaniverkostostaan oli juuri käynyt ostamssa 40 paria.

Täällä Pirkanmaallakin kausi on jo alkanut. Luultavasti Harri Kalliovalkama on tänä aamuna ollut ensimmäinen täällä luistellut henkilö. Skrinnareiden paikallinen tukipylväs Leo Kinnunen raportoi minulle aamu aikaisella käyneensä asuinpakkansa lähilammella Teiskossa jäällä kävelemässä. Jää oli jonkun millin alle 5 cm paksuista eli kantavuuden rajoilla.

Hieman pohjoisempana, luultavasti jo Helvetijärven kansallispuistossa pienissä ja matalissa metsäjärvissä jää on jonkin verran paksumpaa. Virroilla ja Ähtärissä jää on varmasti jo monessa paikassa sopivan matalassa järvessä luistelijan kantavaa. Ilmatieteen laitoksen sääasemat Virtain Äijännevalla ja Ähtärin Myllymäessä kertovat huomattavasti kylmemmistä öistä ja myös päiväpakkasista kuin Tampereen lähiympäristössä. Pakkasta on siellä kylmimmillään ollut yli 10 astetta.

Kauden alkujäillä luistelevan pitää muistaa turvallisuusasiat: ei yksin jäälle, turvavarusteena naskalit, heittoköysi, jään koetinsauva ja asiallinen reppu, jossa vaihtovaatteet on vesitiiviisti pakattuna. Tärkein turvallisuustekijä on harrastajan päänupissa. Koko ajan pitää jäätä tarkailla ja edetä sopivan varovaisesti.

Sitten katse kauemmaksi. Kuluvan kuun 14. päivänä Tampereen kaupunki myönsi yritykselleni 20000 € avustusta luisteluradan auraamiseen ja jäälatujen avaamiseen Nässyn jäälle tulevalle kaudelle. Tämä päätös on näkynyt mediassa jo pikku uutisina. Minä en ole asiaa kommentoinut. Olen odotellut päätöspöytäkirjan vahvistamista. No nyt olen saanut virallisen liitteen. Avustusta tulee 5000 € enemmän kuin vuosi sitten. Lisärahoituksella olen sitoutunut ylläpitämään radan lisäosia Siilinkarilta Reuhari-Halkoniemi suuntaan (tämä osuus oli viime kaudella käytössä noin kuukauden) tai vaihtoehtoisesti Suomensaaren suuntaan. Ensisijainen suunta on Halkoniemi. Perusrata Kaupinojalta Santalahteen ja pisto Lapinniemestä Siilinkarille toteutetaan entiseen tyyliin. Kovasti on pohdinnassa tehokkaamman Avantin hankinta, jotta päivän tunnit paremmin riittävät radan ylläpitoon. Kun lunta on riittävästi, niin hiihtolatuja tehdään radan vierille samaan tyyliin kuin viime talvena.

Tänään Aamulehden Moro liitteessä oli laaja artikkeli Tohlopin luisteluradasta. Siellä on myös hyvä kehityspöhinä meneillään. Osa radasta ollaan ilmeisesti valaisemassa, luvassa on myös soihtulistelua… Uutinen kertoi myös sen, että radalle ehdotetaan kaupungilta edellisvuotta selvästi korkeampaa avustusta.

Kun näihin edellisiin lisätään se, että Kangasalla Saarikylissä on yksi Suomen vanhimpia ja parhaiten hoidettuja idyllisiä luisteluratoja ja vielä se, että Ruovedellä ja Kurussakin on muutamana vuonna ollut baanaa luistella, niin kaupallisesta näkökulmasta kaikkien matkailutoimijoiden pitäisi huomata, mitä mahdollisuuksia tämä avaa.

Myöntäessän Hiking Travelille aurausavustusta kaupungin Elinvoima- ja osaamislautakunta toteaa peruteluissa mm. seuraavasti: ”Matkailun osalta painopisteinä ovat luonto- ja järvimatkailun kehittäminen sekä pimeän ajan toiminnan laajentaminen Tampereella. Näsijärvelle toteutettava reitistö edistää suoraan matkailulle asetettuja tavoitteita. Keskeisen sijaintinsa vuoksi palvelut ovat matkailijoille helposti markkinoitavissa ja saavutettavissa.” Tämän päätösperustelun pitäisi muuttua jokaisen matkailutoimijan kohdalla ensin ajatukseksi ja sitten toiminnaksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi jokaisen Tampereen hotellin asiakaspalveluhenkilökuntaa – pitää olla tieto tarjottavana tällaisesta hienosta mahdollisuudesta. Sama pitää paikkansa ravintoloiden tarjoilijoiden, sporttikaupan myyjien ja monen muun suhteen. On huomattava, että kysessä on WIN-WIN tilanne. Luistellessa tulee kovempi nälkä kuin jouten ollessa, joten ravintolat saavat osansa. Ei kukaan tule Tampereelle vain hotelliin nukkumaan vaan muista syistä, joista aktiviteetteihin perustuva matkailu on yksi eli hotellit saavat omansa. Varmaankin jokainen ymmärtää, että sporttikauppa ei myy luitimia, jos ei ole luistelupaikkoja…

Tampere hehkuttaa nykyisin aika voimakkaasti luisteluradan tyyppistä kaupunki-imagoa ja liittää siihen matkailun. Visit Tampereessa tämän pitää konkeretisoitua mahdollisimman hyvin. Jos sääolot eivät osoittaudu aivan surkeiksi, niin nyt Tampereella ja lähiympäristössä panostetaan Suomen mittakaavassa aurattuihin ratoihin varsin hyvin. Jo aikaisempien vuosien kokemusten perusteella tiedän: houkuttelevuutta on, kun vain viesti saadaan levimään Keski-Eurooppaan. Nyt hämäläisten laulun pitää kuulua on kuntoa on luistelua (eikä jos vaan) KUN toimeen tartutaan…

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Retkeilyrakenteista

Ratamestarin mietteitä:

Olimme Tapion kanssa viikon melontaretellä Puulavedellä.

Retkeilyn hyvä piirre on sen tapahtumaköyhyys verrattuna nykyiseen hektiseen elämäntyyliin. Retkellä aivan itsestään miettii moninaisia asioita. Elää ajatuksissaan, joka lienee aika hyvä juttu!

Jotakin näistä mietteistä lienee myös hyvä jakaa muille. Vuosi sitten vastaavalla retkellä muistan pohtineeni korpihotellien kohtaloa ja Suomen luontomatkailun tilaa. Silloin myös kerroin hieman itsestäni, jotta minua heikoisti tuntevakin lukija saa käsityksen miltä taustalta mielipiteeni kumpuavat. Toistan seuraavaksi viime vuonna tähän tarkoitukseen laatimani esittelyn itsestäni:

” Vuodesta 2000 saakka olen melonut lomareissuilla systemaattisesti Tampereelta poispäin lisätäkseni ulkomuistinvaraista paikallistuntemusta asiakastarpeisiin. Koko Kokemäenjoen vesistö on koluttu, pohjoisesta Lehtimäeltä, Pihlajavedeltä, Keuruulta ja Parkanosta etelään Hämeenlinnaan, idästä Jämsästä ja Hauholta länteen Poriin. Porista rannikkoa on melottu Olkiluodon voimalan nurkalle. Kolmea eri reittiä on kuljettu täältä myös Päijänteelle tai päinvastoin, Päijänne on kierrelty ja sen pohjoispuoleisia vesiä Saarijärvelle, Viitasaarelle ja Konnevedelle. Nyt ja osittain jo viime syksynä oli vuorossa Päijänteen itäpuoleiset vedet ns. Sysmän reitti Puulalta Sysmään. Maisemia olen katsellut yksin tai hyvien melontakavereiden seurassa kymmenellä vajaasta viikosta noin kahteen viikkoon kestäneellä retkellä ja lisäksi lukuisilla lyhyemmillä retkillä. Kaikupohjaa uusien havaintojen jäsentämiseen siis on. Edellisen lisäksi sitä luo vuodesta 1976 alkanut melontaharrastus, sekä kilpailullinen että retkeilyllinen, 25 vuoden kokemus melonnasta yritystoimintana, alan laajojen oppimateriaalinen kirjoittaminen jne.”

Tästä taustoituksesta jo voi päätellä, että aion sanoa painavasti ”auktoriteetista käsin” muutaman sanan tällä kertaa retkeilyreittirakentamisesta ja reittien rakenteista. On paikallaan myös todeta, että yrityksessäni on toteutettu laajoja tähän aiheeseen liittyviä selvityksiä, kartoituksia, luokitteluja ja arvointeja, jotka kattavat yhteensä tuhansia kilometrejä polkuja ja vesireittejä. Jonkin verran olemme sotkeentuneet myös reittien rakentamiseen. Tästä viimeisenä esimerkkinä tänä syksynä toteutettu Kuttuniskan silta Kurussa Haukkajoen reitillä.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen:

Minun kaltaisen ammattilaisen silmään retkeilyreittien rakenteet valitettavasti näyttäytyvät yleensä korkeintaan tyydyttäviltä, usein välttäviltä ja liian usein myös virheellisiltä ja käyttökelvottomilta, Miksi näin on? Eihan taksi-, bussi ja kuorma-autoliikennettä harjoittavien ammattilaistaen tarvitse olla neuvomassa, mitä vikaa maanteissä on tai miten niitä pitäisi rakentaa?

Edelliseen liittyen on hyvä muistaa, että myös tienrakennuksessa on ollut kummallisuuksia, aivan käsittämätöntä toimintaa. Aikansa työttömyystöinä tehtiin tien runkoa jopa lumesta lapioimalla – talvella näytti kauniilta, mutta kesällä totuus paljastui ja tällaista on tapahtunut juuri silloin, kun Suomi murtautui sodan jälkeen köyhyydestä nykyiselle kasvu-uralle.

Taitaa olla niin, että retkeilyreittirakentamisessa ei vielä juna ole kiskoilla, vaan ainakin näihin päiviin saakka reittejä on rakennettu hieman samalla tavalla vinoutuneesti, mitä kertomani tienrakennusesimerkki kuvaa. Siinä vinouma piilee sanassa työttömyystyö – pahalta kalskahtava sana. Tietä tehtiin verovaroilla ja työttömyystyö oli keihään kärkenä ei tien tehokas toteuttaminen ja laadukkaan lopputuloksen varmistaminen ja siten, että panos/tuotos suhde on hyvä.

Teiden tekeminen tällä tavalla liittyi yhteiskunnan rakennemuutokseen. Samoin on luontomatkailua palvelevien rakenteiden kanssa.

Suomessa maaseutu on koko itsenäisyyden ajan ollut toisiaan seuraavien rakennemuutosaaltojen kourissa: torpparivapautus, karjalaisten asuttaminen sodan jälkeen, rintamamiestilat, edellisellä tavalla syntyneiden pientilojen kuolema 1960- luvun puolivälistä alkaen (vennamolaisuuden nousu), EU ajattelutavan rantautuminen Suomeen, maatalouden ja maaseudun elinkeinojen uusi reformi, joka jatkuu yhä. Tähän viimeiseen aaltoon sijoittuu melkoinen buumi retkeilyreittirakentamisessa. Kun alkoi olla näköpiirissä Suomen entistä tiiviimpi integroituminen Euroopan ytimeen nähtiin heti, että suomalainen maaseutuinfra ei siitä kummoisesti selviä. Jotakin piti tehdä ja nopeasti. Syntyi kasapäin luontomatkailuprojekteja, alan koulutus kasvoi kuin herkkutatit lämpimässä sateessa, retkeilyreittejä suunniteltiin ja rakennettiin. Alalle houkuteltiin yrittäjiksi entisen elinpuun menettäneitä starttirahojen ja pikakoulutusten turvin, maatalousyrittäjiä houkuteltiin tukirahoituksen avulla vaihtamaan toimialaa maatilamatkailuun jne. Tämän touhun hätäisyys muistuttaa kyllä aika paljon työttömyystyönä toteutettuja tiehankkeita ja ongelmat ovat samoja. Sellaiset peruskysymykset kuin:

1. Mitkä ovat todelliset tarpeet ja millä perusteella reittejä rakennetaan?
2. Mitkä ovat hyviä rakenteita ja millä perusteella, kenellä on niistä asiantuntemusta ja mihin se perustuu?
3. Mihin suunnittelufilosofiaan reittirakentaminen tulisi perustaa?
4. Miten reittiä markkinoidaan, mitä siihen tukeutuvia palveluita on tuotteistettu ja kuinka niitä myydään?
5. Kuinka ja millä rahoituksella reittiä ylläpidetään?

Näitä asioita olen yrittänyt pitää esillä niissä hankkeissa, joissa yrityksemme tai minä henkilökohtaisesti olemme jollakin tavalla olleet mukana, mutta tulokset ovat olleet laihoja, parhaimmillaan on analyysiäni jääty kuuntelemaan, mutta oikeastaan missään tapauksessa se ei ole tuottanut omasta mielestäni selkeästi nähtävissä olevia parannuksia. Tähän voin listata muutamia syitä:

1. Reittihankkeesta on jo ”ylätasolla” päätetty. Suuret linjat ovat annetuja ja niinpä suuria korjauksia ei voi tehdä. Vaikkapa tyyliin karsitaan puolet hankkeesta ja pannaan säästyvät rahat ”ylläpitorahastoon” niin reitin kunnossa pysyminen varmistetaan.

2. Reittiä lähtee toetuttamaan taho, joka projektissa opettelee aihealuetta. Valmis reitti on siten parhaimmillaan hänen kisällinäytteensä eikä kokeneen ammattilaisen aikaansaannos. Tämä ilmiö seuraa maaseudun rekennemuutoksesta – reittiympäristössä on paljon paikallisia toimijoita, joille pitäisi keksiä jotakin uutta työtä, niinpä reittiprojektin rahoja ei haaskata ulkopuoleisten ”todellisten” asiantuntijoiden etsimiseen ja heidän käyttämiseessä. Tämä näkyy toistuvasti projektien rahoitusrakenteessa, jossa ulkopuoleisilta asiantuntijoilta ostettaviin palveluihin budjetoitu osuus on vähäinen verrattuna projektihenkilökunnan palkkoihin.

3. Koska reitin ja sen rakenteiden suunnitelussa ei ole kunnon ammattilaisia mukana, niin ratkaisut lainataan muualta. Käytetään keittokatos, kota, nuotipoaikka jne. ratkaisuja, joita teollisuus on tarjonnut jo kymmeniä vuosia kesämökkiasukkaille, leirintäalueille jne. ei kysytä tarpeeksi ponnekkaasti toimivatko ne reittirakenteina.

4. Reittirakenteiden toteuttajat voivat olla samalla tavalla maaseudun rakennemuutoksen kourista mukaan poimittuja henkilöpitä kuin projektin suunnitteluhenkilötkin – tilanne siis muistuttaa tältäkin osalta tienrakennusta työttömyystyönä. Rakentamisen tulosten laatu vaihtelee samallakin reitillä arveluttavalla tavalla.

5. Reittirakenteiden ylläpidettävyyteen ei osata kiinnittää huomiota. Tämä on tulosta valmiiden rakenteiden lainaamisesta toisesta ympäristöstä ja suunnittelijoiden/toteuttajien vaillinaisesta asiantuntemuksesta.

6. Reitin riittävän ylläpitorahoituksen varmistamiseen ei kiinnitetä pahimmassa tapauksessa lainkaan huomiota.

Tällaista surkeaa listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta tämä riittänee.

Jotta juttu ei olisi vain valittelua, niin tässä muutama ratamestarin yksinkertainen ja haluttaessa varmasti toteuttamiskelpoinen neuvo edellisten ongelmien välttämiseksi.

1. Rakenna reittiä vain mitattavissa olevaan tarpeeseen. Kysy reitin käyttäjävirtoihin liittyviltä etulinjan ammattilaisilta, mitä oikeasti tarvitaan ja millaisia rakenneratkaisuja. Älä hyväksy aloittavaa yritystä neuvonanatajaksi eikä reitin toteuttajaksi. Vältä toiveiden tynnyri ilmiötä. Parempi vähemmän kunnollisia rakenteita kuin paljon laadullisesti heikompitasoisia.

2. Varmista reitin ylläpidon kunnollinen rahoitus. Rakenna vain sen verran, mitä kyetään ylläpitämään

3. Koska edellisestä huolimatta ylläpito on vaarallinen akilleen kantapää, niin toteuta mahdollisimman pitkäikäisiä rakenteita. Toteuta säälle alttiit rakenteet kivestä, sorasta tai painekyllästetystä puutavarasta. Normaalien puurakenteiden pitää olla katon alla sateelta suojassa. Tämä tarkoittaa niinkin yksinkertaista asiaa kuin riittävän pitkiä räystäitä.

4. Rakenteissa on kyse funktionaalisesta suunnittelusta. Mene siis käytettävyys edellä, alista valmiit rakenneratkaisut, aivan muihin tarkoituksiin suunnittelut paloturvallisuunormisto jne. käytettävyydelle. Älä anna hämätä itseäsi väitteillä, että eiväthän käyttäjät kuitenkaan osaa käyttää näin hienoja rakenteita oikein, vaan päinvastoin vetoa neuvontaan, valistukseen, ohjeisiin ja opettamiseen. Kyllä retkeilijä oppii aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Emmekö elä kaikkien aikojen koulutetuimmassa yhteiskunnassa. Osaamattomuuteen, ymmärtämättömyyten ja tyhmyyteen vetoamisessa ei ole järkeä eikä mitään rajaa. Siitä pitää kasvatuksen ja ohjeistuksen keinoin pyrkiä poispäin eikä hylätä muuten hyviä ratkaisuja vetoamalla käyttäjien osaamattomuuteen.

Tässä aivan ilmaiseksi neuvoja konsulttitaholta, joka on arvioinut luokitellut ja pieneltä osalta myös ollut rakentamssa tuhansia reittikilometrejä. Toki edelleen olemme halukkaasti myös rahasta mukana, reittien kehittämisessä ja korjaamisessa, jos asiantuntemustamme arvostetaan ja kutsu käy. Jatkan juttua myöhemmin, jos vielä tulee jotkain olennaista mieleen.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Ratamestari melontasäästä

Ratamestari pitkästä aikaa:

Monet teistä ovat varmaan huomanneet, että julkaisemme nykyisin päivittäin ”melontasäätiedotuksen”. Säätiedotus koskee ensisijaisesti päivän melontaososuhdetta Kaupinojan tukikohdassamme.

Tämän käytännön aloittamisen perusteista voin nostaa esiin muutamia.

Haluamme palvella asiakkaitamme ja myös muita melojia ja ”rantaulkoilusta” kiinnostuneita. Samalla viestitämme, mistä ulkoilusään arviointi koostuu ja mitkä sään tekijät vaikuttavat ulkoilusään laatuun. Tämän ajattelemme olevan tarpeellista koska:
– yleiset sääennusteet palvelevat ulkoilijaa aika summittaiseti ja tilannetta vielä pahentaa ”sääviihde” eli säämuutosten dramatisoiva ylikorostaminen, joka on pahimmillaan myrskyillä, sateilla, helteillä pelottelua. Näitä sään ääri-ilmiöitä ylikorostetaan ja alle hautautuu se tosiasia, että keskimäärin sää Suomessa on hyvin vaihtelvaa, joka tarkoittaa sitä, että samankin päivän aikana voi olla useita hyviä ja huonoja ulkoiluhetkiä.
– liikunnan ”suuri massa” eli ne, jotka liikkuvat vain silloin tällöin luonnossa näytttää ainakin osittain irtautuneen omakohtaisesta kyvystä päätellä, milloin on hyvä ulkoilusää ja on liikaa viihteellisten sääennusteiden varassa

Paras melontasää ei suinkaan ole lähes tyyni hellepäivä, vaan sitä muutaman asteen viileämpi päivä ja melojan taitoihin nähden tuulikin voi puhallella sopivalla voimalla. Noin + 20 c lämpötilassa melojalla on mukavan raikas olo eikä hiki haittaa.

Kehoitamme jokaista omakohtaiseen ulkoilusään arviointiin erilaisten nettisääportaalien avulla. Siellä säähän avautuu kokonaan toinen maailma kuin maikkarin sääviihdetuokioissa. Tamperelaisen melojan kannalta tärkein on ilmatietaan laitoksen paikallissäästä löytyvä Siilinkarin automaattinen havaintopiste.

Toki helteelläkin on kiva meloa erityisesti siksi, että meitä suomalaisia ei keskimääräisenä kesänä helteillä liikaa hellitä. Erityisesti suppailu on hellekelille sopivaa melontaa, koska sitä monet haluavat harrastaa uima-asussa ja liikunnan lomassa nauttia auringosta.

Melojan on helteellä muistettava juoda riittävästi, pukeutua kevyyen ilmavaan pitkähihaiseen paitaan ja/tai käyttää riittävän tehokasta aurinkorasvaa (ei kämmeniiin, hiekalla melontaa haittaavan rasvan saa pois käsistä). Päähineenä paras on lierihattu, joka on kaulan alta kiinni siten, että pysyy päässä reippaassakin tuulessa. Nämä ohjeet on hyvä muistaa kahdesta syystä: 1. pitkä päivämelonta auringossa, liian vähän juotavaa ja huonosti suojattu pää voi hyvin tuottaa ikävän päänsäryn ja pahimmillaan auringonpistoksen. 2. Auringon säteilyn (UV) haitalliset vaikutukset melojalle ovat käytännössä kaksinkertaiset samoissa olosuhteissa maalla liikkumseen verrattuna. Tämä perustuu siihen, että auringon säteily heijastuu vedestä tehokkaasti takaisin.

Tuuli vaikuttaa melontaturvallisuuteen ja siksi se on tärkeimpiä melontaan vaikuttavia säätekijöitä. Melomaan lähdettäessä tuulen suunnan ja voimakkuuden yhteisvaikutus ratkaisee. Jos tuuli on olennainen tekijä, niin silloin sen suunnan muutos ja voimistuminen/heikkeneminen on syytä tarkastaa ennusteesta. Yleensä tuuli laantuu illaksi. Heikkeneminen alkaa tyypillisesti klo 18-20.

Tuulen puhaltaessa ulapalta maalle on tilanne sikäli turvallinen,että melojalle haastavinta on matkaan lähtö. Jos taidot eivät riitä, niin vahinko sattuu heti rannassa ja seurauksena on vain raikas kylpy ja kenties särö omiin kuvitelmiin taidoistaan. Kovalla tuulella Näsiselältä voi rantaan vyöryä sen kokoinen aalto, että lähtötilanteessa paiskautuminen poikittain hiekkarannalle tai rantakalliolle ja kaatuminen tässä tilanteessa voi olla vaarallista. Rannan ja kanootin väliin kaatumista pitää välttää eli riittävästi nojaa ulapan puolelle. Lähtöpaikaksi kannattaa aina valita paikka, jossa edellisen kaltainen ongelma ei välittömästi ole edessä.

Viekoitteleva rantatyyni ja puiden suhina tarkoittaa sitä, että tuuli on maalta ulapalle. Silloin melojan pitää aina suhteessa taitoihinsa olla varuillaan. Pitää meloa sellaisella etäisyydellä rannasta, että pystyy aina melomaan takaisin rantaan eikä lähde ajelehtimaan aina vain kauemmaksi ulapalle. Jos tuuli puhaltaa rannasta vinottain ulospäin tai rannan suuntaisesti, niin silloin kannattaa lähteä melomaan rantaa pitkin vastatuuleen. Tällä tavalla varmistaa takaisin pääsyn. Jos lähtee myötätuulen suuntaan ja tuuli sopivasti kääntyykin vinottain rantaa vastaan, niin paluumatka voikin muodostua paljon menoa haastavammaksi ja pahimmillaan melojan taidot eivät riitä.

Alkukesästä ja loppusyksystä veden ollessa kylmää pitää tuulen tuomiin vaaroihin suhtautua paljon tarkemmin. Mitä kylmepää vesi on, niin sitä lyhyempi uintimatka voi olla liian pitkä.

Kesäsäähän liittyy myös ukkonen. Sen aiheuttama meteli ja salmaniskut jo sinällään aiheuttavat luonnollista pelkoa ja sillä tavalla estävät uhkarohkeutta. Melojan kannalta ukkoseen liittyy pari vaaratekijää. 1. Salaman isku sähköä johtavaan melaan. Ajatus tästä perustuu siihen, että sähköä johtava melan varsi muodostaa maston, johon ukkonen tasaisella vesialueella herkemmin iskee. Tästä puhutaan paljon, mutta ketään tällä tavalla salaman iskun kohteeksi joutunutta en tiedä. Vaaraa luultavimmin vähentää, jos meloo rannan tuntumassa ja rannalla on korkeita puita, jotka myös toimivat ”ukkosenjohdattimina”. 2. Tässä tilanteessa pitää myös ajatella tuulen suuntaa ja mahdollisia syöksyvirtauksia (ukkospuuskia). Maalta voi myös kaatua puu melojan päälle tai tuulen ollessa toisin päin voi voimakas ukkospuuska paiskata melojan rannalle. Jos tällaisten olosuhteiden vuoksi joutuu rantautumaan, niin nopeasti suojaiseen rannnan kohtaan ja sitten mahdollisuuksien mukaan rannalle paikkaan johon tuulen suunnan vuoksi ei puita voi kaatua (saaressa vastatuulen ranta, maalla pienikin niemenkärki ja/tai pienet rantapuut jo auttaa).- Ratamestari on 42 vuotta kestäneen melontauransa aikana ollut 2 kertaa melonnan yhteydessä tekemisissä syöksyvirtauksen aiheuttaman erittäin voimakkaan tuuulenpuuskan kanssa.- Näsijärvellä oman kokemukseni mukaan melojalla on hyvinkin 15 min (usein puoli tuntia) aikaa valita hyvä rantautumispaikka, jos ukkosmyrsky uhkaa. Riskikelillä melontareitti kannattaa suunnitella siten, että nopea rantautuminen hyvään paikkaan on koko reitillä mahdollista.

Tässä sääpaketissa käsitellyillä asioilla on realistinen perusta. Halutessani voisin kertoa näistä teemoista konkreettisia esimekkejä. Meillä on valmistumassa myös vuokra-asiakakkaille tarkoitettu turvallisuusohje. Toiminnan kasvaessa myös harvinaisista riskitilanteista voi syntyä epämiellyttäviä tapauksia, jos asioihin ei varauduta millään tavalla.

Olen tässä pyrkinyt kirjoittamaan aiheesta tiiviin kuluttajanvalistuksellisen paketin. Jos sinusta aihe oli käsittelemisen arvoista ja teksti asiallista niin toivoisin, että jaat artikkelia.

Kaupinojan tukikohtamme Bikini Baari (melonta vuokraamo ja kauppa ohjauksia, kahvilaa ja mauita kesäisiä kujeita unohtamatta) palvelee: https://hikingtravelhit.fi/yhteystiedot-ja-aukioloajat/

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail