Aihearkisto: Ratamestari

Ratamestarin puheenvuoro

Valikoituja poimintoja Hitin Facebook-sivulta retkiluistelusta kaudelta 2014

Ratamestarin pohdintaa:

Olen muutaman kerran näissä jutuissani laajentanut jotakin liikuntaan liittyvää aihetta käsittelemällä hieman sitä yhteiskunnallista ympäristöä, johon liikunnallinen teema liittyy.

Jatkan nyt samaa linjaa, mutta hieman uudella tavalla. Aiheeni ei tällä kertaa tule ratamestarin päivittäisten askareiden konkretiasta, vaan siitä liikuntakulttuurista, johon päivittäin törmään.

Olen juuri saanut nauttia lenkkeilystä tyttäreni Virven ja hänen puolitoistavuotiaan poikansa Samuelin seurassa. Ylöjärven harjuilla vastaan tulevista lenkkeilijöistä varmaan puolella oli napit korvissa – Tilanne on jotenkin koominenkin. Puhumattakaan siitä, että vastaantulijat kuulisivat luonnon ääniä, he eivät kuule edes sitä, jos minä heitän heille huulta jostakin lenkkeilyyn ja kohtaamistilanteeseen liittyvästä!

Napit korvissa lenkkeily ainakin luonnossa kauniissa maisemassa keväällä lintujen laulaessa on luonnolle vierasta. Siitä aion sanoa pari sanaa.

Teknologinen kehitys on sen eduista huolimatta tuonut mukanaan myös varsin arveluttavia ilmiöitä. Tekniikka sinänsä on neutraalia, mutta ihmiset käyttävät sitä myös omaksi vahingokseen.

Teknisen kehityksen ensimmäinen aalto, mekanisaatio vapautti ihmisen käyttämästä ruumistaan voimakoneena. Tämän muutoksen seuraukset ovat järkyttäviä. Väestön keski-ikä nousee, mutta teknologinen kehitys on sivutuotteenaan laukaissut todellisia kansanterveydellisiä vitsauksia, ylipainoisuuden, II tyypin diabeteksen, tuki- ja liikuntaelin rappeutumissairaudet jne. Kaikki tilastot osoittavat, että tulevaisuudessa niiden hoito syö aivan käsittämättömän paljon taloudellisia resursseja. Tekniikka toisaalta luo edellytyksiä vauraudelle, mutta toisaalta houkuttelee ihmisen valitsemaan pitkässä juoksussa itselleen vahingollisia toimintamalleja joiden ”hoito” nielee tekniikan avulla luotuja taloudellisia voimavaroja.

Sama meno jatkuu tietoon ja informaatioon liittyvän tekniikan alueella. Korkea-asteen koulutuksen saaneet ihmiset laskevat kännykällä niin yksinkertaisia laskutehtäviä, että jokainen kauppa-apulainen olisi selvittänyt ne leikiten 1950-luvulla päässälaskuna, vaikka takana olisi ollut vain sen aikainen kansakoulu!

Ja nyt varsinainen aihe: napit korvissa lenkillä. Arvaan, että tulevaisuuden psykologi/neurotieteilijä tulee osoittamaan kuinka negatiivista ihmisen hyvinvoinnille on lenkkeillä luonnossa napit korvissa – ja voihan näitä tutkimustuloksia jo ollakin, en vain tiedä niistä.

Arvauksen perustelu kulkee seuraavasti. On olemassa tutkimustuloksia, että metsä ja jo vihreä väri sinälläänkin rauhoittaa ihmistä ja vähentää stressitasoa. Samoin on rantamaiseman ja sinisen värin suhteen. Tämä ei kuitenkaan liene koko totuus. Emmekö jokainen, jos meillä vielä on yhteys itseemme aisti ja tunne, että tuulen aiheuttama puiden humina haavan lehtien kahinasta puhumattakaan on osa tuota rauhoittavaa vaikutusta, samoin rantamaisemassa laineiden liplatus tai joen varressa kosken kohina.

Ihminen on kokonaisuus. Tämä tiedetään ja usein unohdetaan. Aistipsykologiassa tämä tarkoittaa, että kaikki aistit tukevat toisiaan. Näin ei käy, kun metsässä lenkkeillessä juoksee napit korvissa. Se estää ihmistä saamasta kosketusta siihen ulkoiseen todellisuuteen, jossa hän on, koska napit ja sieltä luultavasti tuleva musiikki tai luettu kirja tai mikä vaan tuo lenkkeilyn keholliseen todellisuuteen ja luontoyhteyteen siihen liittymättömän virtuaalisen elementin – ei kuulu puiden suhina eikä lintujen laulu eikä omasta kehosta pulssi ja rasitustaso.

Psykologiatieteessä on jo pitkään tiedetty tunteiden, motivoitumisen ja älykkään toiminnan yhteydestä kehollisuuteen esimerkiksi lihasten toimintaan. Arvaan, että tulevaisuudessa pystytään osoittamaan; kehollisuuden kokemus, oman kehon tajuaminen ja lenkkeilyn ja siinä yhteydessä mukana olevan luonnon kokeminen häiriintyy toiminnan terveysvaikutuksia vähentävällä tavalla. Kun lenkkeillään napit korvissa. Stressaavaan katujuoksuun kaupunkivilinässä napit voi sopia, mutta tuskin metsäpoluille. Uskon myös niin, että luomulenkkeilyssä tavoitetaan paremmin sellainen tila, jossa aivot vapautuvat toimimaan luovemmin ja ratkaisemaan kohtaamiaan ongelmia.

Napit korvissa lenkkeily vieraannuttaa ihmistä myös toisella tavalla kehostaan. Se on omiaan katkaisemaan kehon viestin aivoihin siitä, mitä liikuntasuorituksessa tapahtuu. Tähän rakoon nykyajan kulutusyhteiskunta tarjoaa entistä kehittyneempiä sykemittareita ja sport trackereita – edellisen perusteella ollaan entistä syvemmällä suossa – aivan kuin se insinööri, joka laskee vaatimattomia aritmeettisia tehtäviä kännykällään – mistä hän tietää onko tulos lähimainkaan oikein, jos hänen laskurinsa on näin ruosteessa.

Jos ihminen ymmärtääkseen itseään tarvitsee laitteita, niin hänestä on tullut laitteiden ja niiden myyjien orja. Hän on menettänyt ne keinot, joilla hän ilman laitteita pystyy arvioimaan laitteiden todellista tarpeellisuutta – tätä on manipuloiva nykytodellisuus.

Jos mekaaninen tekniikka toi tullessaan sivuilmiönä II tyypin diabeteksen ja ennenaikaiset nivelkulumat yms., niin veikkaan, että tietotekniikka, jolla puututaan ihmisen hermostolliseen ohjausjärjestelmään tuo paljon pahempaa tulllessaan, mutta siihen herätään vasta sitten kun vahinko on jo hyvin laajamittainen.

Ihmiselle lajityypillisen tasapainoisen psykofyysisen prosessin edellyttämä kehitys on vienyt miljoonia vuosia. On aika lailla itsestäänselvyys, että mikä tahansa iso muutos poikii myös ongelmia – ihmisellä ei ole varastossa keinoja kaikkien muutoksen piirteiden kohtaamiseen.

Hiking Travelin ideologiaa on tuottamissamme liikuntapalveluissa välttää ”turhaa” tekniikkaa ja auttaa asiakkaitamme löytämään oma kehonsa suoraan sisältä päin kuuntelemalla ja tuntemalla ilman koneita. Sanotaan sitä sitten vaikka osaksi Hitin arvoja. Kehoitamme jokaista kysymään, onko järkeä lähteä metsään kroppa tietotekniikalla kuorrutettuna?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Ratamestari kommentoi (2014)

Erityisesti Tuuli Isomeren ajatus siitä, että ammattilainen antaa jonkin merkin siitä, että nyt ei enää jäälle antaa aihetta pohdintaan [Isomeri: Luontomatkailun ammattilaisina osaatte antaa esimerkkiä koska jäädään jäiltä pois. Vaikka itse tiedätte turvalliset reitit on hyvä antaa ”merkki” että nyt vaihdetaan kulkumuotoa. Yhtään luistelijaa ei ole varaa menettää.].

Tunnetusti Aamulehdessä jäälle menemisen tai paremminkin sieltä pois pysymisen merkkejä antaa satamapäällikkö Matti Joki, virkamies. Hänen näkökulmastaan erityisesti korostuu ajatus, että ”ei ole varaa menettää yhtäkään luistelijaa – jäällä liikkujaa”. Virkamiehen näkökulmasta on selvä, että Matin sanoessa: ”nyt voi mennä jäälle” riskikerroin jäihin tippumisesta myös eniten luonnosta vieraantuneiden kaupunkilaisten näkökulmasta on hyvin pieni. Matin on puhuttava näin oman turvallisuutensa vuoksi. Miten hänelle kävisi, jos hän sanoisi jään kantavan ja sitten joku tipahtaisi ja hukkuisi kaupungin edustalle!

Matin linja tarkoittaa sitä, että retkiluistelun ja muun jäällä tapahtuvan liikunnan näkökulmasta ehkä noin 50% kaudesta leikkaantuu pois. Matin riskikertoimella varoitellaan jalkamiehiä menemästä jäälle vielä siinä vaiheessa, kun me olemme jo koneella siellä rataa auraamassa!!

Ratamestari ei tule antamaan merkkejä kenellekään. Siinä vaiheessa, kun jäät alkavat huonontua on meidän merkki: ajattele, mitä teet, jos et ymmärrä, mitä olet tekemässä, niin älä tee. Jos kuitenkin teet, niin ole hyvin varovainen, silti rohkea ja toimi pienin askelin ja varmista hallittu perääntyminen. Ajattele vielä kerran ja toisenkin ennenkuin teet. Jos pelkäät etukäteen, niin hyvä. Pelko on suoja ja estää sinua tekemästä tyhmyyksiä. Jos pelkäät toimiessasi, niin pystytkö täyteen suoritukseen – pidä tauko, mieti pitäisikö kääntyä takaisin vai terästäytyä. Älä kuuntele liikaa pelotteluneuvojia. Se haittaa keskittymistä, pilaa suorituksesi ja voi johtaa onnettomuuteen.

Jään kantavuuden turvallisuustakuun luistelijoille annamme vain auratulle radalle silloin kun sitä ylläpidetään. Kaikkialla muualla jäällä liikkumisen on perustuttava liikkujan omaan osaamiseen: jäätuntemukseen ja turvavälineiden käyttötaitoon.

Laajemmassa viitekehyksessä tämä käsitys edustaa milliläistä liberalistista vapauskäsityksistä: aikuinen täysivaltainen henkilö on vapaa tekemään omat ratkaisunsa, kunhan ei aiheuta vahinkoa muille.

Liberalistinen yksilökäsitys on hyvin keskeinen siinä prosessissa jonka tuloksena on syntynyt länsimainen vauraus, korkeatasoinen teknologia ja osaaminen – se perusta, johon koko hyvinvointimme nojaa (joku toki voi pitää hyvinvointia pahoinvointina ja vieläpä hyvillä perusteilla).

Toisenlaista ajattelua edustaa sellainen näkökulma, että joku tietää paremmin, mitä minun pitää tehdä, mitä voin tehdä, mitä saan tehdä jne. Tällainen ajattelutapa on hyvin selvästi läsnä katolilaisuudessa – pelastusta on vain äitikirkon yhteydessä – yksilön on alistuttava.

Oltiinpa USA:n hegemoniasta mitä mieltä tahansa, niin sen voittokulun taustalla on yksilön vapauden korostus (valtion perustivat uskonpakolaiset, jotka halusivat, että enää kukaan ei pistä heille merkkiä (kahleita)). USA omaksui valtiona ja kulttuurina liberalistisen käsityksen ja se johti valtavaan edistykseen (tosin epätasaisesti jakautuneeseen).

Niinkin arkisessa asiassa kuin Nässyllä luistelemisessa on aina hyvä olla valveilla ja miettiä hyvää tarkoittavien normien kääntöpuolta, vallankäyttöä ja sen seurauksena mahdollista yksilön omien mahdollisuuksien mitätöimistä.

Siteeraan tähän lopuksi vapaasti englantilaista seikkailukasvatusgurua Colin Mortlockia: ”Kunnioitukseni ansaitsee sellainen henkilö, joka vie ryhmänsä rajaseikkailuun syyllistymättä liikaa epäseikkailuun”.

Epäseikkailu tarkoittaa sellaista tilannetta (seikkailua luonnossa), jossa ainakin osalle mukana olevista (haverin seurauksena) syntyy pysyviä tai ainakin pitkäikäisiä vakavia fyysisiä tai psyykkisiä vammoja. Rajaseikkailu on tilanne, jossa on selkeä mahdollisuus joutua epäseikkailuun, mutta se onnistutaan kuitenkin välttämään.

Riskeillä pelotteleva rajoittaminen laajasti hyväksyttynä sosiaalisena normina johtaa tilanteeseen, jossa uusille sukupolville ei synny tervettä omiin kokemuksiin ja oppimiseen perustuvaa rohkeutta uuteen ja riskien tietoiseen ottamiseen. Luontomatkailun ammattilaisina meillä on tästä vaikka miten paljon kokemusta: 0,5 m korkuiselta puunrungolta pehmeään hiekkaan hyppääminen on nykyisin jo varsin suurelle osalle esikoulu- ja alakoulun alaluokkien ikäisistä vaativa ja pelottava suoritus! Ja vieressä pelkää äiti, joskus isäkin vielä enemmän, kun ei meidän ammattilaisten kuullen kehtaa huutaa älä!

Niin! Jäällä on viime päivinä aamuisin voinut saada sellaisia huippu- ja äärielämyksiä, joiden hakemiseen normaalisti poltetaan roimasti kerosiinia, kun lennetään tuhansien kilometrien päähän vaikkapa Andeille tai Himalajalle. Pakkasyön jälkeen puikoille mennyt teräsjää paukkuu ja halkeilee koko ajan jo luistelijan, kävelijän tai potkukelkkailijan laukaisemista lämpöjännitteiden purkautumista. En ole tällaista ennen kokenut tässä määrässä vaikka olen ihmetellen liikkunut jäillä jo tukevasti 1950-luvun puolella. Äärielämykset kannattaa hakea läheltä, kun siihen on hyvä mahdollisuus – vaarankin (asfalttia tallaavakin) luultavasti aistii paremmin täällä kuin kaukana täysin vieraassa ympäristössä, vaikkapa Himalajalla.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Aamulehden jääuutisesta…

Ratamestari uudelleen:

Tämän päivän Aamulehden jääuutista on pakko hieman kommentoida ja vähän laajentaa jääkeskustelua:

Aamulehdessä varotetaan jälleen Näsijärven railoista ja mainitaan Valkeakivenlahden suunta. Luistelin siellä ryhmän kanssa torstaina ja se ”suuri railo” ei juuri huomiota herättänyt senkuin luisteli yli. Sensijaan Aitolahden Teiskon puolella sama railo oli sellainen, että ylityspaikka piti huolella valita.

Nässyn jääkeskustelussa puhutaan usein ”kymmenmetrisistä railoista”. Jos tällä tarkoitetaan tasaisesti noin 10 m leveää avovesikaistaletta, niin sellaista en ole vielä Nässyllä (järven ollessa yhtenäisesti jäässä) nähnyt, vaikka olen jäällä liikkunut talvesta 1980 saakka ja paljon enemmän kuin moni muu. Nässyn 10 metrinen railo tarkoittaa sitä, että railossa on helminauhana peräkkäin jopa 10 metrisiä avoalueita ja niiden välissä jääsiltoja, joista voi kävellä tai luistella yli, jos on turvavälineet mukana ja tietää, mitä pitää tehdä.

On aivan absurdia, että Nässyn jäistä varoitetaan, kun joku tippuu Kokemäenjoen jäihin. Jokijää on aina sopivissa virtapaikoissa vaarallista. Vaikka olisi ollut viikkoja kestävät ”tulipalopakkaset”, niin silti jää voi tässä pettää – päällä on vain lumikuori ja muutaman metrin päässä voi ajaa traktorilla. Aivan yhtä hullua on asettaa jutussa rinnakkain Tammelassa salmessa jäihin tipahtanut retkiluistelija ja Nässyn jää. Kun lämpötila pyörii 0 vaiheilla, niin Tammela on sen verran etelämpänä, että siellä jäät voivat olla paljon heikompia kuin täällä. Pitää muista se tosiasia, että -0,5 asteen pakkasella ei mikään sula ja + 0,5 asteen lämmössä jo hitaasti sulaa. Eli pieni ero voi olla ratkaiseva. Esimerkiksi Nässyllä on tänä talvena ollut tilanne, jossa Näsiselällä on voinut luistella hienosti ja vielä Koljonselälläkin, mutta siitä pohjoiseen ilmasto on ollut sen verran talvisempi, että lumi ei olekaan kunnolla sulanut. Tällainen tilanne oli pari viikkoa sitten.

Kaikkein hulluinta on Ilmatieteen laitoksen kategorinen jäätietämys eli kansaa valistetaan jäiden heikkoudesta käyttämällä niin laajoja alueita kuin Suomen rannikko, Etelä-Suomi, Keski-Suomi jne. Oli millainen jäätalvi tahansa, niin näin laajoilla alueilla jään kantavuus laajoillakin alueilla vaihtelee aivan ratkaisevasti ja pistemäisesti tällaisista aluekokonaisuuksista löytyy aina tulipalopakkasillakin tuhansia paikkoja, joissa varmasti vajoaa jäihin, jos ei ymmärrä luonnon olosuhteita ja toisaalta sieltä löytyy varmasti tuhansia neliökilometrejä täysin turvallista jääkenttää.

Median jääuutisointi on hyvä esimerkiksi sellaisesta informaatiosta, joka johtaa vain kansalaisten tietämättömyyden lisääntymiseen. Jään kantavuuden arviointi tapahtuu aina merkityn jäätien tai ylläpidetyn luistinradan ulkopuolella omalla vastuulla. Itse pitää tietää, missä jää kantaa ja missä ei. Jos ei tiedä eikä pysty selvittämään tai päättelemään, niin ei pidä mennä jäälle. Ylimalkainen uutisointi ei opeta jäätietoutta, mutta sen opiskelussa voi vaikka Googlella päästä alkuun hakemalla hakusanalla jään kantavuus. Median jäätietojen varassa syntyy aika koomista jääkeskustelua: Nässyn radalla luisteleva pysäyttää Avantilla auraavan ratamestarin kysyäkseen, kestääkö jää – niin kestääköhän jää 50-100 kg painavan luistelijan, kun sitä aurataan 1150 kg painavalla koneella. Tällaisia keskusteluja olen käynyt tänä talvena varmaan yli 10 kertaa.

Jääkeskustelu on tietysti vain murunen siitä viestintäympäristöstä, jossa elämme, mutta kannatta miettiä, onkohan Sote keskustelu, kuntauudistus, EU:n haitat ja hyödyt, suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuus, Suomen talouden vakauttamiseen tarvittavat säästöt jne. yhtä epäanalyyttistä. Jos olemme itse laiskoja ottamaan asioista selvää, niin annamme tilaa aina vain enemmän sellaiselle viestinnälle, jonka perusteella on mahdotonta tehdä perusteltuja valintoja. Hyvinvointivaltion ylläpitämiseen pahimmin vaikuttavia syöpäkasvaimia on vastuun siirtäminen jollekin toiselle.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pekan kesäretki

17.6.

ekaleiri

Ensimmäinen leiri Paloselällä, 18 km Ruovedeltä, suuntana Vilppula.
Kaisansaari: loistavia telttapaikkoja, hyvä uida.

18.6.

kasilanlaavu

kasilanlaavu2

Kasilan laavu: hyvä taukopaikka, käymälä, nuotiokehä. Telttapaikat ei hyviä.

vilppulankirkko

Vilppulan kirkko virralta päin. Sillan jälkeen rantaravintola.

vilppulankoski

Vilppulankoski II-, maaohitus: oikea ranta, vajaat 500 m.

vilppulantaistelu

Vilppulan taistelu 1918, muistomerkki maaohituksen varrella.

joenniemenkartano

Joenniemen kartano, Göstä Serlachiuksen taidemuseo. Melontareitillä pari kilometriä ennen Mänttää. Vilppula-Mänttä välillä pari koskea (luokka I), jotka voi meloa ylös. Välillä myös rakennettuja taukopaikkoja. Yöleiri kotkansalmen sillalta 1 km Kuorevedelle.

19.6.

tokaleiri

2. leiri.

kuorevesi

Hienoa melottavaa Suomessa riittää, Kuorevettä tulosuuntaan, tuuli kaakosta vastaan 7-10 m/s.

kuorevedenkirkko

Kuoreveden kirkko kapean niemen kärjessä. Kesällä kirkkoveneellä, talvella hevosella hyvin tavoitettavissa. Niin ennen, nyt kajakilla.

jannenravintola

4 km asfalttimelonta Kuoreveden eteläpäästä Halliin takana. Edessä klo 16 lounas Hallin Jannen ravintolassa. Matkaa melontataipaleelle 10 m.

kolmasleiri

Ei ole leirisaari koolla pilattu. Eväjärvellä jo aika lähellä laskujoen luusuaa.

20.6.

koski

Ensimmäinen koskikapeikko Evajärveltä alaspäin: hyvin kivinen II, maaohitus vasemmalta helppo.

joki

Seuraava koski järvien välissä: I+, laskukelpoinen. Kuva järvijakson jälkeisen n. 2 km jokipätkän alusta. Putousta n. 7 m, koko jokipätkällä yli 20 m.

Viimeinen jokipätkä ennen Längelmävettä oli varsinainen savotta: 2 km vei 3 h. Pätkä alkaa vajaan 10 m tiputuksella.

neljasleiri

Leiritunnelmia Längelmäveden pohjoisosasta.

21.6.

linneaborealis

Juhannus lähestyy, kesäluonto on hehkeimmillään, leiripaikat kukkivat. Kuvassa Vanamo, Linnea borealis.

ronni

Mënneitä muistelemassa Rönnillä, hieno julistenäyttely alkaen nuoruudestani, kiva kesäravintola ja Oriveden likat hyviä asiakaspalvelijoita. Ja junnut myös, mutta enhän mä niiden kanssa läppää.

erapyha

Eräpyhä, hieno paikka. Niemi pistää idästä kohti Längelmäveden suurinta selkää. Kallis ja upea laituri, mutta kajakkimelojalle liian korkea kuten lähes kaikkialla muuallakin. Olen siis yhteiskunnan ulkopuoleinen.

eusuomi

Pala EU-Suomen maaseutua, karjataloutta Rönnillä. Ohi meloessa haisi kuitenkin vähemmän kuin pikku navetan läheisyydessä 1960-luvulla.

22.6.

tikka

Leiri pienessä Längelmäveden saaressa lähellä Purnua, nyt sinne. Puolittain lepopäivä, kello varmaan yli 2 ja taival vasta alkaa. Mutta onpahan tiirojen kirkuna ollut rentouttavaa. Ovat poikasineen linnoittautuneet saaren toiseen päähän. Ja onhan täällä tikkakin ruokansa tienannut, kts. kuva.

kuudesleiri

Taas hyvä leiripaikka Huhkaimenselän itänurkassa. Etualalle pystytän teltan. Tästä alkaa huomenna vastavirta kohti Isojärven kansallispuistoa; aluksi kohti Vinkiän kylää ja Pitkävettä.

purnu1

purnu2

Purnu – paljon nähtävää: myyntinäyttely, kiva ympäristö.

23.6.

Vastavirtaan Myllykulma, tekninen III, kärrytaivalta Pitkävedelle. Kurjenmiekka piristää jokiretkeilijän mieltä vastavirtataipaleellakin.

24.6.

vehka

Pienenee vastavirta ennen loppumista: Pitkäjärven kapeikko. Vehka näyttävimpiä kosteikkokasvejamme.

lumpeet

Leiripaikkana jälleen pieni saari kalliosaari Kuoksenjärvellä, paras uimapaikka tähän mennessä. Eilen kärräsin kajakin Pitkäveteen saakka Myllykulman koskien ohi monta kilometriä, sen jälkeen nousu helpompaa. Lumpeet alkavat avautua.

vesileinikit

Isojärven aalloilla melkein tyyni. Renusaaren laavulla päivällisellä: uusia perunoita, tilliä ja graavisuolattua lohta. Ne kävin hakemassa liftillä Länkipohjasta. Otin kuvan 1918 muistomerkistä. Isä kuuli tykin jyskeen 10 vuotiaana Kuhmoisten Puukkoisille. Kuvan venerantaa joku piti niin yksityisenä että yksinäinen meloja on liikaa. Vesileinikit ovat kuitenkin kauniita.

25.6.

isojilta

isojaamu

isojaamu2

Isojärven jylhää ja karua kauneutta illalla ja aamulla.

kolmeplus

kotakoski

kanjoni

Isojärveltä myötävirtaan melotaan aluksi Kivijärvelle. Sen ja Koekeskisen välissä kuohuu jyrkkä ja kivinen koski, III+. Sitten ollaankin kuin ”alpeilla”. Syvässä vehreässä kalliokanjonissa jyliseen Kotakoski II-IV (jyrkin kohta). Alapuolisen Kotavuoren kalliopahta on myös näyttävä Kotajärveltä kajakista katsottuna.

kotavuori

Kotavuoren kuva.

repola

Mikään ei kestä kuin aikansa: Tyllilöiden Repola tyhjänä Puukkoisilla metsän keskellä. Talon isännän isä oli Puukkoisten mylläri, seppä ja sähkölaitoksen hoitaja 1900-luvun alussa.

jokelankoski

Puukkoisten Jokelan koski.

26.6.

aamu

Aamutunnelma sateisen yön jälkeen. Pelastauduin telttaan viime hetkellä pahimmalta rankkasateelta Kaijanjärven kuusikko niemeen. Siinä Juhannusaatto.

mylly

Tänään aamulla meloin Arvajalla Päijänteelle UPM:n Kaipolan tehtaan vedenottamon padolta. Agraari legenda kertoi syyksi vedenottamoon sen puhtauden – siitäkin näkee – suomalaisen hyvinvoinnin juuret on rakennettu metsäteollisuuden keinolla jos toisella. Tänään kävin maistuvalla lounaalla serkuilla idyllisessä myllymiljöössä Päijänteen lahden poukamassa. Kiitos! Sain kuulla, että esi-isäni on ollut Södertäljen kirkkoherra 1600-luvulla.

haukkavuori

paijanne

Päijänteen selkävesiä ja Haukkavuoren jyhkeät kalliot. Tässähän voisi kovassa kelissä harjoitella toveripelastusta, jossa rantaan ajautumisen estävä apupelastaja on oikeasti tarpeellinen.

27.6.

pyhanpaa

pyhanpaa2

mokki

Pyhänpään kallioita Tehin selän pohjoisosassa. Sunnuntai-iltana kokeillessani Tehin aaltojen surffeja sain palkinnoksi mökkimajoituksen Jänissaaren tuntumassa. Touhu näytti varmaan sellaiselta, että minut päätettiin pelastaa mökkimajoitukseen.

28.6.

elama

Elämä voi olla kuin kiven raossa, mutta silti jatkua.

linnasaari

Retki päättyi maanantaina illalla 28.6. Virmailansaaren Kellosalmen laituriin. Olin melonut Ruovedeltä lapsuuteni maisemista sukuni elinpaikkoja ja elämäntapoja seuraillen Tyllän tilan tuntumaan. Sinne muutti ensimmäinen Tyllilä Isovihan pyörteissä 1700-luvun alussa. Ennen retken päätöstä kävin Linnasaaren muinaislinnan kallioilta ihailemassa Tehin laajuutta.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail